uusimmat valiot

Asiaa ajokokeista, näyttelyistä, valmennuksesta, metsästyksestä

Re: uusimmat valiot

ViestiKirjoittaja Seppo K. päivämäärä To Kesä 04, 2009 6:21 pm

Onhan se vähän kornia, kun toinen, sanottakoon alan erikoistuomari - vie itse koiransa kaverilleen arvosteltavaksi, mutta ei ollut ensimmäinen eikä varmasti viimeinenkään kerta. "ramaani" oli sitä mieltä, että peli ratkesi jo aiemmin, kun kyseisen kirjoittajan koira tippui kolmenneksi, näinkin sitä peliä voisi teoriassa pelata, pudotetaan pahin uhkaaja ajoissa!

Tällä näyttelykäyntien kokemuksella voin vain todeta, että pieniä ovat nämä "ajokoirakehien silakat joulukaloiksi". Tiedän tapaksia, joissa kasvattaja on tuonut ulkomaisen tuomarin näyttelypaikalle, ja aina, kun hänen kasvattinsa tuotiin arvosteltavaksi, kasvattaja itse toi kasvattejansaa näyttävästi esittäjälleen kehään vietäväksi.
Toisaalta sertejä on saatu, kun on asuttu samassa hotellissa ja vietetty iltaa hyvin, hyvin myöhään, yhdessä. Onhan näitä esimerkkejä, turha niistä on valittaa, kysymyksessähän on arvostelulaji, mitä kunkin silmä sanoo.

Niin kokeissa, kuin näyttelyssäkin on tunti aikaa tehdä se protestinsa, turha rypistellä viikkoja jälkeen.
En ollut po. näyttelyä seuraamassa, mutta ainakin voittanut narttu vaikutti melko virheettömältä, ja ennen kaikkea, ainakin minun mielestäni, se on mitä loistavin jalostusnarttu jo habitukseltaankin.

Kuitenkin on niin, että itse ajokoiria harrastavat tuomarit arvostelevat lähes poikkeuksetta koirat erinomaisesti, huomioiden hyvin rodulle ominaiset tärkeät, käyttöön vaikuttavat, seikat.
Älkäämme olko kateellisia, jos joskus täytyy erinomaisen koiran kohdalla vähäsen "kuitata pelivelkoja", sekin saattaa olla ansaittua, eikä vaikuta pätkääkään heikentävästi rodun tulevaisuuteen - päin vastoin.

Olisiko kuitenkin, tässä ajokoiramiehen jutussa, jossa arvosteltiin ulkomuototuomarin työskentelyä, kysymys jostain muusta? Et`ei olisi oikein pelinpolitiikasta, olisiko pelin avaajalla tarkoitus pyrkiä Kaliffiksi kaliffin paikalle, ja näin ammuttiin lähtölaukaus!
Seppo K.
 

Re: uusimmat valiot

ViestiKirjoittaja vilskari päivämäärä To Kesä 04, 2009 6:52 pm

Munmielestäni on turha valittaa jollei koira jossain kokees tai näyttelys paras oo yhdel kertaa ,voihan ain uudestaan kokeeseen tai näyttelyyn mennä korjaamaan sen olemal toisen tuomarin mielest paras ,ei se näyttelymaksu niin suur oo
ettei yht ylimääräst kertaa vois käydä jos on varaa koiraa pitääkki .
Ainakin mä katton miten koira kokonaisuutena pärjää ,ei kaks huonommin pärjättyy kertaa koirast viel huonoo tee
eikä kaks hyvääkä kertaa koirast hyvää tee jos suurin osa kerroist menee huonost.
Voihan oma koira olla pirun kaunis ,mut silti voi löytyy joltain viel kauniimpi.
Eikä oo paha jos tuomari arvioi viel käyttötarkoitukseen sopivampaa rakennet paremmaks jos erot ovat pienii.
Eik tuomarin sana oo laki .
vilskari
 

Re: uusimmat valiot

ViestiKirjoittaja ako päivämäärä To Kesä 04, 2009 7:17 pm

miinustaja... kirjoitti:Kannattaa lukea Tapani Räsäsen juttu uusimasta ajokoiramies lehdestä ja miettiä sitten sitä muotovalion arvostus/arvostamista uudelleen.Osui niin naulan kantaan kun vaan voi,jopa Marttikin pääkirjoituksessaan taisi olla samaa mieltä.
Viimeksi muokannut ako päivämäärä To Joulu 30, 2010 12:24 pm, muokattu yhteensä 2 kertaa
ako
 

Re: uusimmat valiot

ViestiKirjoittaja olli76 päivämäärä To Kesä 04, 2009 8:02 pm

Eikö sen pitäisi riittää kaikille, jos koira saa H:n. Silloin se on rotunsa hyvä edustaja ja loppuosa koirasta mitataan metsässä. Kilpailuluokka on enemmän tai vähemmän sirkusta, jossa kaikilla pitäisi olla mukavaa.
olli76
 

Re: uusimmat valiot

ViestiKirjoittaja kyröö päivämäärä To Kesä 04, 2009 8:40 pm

ERINOMAINEN (sertifikaatin arvoinen) voidaan antaa koiralle, joka on hyvin lähellä
rotumääritelmän ihannetta, joka esitetään erinomaisessa kunnossa, jolla on harmoninen,
tasapainoinen luonne, joka on korkealuokkainen ja joka on olemukseltaan erinomainen. Sen
ulkomuodolliset ansiot ovat suuret ja virheet vähäiset ja sen tulee omata sukupuolelleen tyypilliset
piirteet.
ERITTÄIN HYVÄ voidaan antaa koiralle, joka omaa rodulle tyypilliset piirteet, jolla on
tasapainoinen rakenne, ja joka on hyvässä kunnossa. Muutama vähäinen virhe voidaan sallia, mutta
ei rakenteellisia virheitä. Tämä laatumaininta voidaan antaa vain tasokkaalle koiralle.
HYVÄ annetaan koiralle, joka on rodulleen tyypillinen, mutta sillä on selkeitä virheitä.
Muistin virkistämiseksi,mitä ERI,EH ja H tarkoittaa :wink:
kyröö
 

Re: uusimmat valiot

ViestiKirjoittaja Stefa päivämäärä Pe Kesä 05, 2009 5:34 am

PeeJii kirjoitti:
kyröö kirjoitti:HYVÄ annetaan koiralle, joka on rodulleen tyypillinen, mutta sillä on selkeitä virheitä.
:


ja nämä virheet ovat usein kaliiberia: synkkä väritys tai liikaa valkoista, kranssikaula. lyhyet huonosti kiertyneet korvat, pieni koko, alahuuli saisi olla voimakkaampi, hieman lyhyt runko, kiilamainen pää ja kymmeniä muita aika tavalla metsästyskäyttöä rajoittavia vikoja. :)


silti maamme parhaat koirat ovat niitä viallisia jotka käyttöpuolella menestyvät :) No Ulkomuoto- ja käyttöpuoli erikseen :) vaikka hienoaha se olisi jos koira myös komea/kaunis olisi
Stefa
 

Re: uusimmat valiot

ViestiKirjoittaja vilskari päivämäärä Pe Kesä 05, 2009 7:59 am

Itte olen 2 kertaa ensmäseks päässy valikoimaan ja olen ottanu kaikkein vaaleamman ,vaalea kun on iloisempi väri
eikä siit haittaa oo mettäs.::::Miks ajokoiras ei valkoist sais olla :?: Se on munmielest väärin tappaa pentu värin takija.
Eiks ajokoiraa oo jo niinkauan jalostettu et se väri on se mikä se sattuu olemaan ei yhden valkosemman tappaminen
poista sitä etteikö sen sisko tai veli vois saada juur tän tapetun värisii pentui.
Jos koira saa vaik 10 pentuu ja siit vaik värien takija puolet hävitetään niil viidel voi ainakin värin puolest näyttelys
hyvin pärjätä ,
Munmielestäni tällanen värienkarsiminen on pahempaa kun se jos urkin jalostusmainokses unhottaa hunot tulokset .
koska kaikil on mahdollist kattoo sen urkin kaik tulokset mut monttuun joutuneist pennuist ei saa tietoo mistää.
Eik amatööri kasvattaja säilytä kaik pennut ,en tiedä ammattikasvattaist .
Jos nää viis jäljeljeljäänyt sit periyttää senvärisii mitkä montus piilos ovat ,siit karsinnast värintakija on vaa haittaa.
Ehkä niist rumemmis juur tuleeki niit parhait kun ne koirat joutuu ajamaan henkes säilyttämiseks,kun niit ei tartte
kauneuden takija pitää ,kun koirist ei pulaa viel oo.
Eikä koiran korkeudestka tai mataluudestka haittaa oo.
Itte mää pidän kevytrakenteisemmast kosk koira joutuu ajos juosemaan paljon .
Pitkän matkan juoksijatki ovat aika kevytrakenteisii ja Sumopainijat taas raskasrakenteisempii .
Harvemmin koira jäniksenkans joutuu painimaan :lol: mut pitkii matkoi joutuu juoksemaan.........
Eikä niil rumil koiril ain kukaan edes viitti väkisin kokeis käydä kunnei siit mitään hyötyy oo vaik kuihyvin pärjäis.
Mut jos koira on kaunis siit on hyötyy jalostukses vaik ei sel ne ykköset oliska niin helppoi saada.
(Kyl kauniimman kans varmaan enemmän kilpaillaan.)
Sijoitukses samas kilpailus kun vertaa rumaa ja kaunist voi nähdä onk se ruma kauniimpaa ajos :?:
Viimeksi muokannut vilskari päivämäärä Pe Kesä 05, 2009 2:13 pm, muokattu yhteensä 4 kertaa
vilskari
 

Re: uusimmat valiot

ViestiKirjoittaja Seppo K. päivämäärä Pe Kesä 05, 2009 8:42 am

Huomenta vain "PeeJii"!

Vai oli kaksijakoinen juttu, voi ollakin tai sitten ei. Ei nyt kuitenkaan tehdä siitä puh.joht. kysymyksestä elämää suurempaa, vai mitä? Antaa sen nyt olla ainakin ainakin tämä loppuvuosi. Odotellaan, että nämä runsaat 70 päivää starttiin menisivät mahd. nopeasti, ja odotellaan vaikkapa vain Pirkka-ajoja.
Näyttelyssäkin täytyy kerran käydä, kun nartullani ei ole näyttelytulosta yli 15 kuisena, eikös se vaadita Kilpaan pyrkivältä.
Näyttelytuloksen kyllä arvaan, noin musta koira ei missin rusukkeita saa, sekin on selvä, mutta karsinnoissa on varmasti edes tsaansseja?!!
Näyttelykehissä voi olla useinkin tuomaripeliä, mutta siellä koepuolella, sen pitäää olla ankarasti kiellettyä, niin sen uskon olevankin. Peli voi olla raakaa, mutta rehellistä. Säännöt, kun vielä rukataan kohdalleen, niin a vot, se on siinä.

Muuten PeeJii, onko pikku serbi jo muutanut, kun pentuja kauppaat? Sitä serbiä pitäisi kyllä ehdottomasti siittä suokin joukkoon, mutta hallitusti ja tiukassa valvonnassa.
Seppo K.
 

Re: uusimmat valiot

ViestiKirjoittaja kyröö päivämäärä Pe Kesä 05, 2009 2:47 pm

kyllä siitos koiran täytyy olla rakenteeltaan EH:n koira ja luonne ehdottamista 1,arkoja ei pitäisi missään muodossa käyttää siitoksen!
kyröö
 

Re: uusimmat valiot

ViestiKirjoittaja kalkkis päivämäärä La Kesä 06, 2009 9:05 am

miinustaja... kirjoitti:Kannattaa lukea Tapani Räsäsen juttu uusimasta ajokoiramies lehdestä ja miettiä sitten sitä muotovalion arvostus/arvostamista uudelleen.Osui niin naulan kantaan kun vaan voi,jopa Marttikin pääkirjoituksessaan taisi olla samaa mieltä.


Luin jutun ala-arvosin tarina pitkiin aikoihin. Pettyneen miehen purkaus, kun omat hännystelyt eivät tuottaneetkaan tulosta. Oma koira ei voittanutkaan päänäyttelyä, vaikka kuinka sitä toivoi ulkomuoto tuomarilta. Suree varmaan hukkaan menneitä puhelinkulujaan. Puheenjohtajan kirjoituksessa olevien vihjailujen johdosta Martille. Ota esimerkkiä Potin Sakarista; omista koirista valiouroksia neljä perättäin, joilla ajattanut yli kuusikymmentä ykköspalkintoa ja miltei joka vuosi koirat koko näyttelyyn osallistuvan yleisön nähtävänä ja näytillä päänäyttelyssä. Tämä vie ajokoiraharrastusta eteenpäin, eikä pelkkä valitus koiramääristä. Eipä Tampereellakaan nähty monenkaan SAJ:n näkyvillä paikoilla keikaroivien harrastajien koiria näytillä, tuomassa esimerkkiä harrastajille. Liekkö heillä edes suomenajokoiraa.
Ulkomuototuomari astuessaan kehään arvostelevien katseiden eteen arvioimaan ja panemaan järjestykseen harrastuskavereiden koiria, on aika kovassa paikassa. Vaatii rohkeutta panna itsensä likoon. Jari Fors onnistui tehtävässä kiitettävästi. Pitkää koetta arvosteleville nimimerkeille timantti,miinustaja vilskari kasperi ja mitä heitä nyt olikaan. Heille kysymys; miten ja miltä osin kokeesta menee luotettavuus? Jos itse olette arvostelevana palkintotuomarina kuvitteletteko tosiaan, että kaikki muut harrastajat ovat epärehellisiä tai arvostelukyvyttömiä pitkässä kokeessa.
kalkkis
 

EdellinenSeuraava

Paluu AJOKOIRAHARRASTUS

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa