Huippu pentueet

Asiaa ajokokeista, näyttelyistä, valmennuksesta, metsästyksestä

ViestiKirjoittaja voittos päivämäärä La Elo 19, 2006 1:28 pm

Jetro ja Huki periyttivät ajavia koiria - se on niiden ansio.
Kummankin jälkeläismäärät ovat turhan suuria -se ei ole hyväksi ajokoirarodulle. Toisen asian takana on koiran geenit jälkimmäisessä koiran omistajat - me.

Vuonna 1998 ja sen jälkeen on syntynyt 213 pentuetta, joissa on vähintään 3 pentua ajanut ykkösen. Näillä pentuella on n. 130 eri isää ja 53 eri emälinjaa 1950-luvulle saakka.
Jos seulaa tiekennetaan ja vaaditaan vielä näyttelystäkin vähintään yksi SA pentueeseen jää 185 eri pentuetta. Näistä pentueista lähes puolella on sellainen isä, jolla on vain yksi hyvä pentue.

Minusta materiaalia on laajasti, mutta tietoisuus siitä ei ole riittävää. Ja uskon sitä olevan koekoirien ulkopuolellakin. On elossa olevia hyviä koiria, joiden vanhemmat eivät moneen sukupolveen ole käyneet kokeissa. Niitä on työläs etsiä KoiraNetissä mutta joku syy on ollut pitää linjaa hengissä.
voittos
 

ViestiKirjoittaja ES päivämäärä Ma Elo 21, 2006 8:45 am

voittos kirjoitti:KJetro ja Huki periyttivät ajavia koiria - se on niiden ansio.
ummankin jälkeläismäärät ovat turhan suuria -se ei ole hyväksi ajokoirarodulle.
Toisen asian takana on koiran geenit jälkimmäisessä koiran omistajat - me.

Vuonna 1998 ja sen jälkeen on syntynyt 213 pentuetta, joissa on vähintään 3 pentua ajanut ykkösen. Näillä pentuella on n. 130 eri isää ja 53 eri emälinjaa 1950-luvulle saakka.
Jos seulaa tiekennetaan ja vaaditaan vielä näyttelystäkin vähintään yksi SA pentueeseen jää 185 eri pentuetta. Näistä pentueista lähes puolella on sellainen isä, jolla on vain yksi hyvä pentue.

Minusta materiaalia on laajasti, mutta tietoisuus siitä ei ole riittävää. Ja uskon sitä olevan koekoirien ulkopuolellakin. On elossa olevia hyviä koiria, joiden vanhemmat eivät moneen sukupolveen ole käyneet kokeissa. Niitä on työläs etsiä KoiraNetissä mutta joku syy on ollut pitää linjaa hengissä.


Tuo tummennettu väittämä joutuu hullunkuriseen valoon jo pelkästään tuossa ensimmäisessäkin tilastossa, ja jos tuo Pykala vielä viitsii laskea Tuon Jetronkin tuohon toiseen vieläkin huonompia tuloksia antavaan tilastoon, niin asia vaan huononee tuon väittämänkin osalta mitä Jetroon tulee.

Minun mielestäni tuo edellinen toteaminen yhdistelmästä Jetro / Välikorven Seita sitä vastoin kuuluu analysoida niin, kuin tuolla edellä jo oli sanottukin Välikorven Seitan kohdalta, mutta että Jetron jalostusarvoa laskee sen laaja levinneisyys, sekä lisäksi vaatimatonta ajotaitoa periyttävä vaikutus tilaston mukaan.
ES
 

Huippupentueet

ViestiKirjoittaja voittos päivämäärä La Elo 26, 2006 9:12 am

Jetron jälkeläisten parhaimpien tulosten keskiarvo on 1,96 eli parempi kuin AJOK-2, kun kaikkien koekoirien keskiarvo on 2,2 ja huonompi kuin AJOK-2. Jos otetaan huomioon kokeissa käymättömienkin osuus, jää sillä painotettu tulos Jetron jälkeläisillä paremmaksi kuin kaikkien keskiarvo (2,62 ja 2,8). Väittämäni keskimääräistä paremmasta ajotaidon periytyksestä perustuu tähän Jetron pentujen näyttöön.

Jos tarkastellaankin vain eniten käytettyjä siitosuroksia (72 kpl s. 1981-1994) on niiden vastaavat keskiarvot 1,96 ja 2,57. Näillä mitoilla Jetro oli keskimääräinen periyttäjä.

1990-luvun alkupuolen yli 100 jälkeläisen urkeista Rautamullan Hessu, Helimarin Joko, Hovipolun Sakke, Muurivuoren Rietu, Pökänpalon Uuno ja Jymy/95 olivat jälkeläisten tulosten perusteella Jetroa parempia ajotaidon periyttäjiä. Useimmat olivat samaa tasoa Jetron kanssa ja 6 kpl selvästi huonompia.

Hukin luvut olivat muuten 1,70 ja 2,39, mutta ajallinen ero vertailuun näiden tulosten välillä on turhan suuri. Tunnetaan myös uroksia, jotka eivät ole periyttäneet ajavia jälkeläisiä - niitä käy kokeissa suhteellisesti vähän ja tulokset ovat keskiatasoa.

Jos siitosuros periyttää siitosurosten keskimääräisen tason ajotaitoa on se mielestäni hyvä. Näkökulmia on kylläkin useita ja jokaiselle suotakoon omansa.
voittos
 

jetro

ViestiKirjoittaja mehtäkoira päivämäärä La Loka 07, 2006 4:11 pm

koirassa ei ole muuta hyvää kuin se itse.periyttäjänä ihan ala-arvoinen.oulaisten miehellä tais olla itellä yks sen pentu?olen arvostellut sitäkin kokeissa keräs minuutteja hyvin mutta kukaan ei tiennyt ajoiko vai herättelikö.eteni erän aikana alle 2km,joka merkittiin ajoksi kun kerta haukkui.
yhteen koiraan enenpi puuttumatta,jetro näkyy sukutauluissa valitettavasti aina.
no onhan siinä vielä yks hyvä puoli ,kova kolli astumaan.
kahtelkaahan ihan oikeita isäuroksia nartuille,siastakin saa ajokoiran hieromalla mutta jetrolaisista ei millään.
mehtäkoira
 

ViestiKirjoittaja Vieras päivämäärä La Loka 07, 2006 7:35 pm

Ei huono tämä(kään) yhdistelmä XXX Muurivuoren Rietu - XXX Ilo. 1997 syntyneestä pentueesta yksi xxx ja kolme XX koiraa ja 2000 syntyneestä pentueesta kaksi XX koiraa.
Vieras
 

ViestiKirjoittaja voittos päivämäärä Su Loka 08, 2006 8:33 am

Ei ole omakohtaisia kokemuksia Jetron jälkeläisten edesottamuksista. On ollut pakko tehdä johtopäätökset koetuloksista.
Omat ajokoirat ovat olleet
Arsa/79:stä narttu (iso ääni, huono nokka ja käpälät, 1 koekäynti)
Lojolaisen nartun ja kulkuriurkin risteytys (läpilöysä ja salavihanen)
Puron Kessun ja Helimarin Helan pentu (hirmu innokas, kuoli imusolmukesyöpään, luonteeltaan jääräpää, 1 koekäynti)
Ajoilon Aslak +Alapörkän Rita :sta narttu (nuorena loistava, 2-vuotiasta lähtien ei tenhyt lumikeleillä mitään, hyvä äääni, ei kokeissa)
Sinkkipuron Ylli + edellinen narttu (ajotaitoa ja intoa sopivasti, luonne oppivainen, ei kokeissa)
Itse pidän nykyisestä koirastani sen luonteen ja hyvien metsästysominaisuuksien vuoksi. Ajaa myös kettua mutta vältän sitä ajanpuutteeni vuoksi. Eilen ammuin sen vuotuisen jäniksenkin, kun se kulki vain maantietä edestakaisin. Koira pysyi jäljellä ihan mukavasti 4,5 h (pikku katkoineen).

Mutta hyvinä pentuina pidän Reunan, Vipulan ja Kullanmutkan pentueita vuodelta 2002. Sen niiden periytyskyvyn näyttää tulevat vuodet.
On äärimmäisen vähän sellaisia pentueita, joista kaksi tai useampi pentu olisi sijoittunut kokeissaan keskimäärin puolenvälin paremmalle puolelle koeuransa alkuvuosina. Niitä kyllä on, jotka hyvin "silitettyinä" yli 5-vuotiaina sitten menestyvät. Hyvä koulutus vain kun ei periydy pentuihin. Oliko Jetrokin sitten näitä?
voittos
 

huippupentueet

ViestiKirjoittaja jviljanen päivämäärä Su Loka 08, 2006 10:04 am

Loistavia pentueita on jo edellä mainittu mutta mukana on sellaisiakin, että pakko on lisätä ainakin kaksi pentuetta, vuosilta -68 ja -79. Väitän, että näillä pentueilla on ollut erinomaista vaikutusta moneen, vielä tälläkin hetkellä vaikuttaviin huippunarttuihin, -uroksiin ja ennenkaikkea kenneleihin:

1968 Jaana - Hölynpöly
1979 Kreetta - Joko
jviljanen
 

ViestiKirjoittaja Vieras päivämäärä Su Loka 08, 2006 5:26 pm

pirun yleisesti puhutaan jetrolaisten iho-ongelmista.en si tiedä pitääkö paikkansa.. ajokoirana kuiteski täysin olemattomia kaikki parikymmentä jetrolaista mitä olen nähny ja huonointosia.. et aika olematon periyttäjä tuntus olleen
Vieras
 

huippupentueet

ViestiKirjoittaja tupaukko päivämäärä Su Loka 08, 2006 5:39 pm

olen myös ollut jetrolaisilla ainakin neljällä eri koiralla, olivat kyllä kaikki hyväintoisia ja erittäin hyvähaukkuisia ja vielä ajaviakin, taitaa olla enemmän koiranomistajaa vastaan sanomista joillakin ja yhdistetään syyttömiin koirinn ja vielä näistä innoista ja ajamattomista koirista, niitä kyllä löytyy joka suvusta ja jos on viisi pentua on viisi erilaista ajokoiraa.
tupaukko
 

ViestiKirjoittaja Vieras päivämäärä Su Loka 08, 2006 8:48 pm

Näkyy olevan Eetu ja Iita valioita suomessa, ja niistä toisella erinomaiset tulokset toisella keskin kertaiset! Norjan ja ruotsin valiot ja tarinat ovat oma lukunsa...
Vieras
 

Re: Huippu pentueet

ViestiKirjoittaja PENO päivämäärä Ke Tammi 07, 2009 7:37 am

P.SEPPÄLÄLLÄ oli mm. koirat XX KONIKANGEN HAPATUS ja XX KONIKANGEN VIILU, nekin saivat jälkeläisiä yhdessä, joita
omistajat käyttivät kokeissa!
PENO
 

Edellinen

Paluu AJOKOIRAHARRASTUS

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa