Sivu 1, 1:sta

Nuorten kesäleiri Ilmajoella 24.-26.8.2007

ViestiLähetetty: Ke Kesä 13, 2007 8:12 pm
Kirjoittaja tiinamo
Suomen Ajokoirajärjestön nuorisotoimikunta järjestää kesäleirin nuorille ajokoiraharrastajille ja ajokoiraharrastuksesta kiinnostuneille elokuun viimeisenä viikonloppuna. Leiripaikkana on Ilmajoen Metsästysseuran maja Riistavalli.
Leirillä tutustutaan ajokoiraharrastukseen: metsästykseen, ajokokeisiin, näyttelyihin ja koiran hoitoon. Viikonlopun aikana käydään metsässä ajattamassa jänistä sekä puuhataan kaikkea muutakin mukavaa sekä koirien kanssa että ilman koiria.
Riistavallilla on majoitustilat 40 osanottajalle. Osallistujat saavat myös halutessaan ottaa oman koiran leirille mukaan.
Leirille ovat tervetulleita kaikki 10–16-vuotiaat nuoret. Osallistuminen on maksutonta eli majoitus ja ruokailut ovat ilmaisia, vain kyydityksestä leiriläisen tulee huolehtia itse.
Kokoontuminen on perjantai-iltana ja kotiinlähtöä voi suunnitella sunnuntaina puolenpäivän jälkeen.

TERVETULOA viihtymään ja tapaamaan muita nuoria ajokoiraihmisiä!!

Lisätietoja ja ilmoittautuminen (10.8.2007 mennessä): Tiina Moilanen, Leilitie 1 K 37, 80140 JOENSUU p. 0400-413287 e-mail: ssekku@luukku.com