Suomen Ajokoirajärjestö

Minulla oli narttukoira, joka ajoi hyvin sulalla. Hyvällä lumikelillä se ei pelannut yhtään, vaan jätti jäljen ja lähti hakemaan uutta. Nuorena se oli erinomainen ylösottaja (ilmavainua) mutta vanhemmiten alkoi puurtaa jäljellä sulallakin kelillä ja ylösotto huononi. Sulalla tielläkin se pystyi ajamaan.

Lumikelillä se saattoi 500 m:n ajon jälkeen lähteä hortoilemaan nokka pystössä ja otti uuden. Jostain syystä se ei tykännyt työntää nokkaansa pölyävään lumeen. Suvikelillä se pelasi paremmin ja kovalla hangella joskus hyvinkin - erityisesti, jos jäniksen jälkeä ei näkynyt. Sillä oli erittäin hyvä hajuaisti. Sen huomasi, kun oli muitakin koiria mukana.

Onko muilla kokemusta tällaisesta?

Minun nykyinen urkki ajaa molemmilla samalla lailla, ja pystyy sulalla ajamaan teillä vaikka autoja ehtii välistä ajamaan jaljen päällä, montakin, niin vetää silti täydellä haukulla vielä. Osaa pitää nokan tiessä niinkuin imurin suutinta, eikä nostele yhtään. Vaan lumikelillä se nostelee kun kuikistaa silimillä jokaista muutakin jälkeä, jos huonosti haisee että onko jo tossa hypännyt sivuun, ja se mielestäni jotenkin vähän häiritsee sen äänenantoa silloin. Parhaan tuloksen kyllä on ajanut lumella, pari pistettä paremman kuin paras sulan.

Sulalla ajaa kaatosateetkin ettei mitään vaikeutta, ainoastaan on pitkän poutajakson kuivattama soratie tuulella, missä joutuu kävellen menemään. On niillä noilla koirilla iso ero hajuaistissa, ollut minulla ainakin.