Kirjoittaja Reporetku päivämäärä Ma Syys 18, 2006 6:56 am
Jos Lounais-Suomessa odottelisi lumikelejä, niin vähällepä koiran irrallaanpito jäisi. Toisaalta kettukantakin on aivan eri luokkaa kuin pohjoisempana.
Tuo jäniksellä treenaaminen on vähän kaksipiippuinen homma. Voi olla, että jänikselle herkän koiran kokeissakäynti vaikeutuu, kun sen annetaan ajella väärää otusta. Toisaalta jäniksenajo opettaa kettukoiralle huolellisuutta. Tahtoo monen kettukoiran hukkatyöskentely olemaan sellaista kilometrin lenkin tekoa kauhealla vauhdilla. Ei siinä mitään, usein kettu löytyykin tällä tyylillä nopeasti, mutta aina on niitä vaikeita kelejä ja "puskakettuja".
Itse tein tuossa jäniksenajon karsinnassa pahan virheen. Koirani ajeli jänistä aika halukkaasti jo pentuna, vaikka kettu enemmän kiinnostikin. Koirasta kuitenkin koetettiin tehdä jänisvapaata, eli otettiin aina ajolta pois ja nuhdeltiin. Jossain vaiheessa koira hoksasi, ettei tuo äijä häntä väkisin metsästä pois saa. Nyt on aivan turha toive saada koiraa jäniksenajosta pois. Jos se saa aamulla jäniksen jalkeille, niin aina kestää iltapäivään ennen kuin antautuu. Ei edes jäniksen kaadolta anna kiinni. Ketunajossa yhteistyö pelaa sen sijaan moitteettomasti ja sen saa vaikka täydestä ajosta hyppäämään autoon.
Harmittaa kun tuli koiran hyvin alkanut koeura pilattua.