Nuorisotoimintaan idea harkittavaksi

Nuorten harrastajien oma foorumi

Nuorisotoimintaan idea harkittavaksi

ViestiKirjoittaja Vieras päivämäärä Su Heinä 23, 2006 1:02 pm

Palkitkaa
1. nuorin koiranohjaaja joka on syyskauden aikana ajokokeissa ajattanut koepalkinnon.
2. nuorin näyttelyssä palkinnon saaneen koiran esittäjä.

Palkintona kuva ja tiedot Ajokoiramiehen joulukuun numerossa.
Vieras
 

Re: Nuorisotoimintaan idea harkittavaksi

ViestiKirjoittaja miccis päivämäärä Ti Heinä 25, 2006 9:04 am

Anonymous kirjoitti:Palkitkaa
1. nuorin koiranohjaaja joka on syyskauden aikana ajokokeissa ajattanut koepalkinnon.
2. nuorin näyttelyssä palkinnon saaneen koiran esittäjä.

Palkintona kuva ja tiedot Ajokoiramiehen joulukuun numerossa.


Vielä hulppeampaa olisi, kun palkittaisiin nuorin ohjaaja/esittäjä & omistaja. Eli se, joka koiran nuorena myös omistaa.
miccis
 

Hyvä idea

ViestiKirjoittaja tiinamo päivämäärä Ke Heinä 26, 2006 1:24 pm

Idea itsessään on hyvä, ja vielä tuo lisäys siihen, että on ollut kilpailemassa oman koiran kanssa. Pistetään mietintämyssyyn ja vakavaan harkintaan.
Ongelmaksi saattaa tosin muodostua se, että mistä saamme tietää, minkä ikäisiä koiranohjaajat ovat, sitä kun ei ilmoittautumisen yhteydessä kysellä :)

-Tiina
tiinamo
 

ViestiKirjoittaja Omani päivämäärä Ke Heinä 26, 2006 5:11 pm

Entäs sellainen kisa että kilpailija itse ilmoittautuu Tiinamolle ja ilmoittaa kisan ja ikänsä. Vain itse itsensä ilmoittaneet kilpailevat tai tietenkin koku ulkopuolinen voi huolehtia asian.
Omani
 

Kyllä

ViestiKirjoittaja tiinamo päivämäärä To Heinä 27, 2006 1:39 pm

Näin se tosiaan voisi tapahtua. Silloin tietoa tästä kisasta pitäisi saada levitettyä ympäriinsä, jotta kaikki tietäisivät siitä. Harmittaisi saada jälkeen päin vihaisia viestejä, että meidän poika 8v. ohjasi omaa koiraansa, mutta tuommoisesta kilpailusta ei kerrottu meille missään...

-Tiina
tiinamo
 

Re: Hyvä idea

ViestiKirjoittaja mikko syvärivi päivämäärä To Heinä 27, 2006 2:24 pm

tiinamo kirjoitti:Idea itsessään on hyvä, ja vielä tuo lisäys siihen, että on ollut kilpailemassa oman koiran kanssa. Pistetään mietintämyssyyn ja vakavaan harkintaan.
Ongelmaksi saattaa tosin muodostua se, että mistä saamme tietää, minkä ikäisiä koiranohjaajat ovat, sitä kun ei ilmoittautumisen yhteydessä kysellä :)

-Tiina


Lisätään vielä, että koiranhan pitää olla ohjaajan itsensä kouluttama. Eikös niin? :D
mikko syvärivi
 

Tästähän taitavat muutkin innostua :)

ViestiKirjoittaja tiinamo päivämäärä Pe Heinä 28, 2006 10:14 am

Tokihan se olisi hyvä niin, että koira on pennusta asti ollut nuoren harrastajan nimissä eikä niin, että se on tätä kilpailua varten siirretty nuoren nimiin, oikeassa olet, Mikko!

-Tiina
tiinamo
 

ViestiKirjoittaja Vieras päivämäärä Pe Heinä 28, 2006 11:54 am

Palkintoina Ajokoiramies-lehden vuosikerta vuodelle 2007
Vieras
 

ViestiKirjoittaja Jokela päivämäärä Pe Heinä 28, 2006 9:24 pm

Nimenomaan jotenkin pitäisi saada todennettua se, että koira on nuoren itsensä kouluttama... Kuinkahan moni esim. nuorten kilvan koirista oli ohjaajan itsensä kouluttamia? Pakkohan tässä on hieman omia puolia pitää, kun on vasta ensimmäinen oma koira menossa, perheessä ei ole ollut ajokoiraa enne Juria, ja itse on joutunut kokeilemalla oppimaan ajokoiran "koulutuksen" salat, kun taas joillakin on ohjattavana koira, jonka on koluttanut "vanha" ajokoirahenkilö, jolla kokemusta ja taitoa piisaa... HUOM! en kuitenkaan mitenkään väheksy, enkä moiti nuoria, jotka kisaavat "muiden" koirilla... Kilpailutilanteissa heillä on kuitenkin mielestäni hieman etulyöntiasema...
Jokela
 

nuorten omat jutut

ViestiKirjoittaja Urpo M päivämäärä La Heinä 29, 2006 7:35 am

Tiedoksi: tarkkailkaapa tämän syksyn Ajokoiramiestä; siellä on todennäköisesti juttu metsästyskoira koetapahtumasta joka on VAIN nuorille tarkoitettu. Tapahtuman idea on vapaasti "kopioitavissa" muihinkin kennelpiireihin.
Toimittavaksi: paikallisissa ajokoirayhdistyksissä mukana olevat: nimetkää nuosisovastaava ja varatkaa nuorisotoimintaan ensivuodelle määräraha ettei nuorisovastaavan tarvitse itse maksaa esim. matkakuluja kun esittelee Suomen ajokoiraa erilaisissa tilaisuuksissa ( Metsoleirit jne.)
Urpo M
jk. Jokelalla ! Minusta AKM:ssä 2/06 on kerrottu miten yhteistyö nuoren kanssa koiran pidossa toimii. Nuorten Kilpa on ongelmallinen koska koiralla ja sen ohjaajalla ei tarvitse olla mitään yhteyttä (vrt ravit; ammattiohjastaja ottaa hevosesta parhaan tuloksen).
Urpo M
 

Re: nuorten omat jutut

ViestiKirjoittaja Vieras päivämäärä La Heinä 29, 2006 8:58 am

Urpo M kirjoitti:Toimittavaksi: paikallisissa ajokoirayhdistyksissä mukana olevat: nimetkää nuosisovastaava ja varatkaa nuorisotoimintaan ensivuodelle määräraha ettei nuorisovastaavan tarvitse itse maksaa esim. matkakuluja kun esittelee Suomen ajokoiraa erilaisissa tilaisuuksissa ( Metsoleirit jne.)
Urpo M


Metsoleirit ovat Suomen metsästäjäliiton järjestämiä tapahtumia. Eiköhän ne matkakorvaukset kuulu heille.
Vieras
 

Niin...

ViestiKirjoittaja tiinamo päivämäärä La Heinä 29, 2006 2:16 pm

Ajokoirayhdistysten olisi hyvä varata rahaa nuorisotoimintaan, todellakin. Meillä Pohjois-Karjalassa näin on tehty, ja itse olen käynyt esittelemässä suomenajokoiraharrastusta juurikin Metso-leirillä. Tällainen vapaaehtoinen ajokoiraharrastuksen esille tuominen vaatii paljon oma-aloitteisuutta ja kiinnostusta ja siksi olisi hyvä, ettei siihen tarvitsisi käyttää omia taloudellisia resurssejaan, vaan rahallinen tuki tulisi sieltä, kenen hyväksi toimitaan.

-Tiina
tiinamo
 

ViestiKirjoittaja Vieras päivämäärä La Heinä 29, 2006 2:18 pm

Ei muuta kuin laskua lähettämään metsästäjäliitolle. :wink:
Vieras
 

nuorisotoiminnasta

ViestiKirjoittaja Urpo M päivämäärä La Heinä 29, 2006 4:09 pm

Ompa nyt Vieras ärhäkällä päällä ! Metsoleiri oli vain esimerkki missä nuorisovastaava ( ja apujoukot) voi toimintaamme ja erinomaista koiraamme esitellä. Matsoleiri on tosin "paras" sillä siellä on se nuoriso jota MEKIN toimintaamme tarvitsemme. Voisimmeko Vieras olla yhdessä asiassa samaa mieltä eli eikö ole parempi, että nuori kuuntelee Suomenajokoiran ajoa syysaamuna kun on näitä " metri eteen kun puskassa rymähtää"tyyppejä.
Urpo M
Urpo M
 

Lasku sille, kenelle se kuuluu...

ViestiKirjoittaja tiinamo päivämäärä Su Heinä 30, 2006 10:46 am

Jos Metsästäjäliitto ei ole minua "tilannut" leirilleen esittelemään suomenajokoiraharrastusta, vaan olen mennyt tekemään sen oman harrastukseni jatkuvuuden turvaamiseksi, niin ei ihan ensimmäisenä tule mieleen lähettää matkalaskua Metsästäjäliitolle. Meidän ajokoirayhdistys tukee nuorisotoimintaa, SAJ tukee nuorisotoimintaa, toivoisin, että muutkin ajokoirayhdistykset ja tahot tukisivat nuorisotoimintaa, sillä vain saamalla nuoria mukaan harrastuksen pariin voimme turvata sen, että harrastusmuoto jatkuu :)

-Tiina
tiinamo
 

Seuraava

Paluu NUORTEN OMAT JUTUT

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron