Koiranjalostus eläinrääkkäystä

Asiaa ajokokeista, näyttelyistä, valmennuksesta, metsästyksestä

Koiranjalostus eläinrääkkäystä

ViestiKirjoittaja Reporetku päivämäärä Ma Tammi 26, 2009 12:47 pm

Toivottavasti mahdollisimman moni katsoi eilen televisiossa esitetyn ohjelman nykyaikaisesta koiranjalostuksesta. Ohjelmassa näytettiin konkreettisesti mitä ns. jalostajat ovat saaneet aikaiseksi vain runsaassa sadassa vuodessa. Suurin syy löytyy näyttelytoiminnasta, joka palvelee ainoastaa tiettyjen kasvattajien ja kennelorganisaatioiden rahanahneutta, ihmisten turhamaisuutta ja epätervettä kilpailuviettiä.

Suurimpia syntisiä tässä asiassa ovat britit, tuo itseään sivistyneimpinä ja eläinrakkaimpana pitävä kansa. Ei tässä kyllä ole syytä rintaansa röyhistellä kenenkään muunkaan, ei edes suomalaisten ajokoirankasvattajien. Olenkin monesti näilläkin sivuilla kirjoittanut, että kaukana ei ole sekään aika, kun pää tulee vetävän käteen suomenajokoirankin kasvattajilla. :cry:
Reporetku
 

Re: Koiranjalostus eläinrääkkäystä

ViestiKirjoittaja Arrianus päivämäärä Ma Tammi 26, 2009 5:10 pm

Suomenajokoiran rakenteessa ei esiinny ainuttakaan ihmisen turhamaisuuden aikaansaamaa pysyvää epätervettä yksityiskohtaa. Eikä niitä päästetä myöskään vakiintumaan. Vastaavat rodut voidaan Suomessa laskea melkein yhden käden sormilla. Olkaamme onnellisia, että terveysohjelmat ovat olemassa ja niitä myös valvotaan. Elikkä no hätä. Ohjelma oli muuten tosi hyvä ja osoitettu niille, jotka eivät näistä asioista mitään tiedä tai välitä.
Arrianus
 

Re: Koiranjalostus eläinrääkkäystä

ViestiKirjoittaja miinustaja... päivämäärä Ma Tammi 26, 2009 5:14 pm

millee kanavalla näytetty, löytyykö nestistä,jäi katsomatta.
miinustaja...
 

Re: Koiranjalostus eläinrääkkäystä

ViestiKirjoittaja metsässä päivämäärä Ma Tammi 26, 2009 5:36 pm

Onko olemassa esimerkkiä,että sairas rotu on saatu kaikilta osilta terveemmäksi tiukoilla rajoituksilla.
Toivottavasti on.
metsässä
 

Re: Koiranjalostus eläinrääkkäystä

ViestiKirjoittaja Iitapiru! päivämäärä Ma Tammi 26, 2009 5:44 pm

Arrianus kirjoitti:Suomenajokoiran rakenteessa ei esiinny ainuttakaan ihmisen turhamaisuuden aikaansaamaa pysyvää epätervettä yksityiskohtaa. Eikä niitä päästetä myöskään vakiintumaan. Vastaavat rodut voidaan Suomessa laskea melkein yhden käden sormilla. Olkaamme onnellisia, että terveysohjelmat ovat olemassa ja niitä myös valvotaan. Elikkä no hätä. Ohjelma oli muuten tosi hyvä ja osoitettu niille, jotka eivät näistä asioista mitään tiedä tai välitä.
Mie olen pitäny suomalaisia koiraharrastajia sevverran jämerinä, etteivät lankia turhuuksien markkinoile....näyttää vaan joskus siltä, että se pääasia jääpii ite harrastajila ihan vaan kirjotuksen asteele. Toellisisa ongelmisa nimenomhan ihimisen laiskuus ja turhamaisuus pillaa monenki käyttökoirarovun tulevaisuuven ja suomenajokoira ei ole poikkeus täsä asiasa. Ajokoirasa on nyttenki ihimisen turhamaisuuven aikhansaamia epäterveitä yksityiskohtia. Kannattaa panneutua ihan tosishan tähän rothun ja sen käyttöominaisuukshin. Rakennekki häätyy olla jatkuvhan rasitukshen soveltuva. Hyvä on, että joku valavoo ajokoiran terveyttä jollaki instanssila, nimenomhan pitkälä tähtäimelä. Mejänki jäläkhin tullee näitä ajokoiraharrastajia ja toivottavasti niiläki on terve rotu jonka kansa harrastaa.
Iitapiru!
 

Re: Koiranjalostus eläinrääkkäystä

ViestiKirjoittaja miccis päivämäärä Ma Tammi 26, 2009 6:45 pm

Joo karu oli ohjelma. Aivan s.nan sairasta sakkia ne haastatellut "kasvattajat". :evil:

Ja niille, jotka on sitä mieltä ettei sillä koiran persposkilla ole merkitystä jalostuksessa, niin ne malliesimerkit saksanpaimenkoirasta oli karua katsottavaa.

Mutta oli ne sairaiden koirien omistajatkin melkoista väkeä. Kyllä se pitäisi tajuta päästää koira kärsimästä paljon ennen kuin nuo edes ajatteli lopettamista.
miccis
 

Re: Koiranjalostus eläinrääkkäystä

ViestiKirjoittaja jeemeli päivämäärä Ma Tammi 26, 2009 8:12 pm

Siinä ohjelmassa näytettiin mitä sukusiitos ja geenipohjan kaventuminen voi pahimmillaan saada aikaan. Myös ajokoira väen tulisi kiinnittää huomiota jalostuksessa siihen ettei geenipohja kapenisi liikaa (niinkuin on käymässä). Pahin synti ajokoiralla on Matador (muoti) urosten käyttäminen, kun kaikkien on vietävä narttunsa sille ja sille XXX urokselle joka on varmasti parempi kun on vielä ruotsin ja norjan muotovalio. Ja samalla moni hyvä ja lupaava uros jää huomiotta. Monissa roduissa on otettu käyttöön uroksen pentumääriin rajoitukset ja olisi tarpeen suomenajokoirallekkin.
jeemeli
 

Re: Koiranjalostus eläinrääkkäystä

ViestiKirjoittaja jänes päivämäärä Ma Tammi 26, 2009 8:19 pm

Ohjelma tulee uusintana la 31.01 klo 13.05 tv1. Siinä oli jonkin verran juttua sukusiitoksesta ja ko. asia taitaa koskea myös suomenajokoiran jalostusta (huomaan kärsiväni "vilskari" syndroomasta, pahoittelen)
jänes
 

Re: Koiranjalostus eläinrääkkäystä

ViestiKirjoittaja calle päivämäärä Ti Tammi 27, 2009 6:59 pm

jaa-a.. on se ihminen aika raaka ... pääasia että omat tarpeet sadaan tyydytettyä ja viis siitä jos nyt sairauksia tulee kaupan päälle :evil:
toivottavasti ajokki pysyy suht terveenä, mutta löytyyhän ajokoiraporukastakin valitettavasti "vähemmän tulevaisuuteen tähtääviä" kasvattajia/koiranomistajia :(
calle
 

Re: Koiranjalostus eläinrääkkäystä

ViestiKirjoittaja Ampiala päivämäärä Ke Tammi 28, 2009 9:46 am

Kaikkihan johtuu siitä , että ihminen on haluaa tehdä rodusta kuin rodusta jonkun tietyn tyyppisen ( on olemassa jokin ihannekoira esim. ulkomuodollisesti ) ja näitä sitten jalostetaan kohti tätä 'huippukoiraa'. Eiköhän se ole niin , että antaa kaikkien kukkien kukkia vaan, ei pidä yrittää liika hyvää keskinkertainenkin riittää.

* ihminen yrittää tehdä parempaa mitä luonto osaa * = epäonnistunut yhtälö.
Ampiala
 

Re: Koiranjalostus eläinrääkkäystä

ViestiKirjoittaja lainevainio päivämäärä Su Helmi 01, 2009 10:56 pm

Uutena harrastajana tutkin mielenkiinnolla viimeisen Ajokoiramies-lehden sivuja, jotka olivat täynnä toinen toistaan komeampia neliväri-ilmoituksia jalostukseen tarjolla olevista ajokeista. Jokainen koira oli yltänyt vaikka minkälaisiin saavutuksiin, vaan ihmetytti kun ei missään ollut mainintaa sukusiitosprosenteista. Onneksi on tuo "intterveppi", joka tuli avuksi tähän tiedonjanoon. KoiraNet antoikin sitten aika karuja lukemia muutamille tapauksille...

En väitä, että nämä koirat välttämättä kantaisivat mitään sairautta, mutta ihmettelen suuresti näitä kovan riskin ottajia sopivaa yhdistelmää valitessaan. Kuten aikaisemmissa kirjoituksissa mainittiin, kaikki on kiinni rodun harrastajista loppukädessä. Puheet vaan tuntuvat olevan yhtä ja teot toista.

Uutena harrastajana en valinnut suomenajokoiraa, syynä juuri tämä "ahneuden kierre", josta tavallinen riviharrastaja saattaa joutua maksamaan arvaamattoman pitkän pennin, niin rahallisesti, kuin henkisestikin. Seuraan kuitenkin asiaa kiinnostuneena ja huolestuneena.
lainevainio
 

Re: Koiranjalostus eläinrääkkäystä

ViestiKirjoittaja Ruippa päivämäärä Su Helmi 01, 2009 11:06 pm

peejii kirjoitti:Se on valintoja, joskus kipeitäkin. Vain parhaista jatketaan, vain parhaat pidetään. Koira hoidetaan hyvin, mutta se kannattaa pitää koirana eikä inhimillistää.

Näinhän se puheissa on, kuka/mikä määrittelee parhaat? Määritteleppä mitä tarkoitat "vain parhaat".
Mitä ominaisuuksia otat tähän mukaan? Pelkkä ajotaito ja ykkösten määrä tai arvokisakokemus ei taida riittää :D
Ruippa
 

Seuraava

Paluu AJOKOIRAHARRASTUS

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa