Jalostusmainokset.

Asiaa ajokokeista, näyttelyistä, valmennuksesta, metsästyksestä

Re: Jalostusmainokset.

ViestiKirjoittaja metsässä päivämäärä Su Huhti 12, 2009 7:01 am

On muistettava,että pennun ostajalla on kasvattajasopimusten,ja Kennelliiton sääntöjen antama kuluttajasuoja,
josta vastaa suoraa ainoastaan nartun omistaja.

Kasvattajasopimuksessa on lisäksi kohta 6:
Sitoudun antamaan omistamieni koirien lonkka-, silmä- polvi- ym. tutkimustulokset julki, enkä
muutenkaan salaa koirieni vikoja tai sairauksia. Annan avoimesti tietoja koirieni ominaisuuksista.
Jalostuksen kannalta on tärkeää mittauttaa kasvatustyöni tuloksia näyttelyissä ja rodunomaisissa
kokeissa sekä rotujärjestöjen järjestämissä jalostustarkastuksissa. Kannustan myös kasvattejani
käymään näyttelyissä ja kokeissa
Tähän voisi kai korjata,että annan avoimesti totuudenmukaisia tietoja koirieni ominaisuuksista ja mainoksissa niitä yli puolella liiottelematta. :)
Kyllähän mainoksissa sallitaan vielä paljonkin puppua.
Hampurilainenkin on erinäköinen livenä,kuin mainoskuvassa. :shock:
metsässä
 

Re: Jalostusmainokset.

ViestiKirjoittaja vilskari päivämäärä Su Huhti 12, 2009 7:16 am

Munmielest tota Hautakorven Sepelii olis voinu mainostaa vaik näin ,Voitti kilvan 2006 joka oli kokeena vaativa koiril,
koska monel 5 intosel into putos ja moni oli huono hakemaan kunnei ajettavaa löytäny,vaik karsinnois olivat monta hyvää pudottaneet jatkost .
Ei manokses tartte välttämättä kaik yli 90 p tuloksii olla urheilukilpailuski sijoitus ratkasee.
Sijoitus kertoo enemmän koirast kun pisteet ,
Ei Paraisten kilvan tulosten perusteel pystyis kuvittelemaan et siel oli koirii mitkä kahden päivän karsinnois oli yli 90 p ajaneet tätä ennen .
Hyvälkään koiral ei haku oo niin takuuvarmaa niinku tää kilpa osoitti. :wink:
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::
Olis helkkarin hyvä jos 1-2 erä olis eri mittasii ,eli ensmäne erä 180 min toinen 60 min ,siel jänistarhan koirakin joutus
ajamaan sen 180 min ,näkis miten ajo sujuu kun ajojälkii on enemmän .
Sit olis hyväl pitkien ajojen koiral mahdollist ajaa 180 min vaikkei toist löytäskä jos on huono keli tai tyhjä mettä.
Se koira minkä ajo hyytyy kun ajojälkii tulee enemmän se ei enää hyötyiskä niinpaljo toisest jäniksest.
Ja tää siirtäs jänistarhanki koiran toist hakuu tunnin myöhäsemmäl .
Tuomarointiki olis mukavampaa kun tulis tunti lisää kuunteluaikaa ,vaikkei toist löytyskä.
((((--TÄÄ PITÄS SAADA MAHDOLLISEKS ET AAMUL KOEPAIKAL KATTOTAAN KUMPI ON PAREMPI VAIK ÄÄNESTÄMÄL
NE KETKÄ PARAISTEN KILPAAN PÄÄSIVÄT VARMAAN HUOMASIVAT ET ENSMÄSEEN ERÄÄN TUNTI LISÄAIKAA AJOPUOL
OLIS AUTTANU ENEMMÄN KUN TYHJÄN HAKU.)))
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::
--------------------------------------------------------------------------------------------------
Kyl alueil mis kilpaillaan erit on liian suuret et edes pystyy mainostaa tuloksil koiraa.
Mä katton ain sijoitust ,siit näkee kuinpaha keli on et osaak koira myös huonol kelil ajaa vaik sen 74 p tuloksen.
--------------------------------------------------------------------------------------------------
Hyvälkään koiral ei haku oo niin takuuvarmaa niinku tää kilpa osoitti.
Monel koiral oli kilpailtu monta vuotta jo ettei voi pelkkänä sattumana pitää juur tän kokeen huonoo tulostasoo kosk
ei ne kaik ole voineet kelinkyttääilkä olla .
Eli ei voi odottaakka et niil seuduil kilpaileval koiral voi paljon ykkösmäärii mainostaa .
Tää minkä kirjoitin täs ei oo pal lisättävää ,tulokset voi tarkistaa.
Viimeksi muokannut vilskari päivämäärä Ma Huhti 13, 2009 7:21 am, muokattu yhteensä 2 kertaa
vilskari
 

Re: Jalostusmainokset.

ViestiKirjoittaja Heppu päivämäärä Su Huhti 12, 2009 10:17 am

Pölläkän Leka on onnistunut tällä foorumilla täydellisesti ei ole tarvinnut Markon lehteen kaliita mainoksia laitaa . Leka on itse tehnyt sen haun aikana pikkasen äntänyt mutta mitä siitä ajnut sitten sen verran että on ollut vara vähentää ja kateelisten puhua selän takana . :D
Heppu
 

Re: Jalostusmainokset.

ViestiKirjoittaja Leka päivämäärä Su Huhti 12, 2009 10:38 am

Laitoin minä tammikuun lehteen ilmoituksen, mutta ei auttanut :) paremmille näyttää menevän. No onneksi muutama hyvä narttu käynyt. Se riittää ja jos vielä herkistyy lisää niin ensi keväänä ei käy ketään :)
Leka
 

Re: Jalostusmainokset.

ViestiKirjoittaja ramaani päivämäärä Su Huhti 12, 2009 11:04 am

lekan astutukset kaatuu lonkkiin,tämän hetkinen "lonkkavouhotus" karsii armotta C-lonkat pois,minun mielestä C-lonkkasta urosta voi aivan hyvin käyttää siitokseen.vaikka minun pitäs tietysti sanoa et vain A-lonkkasta urosta voi käyttää,kun sattuu semmonen olemaan"tallissa"..
ramaani
 

Re: Jalostusmainokset.

ViestiKirjoittaja vilskari päivämäärä Su Huhti 12, 2009 11:56 am

[quote="Heppu"]Pölläkän Leka on onnistunut tällä foorumilla täydellisesti ei ole tarvinnut Markon lehteen kaliita mainoksia laitaa . Leka on itse tehnyt sen haun aikana pikkasen äntänyt mutta mitä siitä ajnut sitten sen verran että on ollut vara vähentää ja kateelisten puhua selän takana . :D[/quote]
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::
Monta kertaa on juur sellai et se on pentueen paras milt on varaa pisteis vähentää ,toiset sisarukset voi olla liianki tiukkoi.
Kattoin et kyl toi leka näköjään jänist ajaa ettei pelkkii jälkii kosk jänishavainnot usein kertoo enemmän kun ne haukutut minuutit.
Hivimettäski herättelevät ajomiehet yrittää hirven saada liikkeel ,Järkevä koira voi yrittää juur samaa mut se saaki
tappiopisteit ,voi olla et koiran järki ei sano mikä ihmist miellyttää ,itte mä pidän siit jos koira paril haukul huutas mul
et nyt löytys jäljet et täältpäi se jänis lähtee ,itte saa sit päättää mihi haluu mennä :?:
Kaik on varmaan huomannu et pentue kun pentue sielt erottuu se hyvä ja se vähemmän hyvä :?:
Ei sitä tiedä kokeis käymättömist mut kilpailevist erottuu se hyvä ja vähemmän hyvä.
Eri alueil voi se vähemmän hyvä olla paremmin sijoittunu kun se hyvä ja alueit vaihtamal niittenki järjestys voi muuttuu :?:
Eihän kukaan mainokses sano et viimekertasist pennuist vaan pienest prosentti tuli hyvin ajavii kun nartuist suurin osa ei sopinu sel mainosuroksel.
vilskari
 

Re: Jalostusmainokset.

ViestiKirjoittaja Stefa päivämäärä Su Huhti 12, 2009 1:16 pm

se onki ku sais noita oikeesti hyviä uroksia käyttää enempi jalostukseen, mutta aine ne lonkat :( ihte jos narttuani vien jollekkin hyvälle urokselle niin en kyl lähe siihe lonkkiihi tuijottamaan jos koira oikeesti kyytää jänistä muuten komeesti
Stefa
 

Re: Jalostusmainokset.

ViestiKirjoittaja huippuhaukku päivämäärä Su Huhti 12, 2009 9:24 pm

Ei ole tiukkia Lekan sisarukset, ainakaan tuo mikä meidän tarhassa asustaa. Viekää nyt ihmeessä niitä narttuja sille Lekalle älkääkä liikaa tuijottako tuota lonkkaindeksiä ja kirjainta. Olis mahdollisuus 'tallentaa' melko kova emälinja. Uskaltaisin väitää Lekan pentuetta aika lailla ajavaksi, vaikka se ei näy kuin koiranomistajien lihapadassa... Ja muuten innot riittää läpi pentueen!!!
huippuhaukku
 

Re: Jalostusmainokset.

ViestiKirjoittaja ramaani päivämäärä Ti Huhti 14, 2009 1:30 pm

yleensä kun on 2xpoku on A-lonkat :!: usein menee niin..
ramaani
 

Re: Jalostusmainokset.

ViestiKirjoittaja Iitapiru! päivämäärä Ti Huhti 14, 2009 1:48 pm

metsässä kirjoitti:Katsoin Ajokoiramieslehden jalostusmainoksia.
Mainoksissa oli mainittu parilla koiralla haukuksi 8-10.
Kuitenkin ajokoetulokset haukun osalta kertovat muuta.
Ei oikein anna luotettavaa kuvaa mainoksen paikkansapitävyydestä.
Toista on käytetty nyt paljon siitokseen.(Toivottavasti jalostuskäytön syy perustuu johonkin Faktatietoon.)
Aina kannattas pittää järki matkasa mainoksen teosa, ettei käy silleen että mainostaa haukun ominaisuutta tyhyjäsäki mettäsä.....näin kävi yhele täsä takavuosina.
Iitapiru!
 

Re: Jalostusmainokset.

ViestiKirjoittaja Titaani päivämäärä Ti Huhti 14, 2009 2:30 pm

Onneksi olen sotkeutunut nuihin Pokulaisiin koiriin. Urosta valitessa olen monesti miettinyt Jetron jälkeläistä,tai jälkeläisen jälkeläistä.
Varjelustako lie? En ole varma, mutta ei vain ole vielä miellyttänyt.Kuitenkin vannomatta paras.
Titaani
 

Re: Jalostusmainokset.

ViestiKirjoittaja ramaani päivämäärä Ti Huhti 14, 2009 2:38 pm

katoppas Peejii jollonkin asiaa tarkemmin :wink: helvetin paljon oikeasti A-lonkkia kun poku on 2xkertaa.
ramaani
 

EdellinenSeuraava

Paluu AJOKOIRAHARRASTUS

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa