En ota vahvasti kantaa uusiin sääntöihin, kun en ole niihin ehtinyt tutustua, mutta muutamaan kettukoiria (ja kettua) koskevaan asiaan, jotka johtuvat mielestäni ymmärtämättömyydestä, en malta olla puuttumatta.
Aiemmin kommentoitiin tuota hakunopeutta, jossa ihmeteltiin, että miten keskinopeudella 2-3 km tunnissa etenevä jalkava ajokoira, voi saada erinomaisen arvostelun hausta. Tässä nähdään taas tämä gepsisukupolven ymmärtämättömyys luonnosta ja tässä tapauksessa ketun elintavoista. Asia valkenisi, jos lähtisi joskus itse ketunjälkiä selvittelemään. Tuollainen 5 km matkahan ei toki jossain hyvissä olosuhteissa montaa minuuttia koiralta vie, mutta harvoin se näin on. Ketulla kun on tapana kulkea kaikki mahdolliset jäniksen, peuran ja kauriiden polut, ojanpohjat, tiet ja muut helppokulkuiset paikat, jotka eivät aina todellakaan ole helppoja perässä tulevalle koiralle. Samaten jo yksikin hiirestyspelto voi olla kirjailtu yhden yön aikana täyteen jälkiä. Tällöin tilanne on aivan vastaava kuin jäniskoiralla joka saa selvittää pienellä alalla jälkivyyhteä. Erona jäniksellä vain on se, että jossain vaiheessa se jussi sieltä hyppää liikkeelle, mutta kettu saattaa olla vielä kilometrien päässä. Olosuhteissa on toki eroja. "Lakanakelit" ovat täysin eri asia kuin uppohankikelit, joissa vielä näkyvät muutaman viikon jäljet. Vastoin kettumiestenkin yleistä luuloa, sulat kelit ovat monesti helpompiakin, koska sulalla ei vanhemmat jäljet niin paljon haittaa hakua, kuin pakkaslumikeleillä.
Tuo äänen anto on näköjään ikuinen aihe näissä kettukoirakeskusteluissa. Sen voin sanoa, että sääntöjen mukaan herätteleviä koiria löytyy äärimmäisen vähän. Yleensä jos koira herättelee sääntöjen mukaisesti, jonkun kerran minuutissa moksahdellen, on se myös varsin harvahaukkuinen ajolla. Koiria jotka eivät herättele yhtään ja koskaan ja ovat samalla ajossa vuolashaukkuisia, ovat harvinaisia. Tärkeintä kettukoiran äänen annolle on kuuluvuuden ohella haukun kertovuus, riippumatta siitä sattuuko kettu sillä hetkellä liikkumaan, vai olemaan paikallaan (esim. makuulla). Koirahan ei voi sitä tietää onko kettu liikkeellä, vaan sen on reagoitava hajun voimakkuuteen haukulla. Viheliäisimpiä koiria ovat mykät tai vain ajon alussa ääntä antavat. Nuo gepsivehkeet mahdollistavat tuollaistenkin otusten käytön "ajokoirina", mutta on siitä ajokoirametsästys kaukana, kun pelkän teknisen vehkeen varassa pitää ajoa seurata. Passimiehiä ei ainakaan tuollainen kauaa kiinnosta. Ääntä pitää siis tulla niin haussa kuin varsinkin ajossa. Siitä pitää myös erottaa tuleeko koira ketun perässä 5 tuntia, tunnin, vaiko minuutin.
Nyt pitää laittaa tämä rakkine kiinni ja lähteä testaamaan ketunhakua käytännössä. Kohta vuorokauden jo satanut lunta ja ketut muutenkin sananmukaisesti kiven alla. Voi olla, että pitää tyytyä jäniksen ajattamiseen. Tuolla " ryövärillä" kun pystyy harrastamaan molempia elukoita ja jopa samoissa kokeissakin
.