Kilvan ajankohta
Lähetetty: To Loka 12, 2006 7:58 pm
Syksy on jälleen poikkeuksellisen lämmin. Tuntuu siltä, että lämpimät syksyt ovat tulleet jäädäkseen. Säätyyppi on totaallisesti muuttunut. Lumentulo on siirtynyt myöhempään ajankohtaan ja sitäkin on ollut talvisin kovasti niukasti.
Lämmin suorastaan helteinen alkusyksy on aiheuttanut sen, että ajokoiran treenaus on alkusyksystä ollut aivan toivotonta. Aluekarsinnat ja piirinkoe ovat liian varhain, koirat ovat keskenkuntoisia.
Kun Kilvan ajankohta on määrätty tarkasti, niin varsin monen ajokoiraharrastajan mielestä Kilpaa pitäisi siirtää esimerkiksi kuukautta myöhemmäksi, vaikkapa viikko ennen joulua. Vastaavasti lohkot voisivat olla kaksi viikkoa aiemmin ja piirinkoe viikon tai kaksi ennemmin.
Ja mikä pahinta. Koemaastojen saanti juuri nyt kun hirvestys alkaa seurojen omilla päätöksillä eripuolilla kennelpiiriä eri ajankohtana, niin koemaastojen saanti on suorastaan kiven alla. Tuntuu siltä, että hirvimiehet ovat herroja ja määräävät löytyykö ajokoiramiehelle koemaastoa, että pääsisi piirinkokeeseen.
Kilvan ajankohdasta on keskusteltu vuosien varrella monesti, mutta mitään parannusta ei ole saatu aikaan. Nyt kun vielä kuuluu riistapiireistä tietoa, että hirvestyksen aloituksen ajankohtaa aikaistettaisiin vielä parilla viikolla, niin koemaastojen saanti vaikeutuu entisestään.
Olisiko niin, että seuraava SAJ:n hallitus panisi asiaan vauhtia, kun monista viesteistä huolimatta mitään muutosta ei ole tapahtunut. Tuskin on yritettykään. Mikähän olisi ajokoiraharrastajien kanta asiaan ?