Onnellinen koiranomistaja

Nuorten harrastajien oma foorumi

Onnellinen koiranomistaja

ViestiKirjoittaja hemmo päivämäärä Ti Heinä 06, 2010 10:19 pm

Minulla on koira. Olen
minä sitä kouluttanutkin.
Lenkkeilijöihin se suhtautuu tosi
luontevasti. Iloisesti häntä heiluen se
tulee tervehtimään kaikkia
kuntourheilun ystäviä.
Minä olen siinä ihan lähellä, narun toisessa
päässä, rähmälläni. Hyvin
suhtautuvat lenkkeilijät poistuessaan
paikalta tapaamisemme jälkeen.
Kuraiset tassunjäljet rintapielessä ja
naama nuoltuna.
Haluavat tavata toistekin. Moni on huutanut: te
kuulette minusta vielä!?
Mukavaa sakkia.

Vaikka kyllä koiran
koulutus vaatii pitkäjänteisyyttä.
Kapulan heittämisestä se tykkää
valtavasti. Kerran heitin.
Poliisit toivat koiran illalla kotiin. Minä
sanoin, että ei olisi tarvinnut.
Luulivat että lasken leikkiä.


Naapuritkin pitävät meidän koirasta kovasti, ovat antaneet sille

lempinimenkin: ADHD. Outo nimi. Olisiko arabiaa?

Kerran minä vein
sen lääkäriin ja sanoin että nyt tälle idiootille on
tehtävä jotain.
Lääkäri kysyi, että voiko eläintenhoitaja pitää sillä välin
minun
koiraani. Kaikki eläinlääkärit eivät ole tosikkoja.
Uskoihan lääkäri
puhetta, ja määräsi koiralle rauhoittavia
pillereitä.Muutaman
purkillisen se niitä sitten söikin, nälkäänsä. Antoi
vielä tassua
kiitokseksi.
Pitihän minunkin yksi maistaa. Viikko meni horroksessa.
Lääkitys lopetettiin
tehottomana. Ei siitä ollut
huumekoiraksi.


Koirat ovat kovia syömään. Aamiaiseksi se vetäisee pari desiä
nappuloita,
maksalaatikkoa ja olkkarin sohvan.

Koiran hankkiminen
ei ole kovin kallista. Tonnilla saa hyvät paperit omaavan
koiran.

Remonttiin menee kymppitonnin verran ja ruokaan viitisenkymppiä
kuussa.
Meillä lisäkustannuksia aiheutti turvahäkin ostaminen, mutta
se osoittautui
liian pieneksi koko perheelle.

Luin koirakirjan.
Siinä sanottiin että koiraperheessä johtajuus on tärkeässä
asemassa.
Helpotti.
Yksi asia on sentään meilläkin hoidettu oikein:
koirani on
loistava johtaja!

Lenkkikaverihan minun piti siitä itselleni
kasvattaa.
Ensimmäisellä lenkillä vedettiin yhtä köyttä tosi hienosti.
Eri suuntiin.
Koiran kanssa juokseminen vaatii vahvoja olkapäitä.


En oikein uskaltautunut taannoin mukaan keskusteluun lenkkipoluilla

häiriköivistä koirista. Ymmärsin heti, että joku oli nähnyt meidät.
Päätin
kuitenkin tulla ulos kaapista kun tajusin, ettei ongelma ole
yksin minun,
se on myös niiden joita meidän koira on häiriköinyt.
Eiköhän sovita, että
jokainen hoitaa omat ongelmansa.
Kennelpiireissä
on väläytelty ongelman ratkaisuksi niinkin julmaa asiaa kuin
piikin
antamista häiriökäyttäytyjille. Minusta se on kohtuuttoman kova

rangaistus, sitä paitsi suurin osa lenkkeilijöistä on ihan mukavaa

porukkaa!!



sähköpostilla saatu.
hemmo
 

Paluu NUORTEN OMAT JUTUT

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron