Koirien tulosvarmuus katoaa

Asiaa ajokokeista, näyttelyistä, valmennuksesta, metsästyksestä

Koirien tulosvarmuus katoaa

ViestiKirjoittaja Voitto Sorvoja päivämäärä Ma Tammi 11, 2016 1:17 pm

Ajokoirien varmuus huipputulokseen on vähentynyt melkoisesti n 30 vuoden aikana. Ilmeisesti siksi osalla on vaikeuksia löytää hyviä jalostusurkkeja.
Huipputuloksen rajan vedin siihen, että koira pystyy 15 pistettä kokeen keskiarvoa parempaan suoritukseen useampia kertoja koeurallaan. Laitoin malliksi huippukoirista luettelon rekisteröintivuosien perustella. Taustalla on koetulokset 1988-2015 helmikuu.
Kun 1980 luvun loppupuolella kriteerini täyttäviä koiria oli reippaat 180 on niitä enää kolmasosa siitä. Ongelma on nimenomaan koirien määrässä. Huipputulosten määräkin on samalla mittarilla vähentynyt mutta vain puoleen ja keskitason tulosten määrä vain kolmasosalla.
Aineistossa on kaksi rajua tippumista, vuosikerroissa 1995 ja 2000. Ikäluokittain 12 tulosvarmimman koiran keskiarvokin on laskenut 10% saman aikaisesti eli parhaimatkaan eivät yllä entisten huppujen tasolle.
Tulosvarmojen lukumäärän ja keskimääärisen tulosvarmuuden väheneminen kehittää koiraamme kohti keskitasoa, jossa ei sanottavaa muutosta ole tapahtunut. Suurin selittävä tekijä sen lievään nousuun on ns. nolla-tulosten väheneminen kun voittajaluokasta luovuttiin.

Mitkä seikat käytännöissä (koesäännöt, jalostusvalinnat) tai koirissa johtavat siihen, että tulosvarmojen koirien määrä vähenee näin rajusti?

Aineistoon on rajattu koirat,joilla on vähintään 3 kpl tuloksia, joiden pisteet on yli 15p kokeen keskiarvon ja epäonnistumia (-15 p keskiarvosta) korkeintaan 1 kpl kolmea onnistumista kohti. (On ihan sama miten rajat valitsi, tulos on sama.)

1984 vuonna 148 kpl
1985 vuonna 156 kpl
1986 vuonna 177 kpl
1987 vuonna 184 kpl
1988 vuonna 183 kpl
1989 vuonna 198 kpl
1990 vuonna 187 kpl
1991 vuonna 195 kpl
1992 vuonna 180 kpl
1993 vuonna 164 kpl
1994 vuonna 164 kpl
1995 vuonna 105 kpl
1996 vuonna 119 kpl
1997 vuonna 121 kpl
1998 vuonna 96 kpl
1999 vuonna 102 kpl
2000 vuonna 70 kpl
2001 vuonna 69 kpl
2002 vuonna 65 kpl
2003 vuonna 74 kpl
2004 vuonna 77 kpl
2005 vuonna 67 kpl
2006 vuonna 66 kpl
2007 vuonna 78 kpl
2008 vuonna 64 kpl
2009 vuonna 52 kpl
2010 vuonna 42 kpl
2011 vuonna 25 kpl
2012 vuonna 4 kpl
2013 vuonna 4 kpl
Voitto Sorvoja
 
Viestit: 355
Liittynyt: Ke Elo 29, 2012 2:47 pm

Re: Koirien tulosvarmuus katoaa

ViestiKirjoittaja Harri Hintikka päivämäärä Ma Tammi 18, 2016 6:47 am

Vai onko osaltaan sitä, että keskitaso on parantunut?
Harri Hintikka
 
Viestit: 169
Liittynyt: Pe Elo 24, 2012 9:35 am

Re: Koirien tulosvarmuus katoaa

ViestiKirjoittaja Pauli Sornikoski päivämäärä Ma Tammi 18, 2016 9:31 am

yksi tekijä on varmaankin että entistä nuorempia koiria tuodaan kokeisiin, vai liekkö niin en oo kyllä tutkinut.
Pauli Sornikoski
 
Viestit: 1144
Liittynyt: To Elo 23, 2012 3:37 pm

Re: Koirien tulosvarmuus katoaa

ViestiKirjoittaja pekka ylönen päivämäärä Ma Tammi 18, 2016 12:26 pm

Olisko ympäristön muutoksilla selitettävissä tulosvarmuuden tippuminen. Onko Akaan ykkönen vai hyvällä alueella ajettu ysikymppinen painavampi vaakakupissa, siinä nartun omistajilla riittää aina puntarointia.
pekka ylönen
 
Viestit: 63
Liittynyt: Ti Joulu 31, 2013 11:28 am

Re: Koirien tulosvarmuus katoaa

ViestiKirjoittaja Voitto Sorvoja päivämäärä Ma Tammi 18, 2016 6:06 pm

Tuloksellisten kokeiden (pisteitä >0) tasossa (ylin viiva) tai kokeeseen osallistuvien koirien määrässä (alin viiva) ei ole suurta muutosta. Kun mukaan ottaa koirat, joilla tulos on nolla tai luovuttu (keskimäinen viiva) näyttää taso nousevan.
Voittajaluokan poistuminen vähensi luopumisia ja sitä kautta kisa käydään herkemmin "katkeraan loppuun". :cry:
Ilmiö näkyy ylimpien sinisen ja punaisen viivan lähestymisenä toisiaan. Nylkyisin siinä on auttanyt myös pitkä koe.

Kuva

Se, että nyt ei omistajat ole niinkään ykkösen jahdissa koirinensa vaikuttaa siihen, että koirille tulee myös heikompia suorituksia "kirjanpitoon". Se ei kuitenkaan selitä sitä, että tulosvarmojen koiren osuus ja määrä on rajusti vähentynyt.
Kun koirat jakaa tulosvarmoihin ja epävarmoihin, niin muutama koira esiintyy sukupuussa erityiosen voimakkaasti epävarmoilla koirilla - huomattavasti enempi kuin varmoilla. Näitä koiria ovat Kasken Hai ja sen urkkipennut Ressu, Kairakorven Hermanni, Pirttirinteen Asser, sitten Hulda/79, Rymy/81, Ulinan Haku, Puronperän Hemppa, Suotuikun Viri ja Piernamäen Ajo.
Hyvää linjaa on tuottaneet Tiilu/74, Vili/79, Soitinkorven Peku, Ritva/80 ja Jetro ja Muurivuoren Rietu. Rietu näyttää kääntäneen monta narttulinjaa tulosvarmoiksi.
Nuoremmista Mannikarin Lojo on ylivoimainen. Heikoimpia on Pokon Mika ja Sakpai Aku sekä Alapörkän Hiski ja Helimarin Poku.

Koiran "jalostustasoa" on selvästi heikentänyt se, että liian monta jälkeläistä on jatkanut sukua.
Jokoltakin jäi vain yksi tosi hyvä ja 13 tosi huonoa muiden ollessa keskitasoa.
Kasken Haille ei jättänyt yhtään tosi hyvää ja 10 tosi huonoa ja parikymmentä keskitasoista.
Nämä kaksi ovat tärkeitä siksi, että niiltä on niin tuhottomasti kertynyt jälkeläisiä eri sukupolviin.

Ja tämä kommentointini koskee nimenomaan tulosvarmuutta hyviin tuloksiin, kun verrataan koiran tulosta kisakumppanien keskiarvoon. Tulosvarmuus näkyy koiran omassa tilastossa hyvänä pistekeskiarvona ja pienenä keskihajontana.
Voitto Sorvoja
 
Viestit: 355
Liittynyt: Ke Elo 29, 2012 2:47 pm

Re: Koirien tulosvarmuus katoaa

ViestiKirjoittaja pekka ylönen päivämäärä Ma Tammi 18, 2016 9:16 pm

On se hyvä että mainitut koirat esiintyy sukutauluissa, olisi muuten monta koirankoppia kylmillään tällä hetkellä.
pekka ylönen
 
Viestit: 63
Liittynyt: Ti Joulu 31, 2013 11:28 am

Re: Koirien tulosvarmuus katoaa

ViestiKirjoittaja Markku Sippari päivämäärä Ti Tammi 26, 2016 8:00 pm

Täällä jossain palstalla oli jokin lause,miten se nyt meni ja kenen oli, että koirilla pitäisi olla/ olisi hyvä olla 60-65 pistettä kokeitten keskiarvo jalostusta aatellen( AJOK 2) nyt kun katsoo pelkästään jalostus ilmotuksia tai pentu ilmotuksia niin hätäseen pääsee osa isästä ja emästä 38-48 pist. Toivo siinä kädet ristissä että jälkeläiset ajas 60 pojoa ja enempi... :-(
Markku Sippari
 
Viestit: 30
Liittynyt: Ma Tammi 18, 2016 11:00 am

Re: Koirien tulosvarmuus katoaa

ViestiKirjoittaja Kalevi Vänskä päivämäärä Ti Tammi 26, 2016 10:38 pm

Kun koirat jakaa tulosvarmoihin ja epävarmoihin, niin muutama koira esiintyy sukupuussa erityiosen voimakkaasti epävarmoilla koirilla - huomattavasti enempi kuin varmoilla. Näitä koiria ovat Kasken Hai ja sen urkkipennut Ressu, Kairakorven Hermanni, Pirttirinteen Asser, sitten Hulda/79, Rymy/81, Ulinan Haku, Puronperän Hemppa, Suotuikun Viri ja Piernamäen Ajo.


Milläs selittyy se, että näitä koiria on kuitenkin käytetty kohtuullisen paljon siitokseen ? Vaikka tulosvarmuus on heikko ?

Hyvää linjaa on tuottaneet Tiilu/74, Vili/79, Soitinkorven Peku, Ritva/80 ja Jetro ja Muurivuoren Rietu. Rietu näyttää kääntäneen monta narttulinjaa tulosvarmoiksi.
Nuoremmista Mannikarin Lojo on ylivoimainen. Heikoimpia on Pokon Mika ja Sakpai Aku sekä Alapörkän Hiski ja Helimarin Poku.

Tai mikä tekee näiden jälkeläisistä tulosvasmoja ?
Kalevi Vänskä
 
Viestit: 729
Liittynyt: Su Elo 26, 2012 4:23 pm
Paikkakunta: Tornio

Re: Koirien tulosvarmuus katoaa

ViestiKirjoittaja Markku Sippari päivämäärä Ti Tammi 26, 2016 10:54 pm

Kalevi Vänskä kirjoitti:
Kun koirat jakaa tulosvarmoihin ja epävarmoihin, niin muutama koira esiintyy sukupuussa erityiosen voimakkaasti epävarmoilla koirilla - huomattavasti enempi kuin varmoilla. Näitä koiria ovat Kasken Hai ja sen urkkipennut Ressu, Kairakorven Hermanni, Pirttirinteen Asser, sitten Hulda/79, Rymy/81, Ulinan Haku, Puronperän Hemppa, Suotuikun Viri ja Piernamäen Ajo.


Milläs selittyy se, että näitä koiria on kuitenkin käytetty kohtuullisen paljon siitokseen ? Vaikka tulosvarmuus on heikko ?

Hyvää linjaa on tuottaneet Tiilu/74, Vili/79, Soitinkorven Peku, Ritva/80 ja Jetro ja Muurivuoren Rietu. Rietu näyttää kääntäneen monta narttulinjaa tulosvarmoiksi.
Nuoremmista Mannikarin Lojo on ylivoimainen. Heikoimpia on Pokon Mika ja Sakpai Aku sekä Alapörkän Hiski ja Helimarin Poku.



Tai mikä tekee näiden jälkeläisistä tulosvasmoja ?
-----> niin, 70-80 luvulla, mutta miten kävi 90-2000 luvulla. Ne kaksi yhteistä vahvaa nimittäjää alkoi.... hiipumaan :-(
Markku Sippari
 
Viestit: 30
Liittynyt: Ma Tammi 18, 2016 11:00 am

Re: Koirien tulosvarmuus katoaa

ViestiKirjoittaja Jouni Leppänen päivämäärä To Tammi 28, 2016 2:34 pm

Noista tilastoista se on helppo kasata kunnon yhdistelmä.
Jouni Leppänen
 
Viestit: 147
Liittynyt: Ma Syys 03, 2012 10:46 am

Re: Koirien tulosvarmuus katoaa

ViestiKirjoittaja kalevi rytky päivämäärä To Tammi 28, 2016 5:29 pm

Syy tulosvarmuuden katoamiseen on kokemattoman jalostustoimikunnan sooloilu ja jälkeläismäärän rajoittaminen. Valitettavasti heidän neuvojaan vielä kokemattomat kasvattajat uskovat. Tämähän sopii hyvin markkinatalous periaatteella toimivalle Kennelliitolle. Rajoitukset ei tule koskaan kohentamaan Suomenajokoiran tasoa, eikä kokemattomien neuvot ja opit. Miten on mahdollista, että henkilöt jotka eivät ole koskaan osanneet edes itselleen valita hyvää koiraa, saatika kasvattamaan keskitasoa parempia koiria voi neuvoa toisia ja laatia jalostus ohjelmia :roll: . Rajoitukset on omiaan karsimaan vain pois harrastajia joukostamme ei muuta.
kalevi rytky
 
Viestit: 1447
Liittynyt: Su Elo 26, 2012 6:47 pm

Re: Koirien tulosvarmuus katoaa

ViestiKirjoittaja Antti Haataja päivämäärä Ti Helmi 23, 2016 10:22 pm

Kyllähän astutuspalstalla on liian paljon heikkoja narttuja astutettuna tänäkin keväänä :( tuntuu että pää asia on että meidän pupelle saadaan pennut ja niitä kaupataan sit hyvän ajurin pentuina , kokeissa se kyl pärjäis jos oltas ehditty käyttämään... Ja näyttää monella koiralla olevan hyvän ja huonon päivän ero aika iso, itse olen yrittänyt parantamaan nartun heikompia ominaisuuksia uros valinnalla ...
Antti Haataja
 
Viestit: 21
Liittynyt: Ti Elo 28, 2012 8:47 pm

Re: Koirien tulosvarmuus katoaa

ViestiKirjoittaja Jorma Suuronen päivämäärä Ke Helmi 24, 2016 3:52 pm

Antti Haataja kirjoitti:Kyllähän astutuspalstalla on liian paljon heikkoja narttuja astutettuna tänäkin keväänä :( tuntuu että pää asia on että meidän pupelle saadaan pennut ja niitä kaupataan sit hyvän ajurin pentuina , kokeissa se kyl pärjäis jos oltas ehditty käyttämään... Ja näyttää monella koiralla olevan hyvän ja huonon päivän ero aika iso, itse olen yrittänyt parantamaan nartun heikompia ominaisuuksia uros valinnalla ...


Siinä jämäkkä mielipide! Kerrotko mitkä niistä on niin huonoja ettei kannata pentua lähtä hakemaan? Minä tarvisin huippukoiran koiran. Kilpailuvietti aivan armoton, nimittäin miehellä.
Haussa olisi koira joka pystyy näissä Etelä-Karjalan/Kymen maastoissa ajamaan alle kymmenellä koekäynnillä itsensä valioksi vähintään 8 haukulla.
Jorma Suuronen
 
Viestit: 111
Liittynyt: Ke Tammi 22, 2014 8:44 pm

Re: Koirien tulosvarmuus katoaa

ViestiKirjoittaja Pauli Sornikoski päivämäärä Ke Helmi 24, 2016 7:06 pm

kyllä kait nuo mettämiehetkin tarttee kunnon koiria niin soavat nuista kokkeissa käymättömistä valita mieluisen yhistelmän kun koemiehet ei niille kuulemma pentuja myy, kyllä kait niistäkin on mahollista soaha huippukoira vaikkei koenäyttöjä ookkaan, yks kaveri tuolta soitteli ja kyseli pentua oli joltakin kovalta kennelmieheltäkin kysyny ja oli sanonu että sitten pitäs viijä kokkeisiin niin tämä oli sanonu että iliman muuta jos koirasta tulee sellainen että kokkeisiin voi mennä niin tämä kasvattaja oli sanonu että hänen koiransa takapuolesta ei tuu ku käyttövalioita, onneksi tämä on vielä vappaa moa että muutkin kun kennelihmiset voivat kas vattaa koiria
Pauli Sornikoski
 
Viestit: 1144
Liittynyt: To Elo 23, 2012 3:37 pm

Re: Koirien tulosvarmuus katoaa

ViestiKirjoittaja Pentti Alhosaari päivämäärä Ke Helmi 24, 2016 7:30 pm

Mettämiehille saisi lipsahtaa ne huonoimmat koirat, jotta metsästys olisi metsästystä haasteineen. Hyvällä koirallahan se on liian helppoa, sehän nostaa ennemmin tai myöhemmin jäniksen tielle, jonne Paulikin ruukaa ne jänikset ampua. Ja pennunhan saa mettämieskin kennelistä..tarvittaessa pitää vähän "läpsäyttää" lompsalla :wink:.
Pentti Alhosaari
 
Viestit: 661
Liittynyt: Su Elo 26, 2012 6:06 pm

Seuraava

Paluu AJOKOIRAHARRASTUS

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa