mitä mieltä 2 viikon kokeesta??

Asiaa ajokokeista, näyttelyistä, valmennuksesta, metsästyksestä

ViestiKirjoittaja Ruippa päivämäärä Ma Tammi 28, 2008 9:43 am

Pitkäkoe on hyvä paikka todeta onko koirasta mihinkään koemielessä, ei tule heti panta kaulaan, jos kaikki ei mene nappiin, mutta koiranohjaja ei myöskään "menetä kasvojaan". Tulee seuraavan kerran kokeeseen, kun koira on ykkösenajokunnossa.
Otan esimerkiksi viime kevättalven loppukokeen, jossa nuori koira ja ohjaaja osallistuivat tavalliseen kokeeseen. Lopputuloksena sen kokeen ainoa sulkeminen ensikertalaiselle innokkaalle metsämiehelle.
Koeryhmän kesken ei "hygieeniat" olleet aivan kohdallaa ja lopputulos oli sulkeminen. Tuomarit olivat kyllä ammattitaitoisia pitkän kokemuksen omaavia koiramiehiä.

Jos sama koira olisi osallistunut ekakerran pitkäänkokeeseen, tuskin silloinkaan olisi ykköstä niissä olosuhteissa tullut, mutta olis varmaan saanut opastusta vaihtoehdoista, jotka siinä tilanteessa olis olleet käytettävissä ja toivottavasti kaveri olis tullut kokeilemaan paremmalla kelillä uudelleen - nyt ei oo näkynyt.

Toinen esimerkki ennen pitkän kokeen olemassaoloa: koiranohjaajana oli ensimmäisiä kertoja kokeisiin osallistuva nainen, tuomari sulki ensin koiran ajolöysyydestä, koira oli vähän huono ottaa kiini, tokaisi sitten ohjaajalle, jotenkin tähän tapaan; jos et saa koiraasi kiinni, jääkää vaikka molemmat mehtään, ei ollut gepsejä ja koemaastokin oli outo - heitäkään ei oo koiran kanssa näkynyt.

Jokainen voi miettiä, miten kokeessa oli pitkä- tai normaali, olis kanssaihmisiä ja heidän koiriaan kohtaan käyttäydyttävä :wink:
ps. Terrikin saa kommentoida positiivisesti :lol:
Ruippa
 

ViestiKirjoittaja Hylsysoppa päivämäärä Ma Tammi 28, 2008 10:21 am

Tämän pätkän luettuaan tuli taas "viisammaksi". Eli minun ei siis kannata aloittelijana viedä nuorta kokematonta koiraani yhden päivän kokeisiin?
Vienpä silti ensi kuussa ja katsotaan sitten miten käy?(Todennäköisesti tulee hylsy, mutta so what joskushan se on tämäkin harrastus aloitettava)
Kyllä tämä minun mielestäni tämä on ennenkaikkea harrastus, mutta toisille se tuntuu olevan totisinta totta ja MUUTAMIEN "pentutehtailijoiden" kateus tekee siitä vielä totisempaa touhua.
Hylsysoppa
 

ViestiKirjoittaja Ruippa päivämäärä Ma Tammi 28, 2008 10:43 am

Hylsy... kirjoitti:...Eli minun ei siis kannata aloittelijana viedä nuorta kokematonta koiraani yhden päivän kokeisiin?

Ei kannata tulkita tuota minun tekstiä noin joko-tai :shock:
Itsensä ilmaiseminen tarkasti, ilman väärinkäsitystä on (ainakin minulle) kauhian vaikeaa, siksi varmaan saankin joskus "turpaani" noin kuvainnollisesti.

Kokeneemmat kokeissakävijät tietää sen, että kun oikeasti laitetaan tapahtumat kortille, ne eivät välttämättä vastaa sitä kuvaa/tunnetta, joka itselle on jäänyt oman koiran suorituksesta. Oman koiran haukun kuulee aina tuomareita paremmin, johtusko se siittä, kun tietää rytmin, millä se ajaa normaalisti.
Ensikertalaiselle se on jonkinlainen häpeä tai valtavan jännityksen aihe, jos koira pelaa metsällä, mutta kokeissa meinaa tulla panta kaulaan :cry:
Olen minäkin mennyt kokeisiin hakemaan "varmaa ykköstä" - hyvä, ettei tullut panta kaulaan, 240 minuttia vesisateessa heikommassa jäjiskannassa kuin meillä ja koira tuli pois, juuri ennen erän loppumista.
Rajatapaus- koiran olisi voinut sulkeakin- mutta ehkä "hygieenia/henkilökemia" :lol: pelasti.
Ruippa
 

ViestiKirjoittaja Kasperi päivämäärä Ma Tammi 28, 2008 2:12 pm

Tai kunnon tropit????? :lol: :lol: :lol:
Kasperi
 

ViestiKirjoittaja Iitapiru! päivämäärä Ma Tammi 28, 2008 7:07 pm

Joopasejoo. Mie olen käyny kaikellaisisa kokkeisa. Niin tuomarina ku koiranohojaajana. Viime lokakuusa enskerran käytin koiran kahen viikon kokkeesa. Tuomarit oli tuttuja jo "ammoisilta ajoilta". Siltikhän en saanu ykköstä vaan kolomosen. Ei se kahen viikon koe ole senkummempi ku muutkaan kokkeet. On pari asiaa mikä erottaa oikian koetuomarin täyestä tumpelosta: Toinen on se, että selekäranka on oikiasa kohasa (persläven ja pään välisä), toinen on se että älyää semmosen asian, että mulukkuilemala kokkeesa ja etenki tuomaritehtävisä, nakertaa rotan laila harrastuksen uskottavuutta, mielekkyyttä ja erityisesti ajavan koiran jalostustyötä. Pitemmäsä juoksusa ja joskus jopa lyhyemmäsäki pyrähyksesä se mulukkuilu napsahtaa ommaan nilikkaan. 8)
Iitapiru!
 

ViestiKirjoittaja masa päivämäärä Ma Tammi 28, 2008 7:24 pm

kyllä se on niin kuten iita rustaili, sammoo ollaan mielipuolta...
masa
 

ViestiKirjoittaja ramaani päivämäärä Ma Tammi 28, 2008 7:38 pm

tiedän semmosenkin tapauksen kahdenviikon kokeesta että koiran omistaja ja toinen tuomari oli läheisiä ystäviä,ajossa oli ollut joku epäselvä kohta ja tuomari ei tiennyt pitäskö antaa YKSI ajolöysyys miinus vai ei,no miinusti varmuuden vuoksi ja koira sai kuiteskin pikku ykkösen,herrojen ystävyys vain loppu tuohon miinukseen täysin....et näinkin voi käydä kun on liian tutut tuomarit....
ramaani
 

ViestiKirjoittaja Aku päivämäärä Ma Tammi 28, 2008 8:02 pm

Olisi mielenkiintoista tietää miinustamisista pitkissä kokeissa verrattuna tavallisiin kokeisiin.
Ettei Ramaanin tietämä tapaus vain olisi lajinsa ainoa.
Aku
 

ViestiKirjoittaja Ruippa päivämäärä Ma Tammi 28, 2008 11:51 pm

Tiedän ainakin yhden tapauksen, missä ohjaaja luopui, ennenkuin miinukset olis alkanut rapista pitkässä kokeessa.
Ruippa
 

Re: mitä mieltä 2 viikon kokeesta??

ViestiKirjoittaja -Tara- päivämäärä To Tammi 31, 2008 10:44 am

frank kirjoitti:onkohan menettänyt pitkäkoe tarkoituksensa?? piti tuoda uusia harrastajia jne.. paskat!

Uusia harrastajia ei tule, eikä tule tulemaan! Niin kauan kuin ajokoiraporukka on näin sisäsiittoista, kaunaista ja katkeraa.
Se on suurin syyllinen tilanteeseen.
Ei nuoret ainakaan uskalla, vaikka mieli tekiskin, kun on näitä kaksinaamaisia tyyppejä, jotka seläntakana p¤¤¤kaa puhuu :roll:... tyyliin tule vain niin saadaan nauraa, ym muuta järetöntä touhua.

frank kirjoitti: koirille vänkä ykkösiä ja ns kovia tuloksia! mitä mieltä? :shock:

''Vahvemmat'' käyttää tämänkin tilaisuuden hyväkseen :roll:

Ehkä frankin pitää miettiä asiaa myös niiden nuorten näkökulmasta(vaikka ei itselläsi olekkaan ''jälkikasvua'').
Vanhemmat ihmiset ne antaa sen esimerkin nuorille ja uusille harrastajille, eikä se esimerkki aina ole ''kaunista'' katsottavaa, luettavaa, eikä kuunneltavaa.

Omat muksut ei kyllä tänne foorumille ainakaan tule opiskelemaan ajokoira harrastusta, niinkauan kuin se minun päätettävissä on :evil:
-Tara-
 

ViestiKirjoittaja Aku päivämäärä To Tammi 31, 2008 6:58 pm

Eikö koiran valioksi tuloon ja esim. Jahti_-Kallen maljakilpailuun voisi kaikki tulokset olla pitkistä kokeista?
Jos kaikki kerran on rehellistä ja sääntöjen mukaista, vai epäilläänkö jotain?
Aku
 

ViestiKirjoittaja ramaani päivämäärä To Tammi 31, 2008 8:14 pm

envallihan kirjotti hyvin uudessa ajokoiramies lehdessä,eihän se ole kokeen vika jos tehdään vilppiä :idea: vikahan on tuomareissa....
ramaani
 

ViestiKirjoittaja miinustaja... päivämäärä To Tammi 31, 2008 8:22 pm

eikös sitä joskus puhuttu että kahdenviikon kokeet olisivat koiran ohjaajan kukkarolle edullinen tapa käyttää koira kokeissa. pitkän kokeen os. maksu kuitenkin on sama kuin yksi päiväisessä (n.25€).ja sitten se tolokuton autolla ajo monena(3pv.) päivänä käy hae tuomarit yt:n puhutteluun,sitten kortin luovutukseen ja ai niin pitäähän se koirakin sinne metsään viedä(itsellä maastoon jossa lupa käyttää koiraa 100km./per suunta.), hae tuomarit ja viet ne illaks kotiin. Näillä löpön hinnoilla halvenpaa käydä yhtenpäivän kokeissa.

ps. hirvikoira puolella oli muuten tullu ongelmia kun koira oli käytetty pitkässä kokeessa, ja maastoa ei oltu anottu metsästyseuran kokouksessa käytettäväksi pitkään kokeeseen, en ole varma hylättinkö koiran koe tulos, kateus pistää tekemään mitä ihmeellisempiä asioita. kannattaa asia ottaa puheeksi seuran kokouksessa jos meinaa seuran alueita käyttää pitkässä kokeessa.
miinustaja...
 

ViestiKirjoittaja Iljuska päivämäärä La Helmi 16, 2008 1:17 pm

moi vaan kaikil ajokoirajannuille!en itse nää muita huolija kuin kuluja tulee lisää normi kokeisiin verrattuna!ei se ole sopupeliä,mun omakin koira sulettiin,ja viel kaksi oikein hyvää kaveria teki sen!itte sanoin et katotaan loppuun asti.en ole käärmeissäni...mut se siitä tehtdyistä ykösist!
Iljuska
 

ViestiKirjoittaja Ajuri2 päivämäärä Ti Helmi 19, 2008 12:17 am

Iljuska kirjoitti:moi vaan kaikil ajokoirajannuille!en itse nää muita huolija kuin kuluja tulee lisää normi kokeisiin verrattuna!ei se ole sopupeliä,mun omakin koira sulettiin,ja viel kaksi oikein hyvää kaveria teki sen!itte sanoin et katotaan loppuun asti.en ole käärmeissäni...mut se siitä tehtdyistä ykösist!

Tulipahan tuokin asia todettua paikkansa pitäväksi, että ne tutut tuomarit etsimällä etsii niitä vikoja ja miinustettavia asioita koirasta, enempi kuin ne tuntemattomat.
Vaikka olisivat olleet metsällä koiran kanssa ja kehuneet koiran ominaisuuksia huipuiksi, niin kummasti vain ne pisteteet on sinne alakanttiin kokeissa laitettu (kun vertaa tuntemattomien tuomareiden pisteisiin). Pääasia tietysti että edes jotakin merkkaavat. Pahin tapaus taitaa olla että sanoi tuomari kesken erän, että eikös nyt löytyisi syytä sulkea koira kokeesta, kun ajoi niin vähän aikaa. Ihan tosissaan vieläpä, hukalla luki koko sääntökirjan läpi ja harmitteli ettei vihkosesta syytä sulkemiseen löytynyt.
Luulin ensin että leikillään juttelee, mutta olikin ihan totista totta :shock: Juoksujalkaa paineli koiran tuntumassa loppuerän hukan, et eikö nyt mitään huomautettavaa edes löytyisi.
Jätämpä kahdenviikon kokeet noihin muutamaan kokeiluun, ihan juuri tuosta syystä tai sitten mennään tuntemattomilla tuomareilla nämäkin kokeet läpi.
Ajuri2
 

EdellinenSeuraava

Paluu AJOKOIRAHARRASTUS

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa