Miksi nuoret eivät innostu ajokoiratoiminnasta?
Lähetetty: Pe Tammi 08, 2010 4:53 pm
Miksi niin harvat nuoret innostuvat ajokoiratoiminnasta?
Me kaksi nuorta ajokoiraharrastajaa pohdimme tätä asiaa, ja päädyimme kirjoittamaan siitä, mitä mieltä olemme.
Suurin osa ajokokeisiin osallistuvista henkilöistä omistavat pitkän kokemuksen ajokoiratoiminnasta. Ajokokeissa tai näyttelykehissä nähdään harvoin nuoria ajokoiranomistajia. Mistä tämä voisi johtua, että ajokoiratoimintaan on usein vaikea saada mukaan uutta verta?
Ajokokeisiin pitää herätä usein todella aikaisin, aamuyöstä. Tämä tietysti siksi, että koiraa voitaisiin koetella mahdollisimman paljon valoisan aikana eikä koetta tarvitsisi keskeyttää pimeyden vuoksi. Melkeinpä koko päivä menee metsässä koiraa arvioidessa ja korttiin pitää osata merkitä juuri ne numerot jotka koira sinä päivänä ansaitsee. Aikaa menee kun kortit katsotaan ylituomarin kanssa koira kerrallaan ja odotellaan tuloksia. Koepaikalta päästään lähtemään vasta iltahämärissä. Eikö kuulostakin siltä, että ajokokeita harrastavan pitää olla todellakin innostunut asiasta ja tuomarin olla omistautunut työlleen?
Kirjoittajista kummatkin olemme toimineet ajokokeissa tuomareina, ja kohdanneet milloin minkäkinlaista ryhmätuomaria ja koiranomistajaa. Pikkuvilunki koiran hyväksi ei ole harvinaista, koiraa kutsutaan jäljelle sen hakiessa tai päästetään koira toiselle erälle melkein samasta paikasta, vaikka säännöissä lukee, että koiran tulisi ajaa toisella erällä eri jänistä kuin ensimmäisellä. Nuoria tuomareita pidetään yleensä alemmassa arvossa ja käsketään muuttamaan korttiin merkittyjä tuloksia perusteella ”Minä olen tätä touhua harrastanut yli 30 vuotta…” Miksi kokeneemmat tuomarit turvautuvat aina siihen väitteeseen, että he ovat harrastaneet ajokoiria niin kauan? Tarkoituksenahan on merkitä korttiin kaikki se mitä kuulee, mutta usein siinä käykin niin että viivaa pitääkin jatkaa tai numeroa korottaa. Onko tämä sitä oikeaa tuomarointia? Oman pään mukaan siinä pitäisi toimia, mutta minkä nuori tuomari sille mahtaa että painostusta tulee molemmista suunnista - koiranomistajalta ja toiselta tuomarilta. Kokeen aikana otetaan hakuryyppyä, ajonalkamisryyppyä, jatkuvuusryyppyä… Iäkkäät tuomarit muistelevat vanhoja sääntöjä, koska eivät ole opiskelleet kunnolla uusia.
Kummatkin kirjoittajista ovat myös innokkaita näyttelyharrastajia. Kun ajokoirakehän laidalle istahtaa hetkeksi seuraamaan, ei ole mikään tavaton näky, että kehään saapuu koira, joka kulkee häntä koipien välissä ja pelkää niin paljon tuomaria, että kyyristyy maahan eikä suostu liikkumaan. Toinen vaihtoehto on hihnassaan kiskova, hyppivä ja riehuva koira joka ei usko omistajaansa. Tällainen koira ei esiinny edukseen. Koira ei opi tarhassa itsekseen. Ennen näyttelyä kannattaa treenata ja pyytää vaikka tuttuja katsomaan koiran purennan, tunnustelemaan rakennetta ja tarvittaessa katsomaan kivekset jos kyseessä on uros. Esimerkiksi epävirallinen koiranäyttely match show on erinomainen paikka harjoittaa kehätottumusta. Kerran on tultu toisen kirjoittajan kohdalla ihmettelemään, miten tämä sinun koirasi on näin rauhallinen, kun yleensähän ne ajokoirat ovat niin huonotapaisia…
Antavatko edellä mainitut seikat teidän mielestänne hyvän kuvan ajokoirista ja ajokoiraharrastajista? Sellaisen kuvan, että hei, tuohonhan olisi kiva lähteä mukaan? Ajokoiraharrastus vaatii jo ennestään paljon tietoa metsästyksestä ja kiinnostuksen koiraan, joka haluaa toteuttaa luonnollisia viettejään jänistä tai kettua ajamalla. Ajokoiraharrastus vaatii tahtoa ja omistautumista. Edellä mainitut epäkohdat vaikuttavat varmasti siihen, miksi ajokoiraharrastus ei innosta alaikäisiä ja nuoria lähtemään mukaan toimintaan.
Toki ajokoirissa, ajokokeissa ja kaikessa muussakin ajokoiratoiminnassa on useat hyvät puolensa. Parhaimmillaan ajokokeissa päivä kuluu samasta asiasta kiinnostuneiden ihmisten kanssa keskustellessa ja ajokoiran jalostusta palvellessa.
Jos onni käy, saadaan kuulla koiran ajoa ja mikäs sen mukavampaa innokkaalle ajokoetuomarille kuin merkitä ajoviivaa korttiin koiran haukkuessa. Parhaat ajokokeet ovat ne, joissa noudatetaan sääntöjä ja koira saa täten ansaitsemansa pistemäärän ja tuloksen. Näyttelykehissä voi myös nähdä oikeita malliyksilöitä, jotka seisovat rauhallisesti ja juoksevat reippaasti esittäjän vieressä, eivätkä pelkää tuomaria. Kaikki ajokoiranomistajat, harrastajat ja metsästäjät tietävät sen hienon tunteen, kun koiran haukku kajahtaa metsästä aamutuimaan ja joskus päästään ajettava ampumaankin.
Mutta huonoja puolia on aivan liikaa, sen me olemme omin silmin nähneet ja siksi haluamme siitä kirjoittaa. Haluamme muutoksen ajokoetuomareiden sääntöjen noudattamiseen, kokeneetkin ajokoiraharrastajat huolehtimaan koiransa peruskoulutuksesta koska se pitäisi olla itsestäänselvyys koiraa hankkiessa ja lisää vahvoja nuoria mukaan ajokoiratoimintaan jotka ovat valmiita puhdistamaan joidenkin ihmisten silmissä olevan ajokoiratoiminnan huonon maineen.
Me kaksi nuorta ajokoiraharrastajaa pohdimme tätä asiaa, ja päädyimme kirjoittamaan siitä, mitä mieltä olemme.
Suurin osa ajokokeisiin osallistuvista henkilöistä omistavat pitkän kokemuksen ajokoiratoiminnasta. Ajokokeissa tai näyttelykehissä nähdään harvoin nuoria ajokoiranomistajia. Mistä tämä voisi johtua, että ajokoiratoimintaan on usein vaikea saada mukaan uutta verta?
Ajokokeisiin pitää herätä usein todella aikaisin, aamuyöstä. Tämä tietysti siksi, että koiraa voitaisiin koetella mahdollisimman paljon valoisan aikana eikä koetta tarvitsisi keskeyttää pimeyden vuoksi. Melkeinpä koko päivä menee metsässä koiraa arvioidessa ja korttiin pitää osata merkitä juuri ne numerot jotka koira sinä päivänä ansaitsee. Aikaa menee kun kortit katsotaan ylituomarin kanssa koira kerrallaan ja odotellaan tuloksia. Koepaikalta päästään lähtemään vasta iltahämärissä. Eikö kuulostakin siltä, että ajokokeita harrastavan pitää olla todellakin innostunut asiasta ja tuomarin olla omistautunut työlleen?
Kirjoittajista kummatkin olemme toimineet ajokokeissa tuomareina, ja kohdanneet milloin minkäkinlaista ryhmätuomaria ja koiranomistajaa. Pikkuvilunki koiran hyväksi ei ole harvinaista, koiraa kutsutaan jäljelle sen hakiessa tai päästetään koira toiselle erälle melkein samasta paikasta, vaikka säännöissä lukee, että koiran tulisi ajaa toisella erällä eri jänistä kuin ensimmäisellä. Nuoria tuomareita pidetään yleensä alemmassa arvossa ja käsketään muuttamaan korttiin merkittyjä tuloksia perusteella ”Minä olen tätä touhua harrastanut yli 30 vuotta…” Miksi kokeneemmat tuomarit turvautuvat aina siihen väitteeseen, että he ovat harrastaneet ajokoiria niin kauan? Tarkoituksenahan on merkitä korttiin kaikki se mitä kuulee, mutta usein siinä käykin niin että viivaa pitääkin jatkaa tai numeroa korottaa. Onko tämä sitä oikeaa tuomarointia? Oman pään mukaan siinä pitäisi toimia, mutta minkä nuori tuomari sille mahtaa että painostusta tulee molemmista suunnista - koiranomistajalta ja toiselta tuomarilta. Kokeen aikana otetaan hakuryyppyä, ajonalkamisryyppyä, jatkuvuusryyppyä… Iäkkäät tuomarit muistelevat vanhoja sääntöjä, koska eivät ole opiskelleet kunnolla uusia.
Kummatkin kirjoittajista ovat myös innokkaita näyttelyharrastajia. Kun ajokoirakehän laidalle istahtaa hetkeksi seuraamaan, ei ole mikään tavaton näky, että kehään saapuu koira, joka kulkee häntä koipien välissä ja pelkää niin paljon tuomaria, että kyyristyy maahan eikä suostu liikkumaan. Toinen vaihtoehto on hihnassaan kiskova, hyppivä ja riehuva koira joka ei usko omistajaansa. Tällainen koira ei esiinny edukseen. Koira ei opi tarhassa itsekseen. Ennen näyttelyä kannattaa treenata ja pyytää vaikka tuttuja katsomaan koiran purennan, tunnustelemaan rakennetta ja tarvittaessa katsomaan kivekset jos kyseessä on uros. Esimerkiksi epävirallinen koiranäyttely match show on erinomainen paikka harjoittaa kehätottumusta. Kerran on tultu toisen kirjoittajan kohdalla ihmettelemään, miten tämä sinun koirasi on näin rauhallinen, kun yleensähän ne ajokoirat ovat niin huonotapaisia…
Antavatko edellä mainitut seikat teidän mielestänne hyvän kuvan ajokoirista ja ajokoiraharrastajista? Sellaisen kuvan, että hei, tuohonhan olisi kiva lähteä mukaan? Ajokoiraharrastus vaatii jo ennestään paljon tietoa metsästyksestä ja kiinnostuksen koiraan, joka haluaa toteuttaa luonnollisia viettejään jänistä tai kettua ajamalla. Ajokoiraharrastus vaatii tahtoa ja omistautumista. Edellä mainitut epäkohdat vaikuttavat varmasti siihen, miksi ajokoiraharrastus ei innosta alaikäisiä ja nuoria lähtemään mukaan toimintaan.
Toki ajokoirissa, ajokokeissa ja kaikessa muussakin ajokoiratoiminnassa on useat hyvät puolensa. Parhaimmillaan ajokokeissa päivä kuluu samasta asiasta kiinnostuneiden ihmisten kanssa keskustellessa ja ajokoiran jalostusta palvellessa.
Jos onni käy, saadaan kuulla koiran ajoa ja mikäs sen mukavampaa innokkaalle ajokoetuomarille kuin merkitä ajoviivaa korttiin koiran haukkuessa. Parhaat ajokokeet ovat ne, joissa noudatetaan sääntöjä ja koira saa täten ansaitsemansa pistemäärän ja tuloksen. Näyttelykehissä voi myös nähdä oikeita malliyksilöitä, jotka seisovat rauhallisesti ja juoksevat reippaasti esittäjän vieressä, eivätkä pelkää tuomaria. Kaikki ajokoiranomistajat, harrastajat ja metsästäjät tietävät sen hienon tunteen, kun koiran haukku kajahtaa metsästä aamutuimaan ja joskus päästään ajettava ampumaankin.
Mutta huonoja puolia on aivan liikaa, sen me olemme omin silmin nähneet ja siksi haluamme siitä kirjoittaa. Haluamme muutoksen ajokoetuomareiden sääntöjen noudattamiseen, kokeneetkin ajokoiraharrastajat huolehtimaan koiransa peruskoulutuksesta koska se pitäisi olla itsestäänselvyys koiraa hankkiessa ja lisää vahvoja nuoria mukaan ajokoiratoimintaan jotka ovat valmiita puhdistamaan joidenkin ihmisten silmissä olevan ajokoiratoiminnan huonon maineen.