ajokki kirjoitti:Missä suvuissa ja koirissa on todettu kilpirauhas sairaus. On ilmeisesti samalla tavalla voimakkaasti periytyvä sairaus kuten ataksia. Olisi varmaan rodun kannalta tärkeää tietää näistä koirista?
Tämän hetken tiedon mukaan periytyvää se on ja vaatii siis molemmilta vanhemmilta geenin ja rodun kannalta olisi tärkeää ottaa tämäkin asia vakavasti, varsinkin kun on kyse käyttökoirasta. Tiedän rodun jossa jalostustoimikunta ei enää anna suositusta sellaisten vanhempien käyttöön jalostuksessa, joiden jälkeläisissä on havaittu kilpirauhasen vajaatoimintaan sairastunut koira. Samoin sellaisen koiran käyttö jalostukseen, jonka pentuesisar on sairastunut em. sairauteen, ei suositella jalostukseen käytettäväksi ennen kuin se on tutkittu, ettei ko. koira sairasta tai periytä piilevästi jälkeläisiinsä tätä sairautta. Tässä rotujärjestössä tutkitaan tarkemmin kyseistä sairautta ja siinä tutkimuksessa on mukana ollut muuan Hannes Lohi, joka työskentelee ajokoirammekin terveyden eteen.
Tästä aiheestahan on tällä keskustelupalstalla terveyssivulla pieni juttu. Samoin "Mistä yhdistelmästä ottaisin pennun ja miksi", on sivuttu tätä aihetta muutamissa kommenteissa.