Kiitos

Asiaa ajokokeista, näyttelyistä, valmennuksesta, metsästyksestä

Kiitos

ViestiKirjoittaja Pentti Alhosaari päivämäärä Pe Heinä 17, 2015 8:28 pm

Vierailin eilen Kiuruveellä ja niinpä tuli tarkistettua tilaisuuden tullen Kanasen Alpon koirakalusto samantien. Kateudella ihastelin Sulkavajärven rantamilla sijaitsevaa Alpon ja hänen perheensä kotidylliä..sitä kun näin rämeen laitamilla ikänsä asuneena osaa antaa arvoa myös luonnonkauneudelle ja hyvin hoidetulle pihapiirille. Olen otettu saamastani vieraanvaraisuudesta, piti syödä ja juoda..ja kaiken kaikkiaan tunteroisen parin vierailusuunnitelma venyi reippaasti..osasyynä lienee se, että sattumoisin Rytkyn Kalevin vierailu osui samaan hetkeen..oli vaan "pudottanut" paremman puoliskonsa Kiuruveen taajamaan Vihreille Niityille.

Tarkastettiin koirakalusto, oli kaksi pelaavaa jämptiä, toinen valio vähillä koekäyneillä, toinen erittäin miellyttäväluonteinen yhtä vaille, hirvenlihassa pysytään Alpon huushollissa. Kuvankauniilla suomenajokoiralla Kellolan Lyyllillä oli reilun viikon ikäinen lupaavan näköinen pentue, ihastelin emon hyviä hermoja ja luottamusta myös vieraisiin ihmisiin, Lyyli suorastaan antoi tilaa pentujen lähemmälle tarkastelulle. Kalustoon kuuluu vielä vuosikas suomenajokoirauros, lupaavan oloinen sekin kaikin puolin, isännän mukaan metsässä käynnit menneellä kaudella olivat kuitenkin jääneet noin kymmeneen, mutta komeaa haukkua on jo kuulemma väläytellyt.

Sain kutsun syksylle jahtikauden alettua..josko voitas kuunnella suomenajokoiruuksien ajoa Sulkavajärven rantamaastossa makkaratulilla, silloinhan olisi tilaisuus myös testata se, että ovatko "sulkavalaiset" jänöt parempia eksyttämään Lintonin kuin "pilekkukankaalaiset"..todennäköisesti ovat. Kiitokset vielä mieleenpainuvan mukavasta vierailutapahtumasta isäntäväelle!

Iltamyöhään kotiini saavuttani tein totin maitolasiin, kolmasosa Kallea, kolmaosa mehutiivistettä ja kolmasosa vettä. Huomasin, että perkules sokerimuurahainen nousi tiskaamattoman lasin pohjalta kellumaan kaikkein päällimmäiseksi. Yritin poistaa tätä pientä häiriötekijää teelusikalla "lorkkimalla"..mutta niinhän siinä kävi, että lapsi meni pesuveen mukana, lasi lähes tyhjä sen jälkeen kun onnistuin saamaan muurahaisen lusikkaan ja sitä myöten pois nesteestä..että kyllä se tuo sokerimuurahainenkin teettää joskus töitä :wink:.
Viimeksi muokannut Pentti Alhosaari päivämäärä La Heinä 18, 2015 6:34 pm, muokattu yhteensä 1 kerran
Pentti Alhosaari
 
Viestit: 661
Liittynyt: Su Elo 26, 2012 6:06 pm

Re: Kiitos

ViestiKirjoittaja Risto Kuivalainen päivämäärä Pe Heinä 17, 2015 10:08 pm

Kyllähän se on harrastuksen suola tavata muita samanhenkisiä.
Alpilla on olosuhteet ja koerat kohillaan.
Risto Kuivalainen
 
Viestit: 275
Liittynyt: Pe Elo 24, 2012 10:08 pm

Re: Kiitos

ViestiKirjoittaja Alpo Kananen päivämäärä Ti Heinä 28, 2015 6:00 pm

Kyllä Pentti Linttonia kuunnellaan vuorostaan näissä maisemissa ja empä usko että täällä on sen vekkulempia nuo ajettavat kun pilikan laavullakaan
mutta,maasto on kyllä mäkisempää ja se luo omat haasteensa kuulemiselle ja koiran kunnolle kun mäen rinteitä komuaa. Juuri kävi kaksi nuorehkoa
mutta jo kovaa koiramiestä Pielavedeltä katsastamassa Lyylin penikat kovin olivat tykästyny näkemäänsä saa nähä mikä on sitten tulos.
Tuo vuosikas Miran / Peetun penikkan varasi eräs kaveri alkusyksylle oppilaaksi kun tulee etelästä tänne metsästelemään on kova ajokoiramies
ei vaan ole nyt itellä koiraa, samainen kaveri antoi ensi oppeja myös edesmenneelle Rikulle, ja sehän on tärkeintä että koira saa metsää.
Alpo Kananen
 
Viestit: 386
Liittynyt: To Elo 23, 2012 4:39 pm


Paluu AJOKOIRAHARRASTUS

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa