Minua kuten uskoakseni montaa muutakin ottaa hermoon "lepokauden" pituus. Syksy ei tunnu tulevat ikinä ja ensimmäisät kuukauden tuntuvat raastavilta virtaa täynnä olevan ajokin kanssa. Koira kun ihmettelee ainakin jokaisena maaliskuun aamuna miksei metsäänlähtö tapahdu. Olin opettanu ajokille muutamia "toko"liikkeitä, jotka se hallitsi hyvin, silloin kun halusi. Joten tiesin etteivät kaikki käskyt mene osaamattomuuden piikkiin. Koska minulle on paljon koiria harrastavia kavereita päätin lähteä kaverini huokuttelemana agilitykentälle, osasinhan koirani jotain..siis jos halusi
Kävin ostamassa piiiitkän piiitkän narun ja ajattelin että voidaanhan mekin kokeilla, mutta ainoastaan kytkettynä. Kentällä homma onnistukin alussa, ehkä liiankin hyvin. Koira seurasi naminyrkkiä ja hypyt onnistuivat hyvin, mutkaputki oli mitä kivoin "este". Olimme suorittamassa helppoa rataa. Ajokki lisäsi vauhtia innoissaan ja minä käskin sen seuraavalle hyppyesteelle. Hurtta pinkaisi itsensä täyteen vauhtiin, esteestä yli (kuten pitikin) ja jatkoi vähintään samalla nopeudella suoraan metsikköön (näin sen ei pitänyt mennä). Minulla ei ollu muuta vaihtoehtoa kun yrittää, huom vain yrittää, pysyä perässä. Tämä suunnan muutos oli liikaa ja ainoat korjausaskeleeni jotka kerkesin tehdä saattoivat minut päin hyppyestettä, siinä sitä oltiin solmussa puomien kanssa!! Taas kerran metsästysvietti vei voiton... Kämmenissä ihon olla soraa, muutama kierros nahan rullalle kerinittä narua ja kuraiset vaatteet, siinä tulot agilityradalta!! Olisi huonomminkin voinut mennä!! Tuone reissun jälkeen emme kokeilleen agilityä ulkokentällä!!
Kertokaahan muutkin rohkeasti tarinoitanne
