kevennyksiä

Asiaa ajokokeista, näyttelyistä, valmennuksesta, metsästyksestä

Re: kevennyksiä

ViestiKirjoittaja Kalevi Vänskä päivämäärä Ke Tammi 08, 2014 10:40 pm

Kaksi ikääntynyttä rouvaa keskusteli maailman menosta.
– Millaista on nykyinen seksielämäsi.
– Ihan kuin eläke: kerran kuussa ja liian pieni.

Nuorimies oli löytänyt elämänsä naisen, ja seurustelua oli jo jatkunut muutaman viikon. Eräänä päivänä hän kysyi mielitietyltään:
– Minua jäi vähän vaivaamaan, kun eräänä päivänä kerroit tähän mennessä harrastaneesi seksiä vain kahden kanssa. Keiden kahden kanssa olet ollut sillä lailla?
– No yhden ja toisen.

Mistä löytyvät parhaat leijonankesyttäjät?
– Ruotsin jääkiekkomaajoukkueesta. :lol: :lol:

Kaksi vanhainkodin mummoa keskusteli maailman menosta.
– Kyllä tämä nykynuoriso on kamalaa. Eivät ne muuta tee kuin juovat, juhlivat ja rakastelevat, toinen marmatti.
– Sanos muuta. Kyllä olisi ihanaa olla nyt nuori.
Kalevi Vänskä
 
Viestit: 729
Liittynyt: Su Elo 26, 2012 4:23 pm
Paikkakunta: Tornio

Re: kevennyksiä

ViestiKirjoittaja Timo Apilisto päivämäärä Pe Tammi 10, 2014 11:30 pm

Nuori nainen oli vienyt koiransa koiranäyttelyyn sileäkarvaisten rotujen kategoriaan. Antaakseen sille edullisemman aseman, hän meni apteekkiin hakeakseen karvanpoistajaa. Apteekkari antoi hänelle pyydetyn tuotteen ja neuvoi, "Muistakaa pitää kätenne ylhäällä vähintään viisi minuuttia" "Se on minun Chihuahuaa varten." "Ai, niinkö? Siinä tapauksessa," sanoi apteekkari, "Älkää ajako polkupyörällä kahteenkymmeneen minuuttiin."
Timo Apilisto
 
Viestit: 237
Liittynyt: To Elo 23, 2012 10:22 pm
Paikkakunta: Seikkapuun kennel HUITTINEN timo.apilisto@gmail.com 0505580806

Re: kevennyksiä

ViestiKirjoittaja Kalevi Vänskä päivämäärä Ma Tammi 13, 2014 12:13 am

Hauskanpitäjinä savolaiset ovat ensiluokkaisia. Täältä on tapana joskus lähteä huvittelemaan poikaporukalla Helsinkiin. Jo lähtiessä ostetaan liput kaupunginteatteriin ja Kansallisoopperaan. Paluumatkalla huomataan,että koko matkalla tuli nukuttua vain kuusi tuntia. Puolet teatterissa ja puolet oopperassa.

Miksi laihialaiset vihitään usein kanalassa? Ettei riisiä menisi hukkaan.

Ulkomailt. On keksitty et minkätähren on tämä palovarotin määrätty pakolliseks. Se on siksvarten et tamperelaisekkin ymmärtä koska paisti on kypsä.

Mitä eroa on miehellä ja naisella? Nainen haluaa yhden miehen tyydyttävän hänen kaikki tarpeensa, mies haluaa kaikkien naisten tyydyttävän hänen yhden tarpeensa.

Suomalainen näytti ruotsalaiselle postimyyntikuvastoa ja selitti, että alusvaatteissa poseeraava mies on tilattavissa. Ruotsalainen uskoi ja täytti tilauskupongin. Parin viikon päästä he tapasivat ja suomalainen jatkoi pilaansa:
- No joko se mies tuli?
- Ei vielä, mutta kai se kohta tulee, koska se lähetti alushousunsa.

Katoavan euron matemaattinen pähkinä:
Maatilalle tuli yöpymään kolme miestä. He antoivat yöpymisestä ja palveluista emännälle kukin 6 € yöstä, yhteensä siis 18 €. Aamulla emäntä sanoi piialle: palautapa heille tämä 5 €, he saavat alennusta kun ovat niin mukavia miehiä. Piika oli vähän huono matematiikassa, eikä osannut jakaa 5 € kolmeen osaan, joten hän ratkaisi asian antamalla kullekin miehelle yhden euron ja pihisti itselleen kaksi euroa. Näin ollen kukin mies maksoi siis yöpymisestään 6-1 € eli 5 €. Kun miehiä siis oli kolme, niin kolme kertaa viisi euroa tekee 15 €. Lisäksi on se piian pihistämä 2 € eli 15+2=17 €. Mutta mihin se yksi euro katosi? Ellet ymmärtänyt, niin aloita alusta.
Kalevi Vänskä
 
Viestit: 729
Liittynyt: Su Elo 26, 2012 4:23 pm
Paikkakunta: Tornio

Re: kevennyksiä

ViestiKirjoittaja matti jaakola päivämäärä Ma Tammi 13, 2014 4:58 am

eiku näin 18-5=13€ jonka emäntä sai oikein ja piika vei ylimääräistä 2€ eli miehiltä 13+2=15€.
matti jaakola
 
Viestit: 410
Liittynyt: Pe Elo 24, 2012 9:52 pm

Re: kevennyksiä

ViestiKirjoittaja Kalevi Vänskä päivämäärä Ma Tammi 13, 2014 10:33 am

Metsästyskoirien ja suomenajokoirien omistajat

-Tosimies ei koiralleen lepertele, koiralle keskustellaan vain käskyjen muodossa
-Ruokakupissa on aina raakaa lihaa, nappularuuat ovat tätien hömpötystä
-Koiran paikka ei ole sängyssä, sohvalla, keittiössä, olohuoneessa.
-Takanedessä se saa maata poikkeuksellisesti isännän lämmittäessä takkaa.
-Ennemmin talosta lähtee muija kuin koira. Koira sentään metsästää.
-Parrakas ja mahakas kuusikymppinen mies, joka kulkee hiukan toista kinttuaan klinkaten.
-Kauhtuneet maastokuvioiset metsästyskamppeet päällä kesät talvet, mutta ainoat metsästyskokemukset viime vuosikymmeniltä ovat lähinnä viinanhuuruisia hirvipeijaisia, joissa haulit osuivat omaan jalkaan.
-Omistaa suomenajokoiran vain tottumuksesta. Niitähän on aina ollut.
-Koira ei ole koskaan ajanut pellonmittaa pidemmälle, mutta jos omistajalta kysytään, on koiralla mahtavat taipumukset. Enempää ei kannata tiedustella, tai tulee sanomista.
-Ajaa ikivanhalla, ruosteensyömällä ja savuttavalla avolava- autolla.
-Pelkääjän paikalla ei ole vaimo, vaan koira. Koiran nimi on aina joko Anu tai Taru.
-Koira ei koskaan milloinkaan tule sisään, vaan asuu pihalla pienessä tarhassa, jossa on noin 45 asteen kulmassa keikkuva kopinrähjä. "se on kelvannut meidän koirille viimeiset kolmekymmentä vuotta ja saa kelvata edelleen!"
-Hoitaa eläinlääkinnälliset toimenpiteet itse saunan takana.
-Ei koskaan osoita koiraa kohtaan mitään kiintymystä muiden nähden, mutta salaa humalaspäiten kyllä silittelee Tarua, tarjoaa sille leivänloppua ja turinoi menneistä ja tulevista koiran niskaa isolla kovalla kädellä hieroen.
Kalevi Vänskä
 
Viestit: 729
Liittynyt: Su Elo 26, 2012 4:23 pm
Paikkakunta: Tornio

Re: kevennyksiä

ViestiKirjoittaja Timo Apilisto päivämäärä Ma Tammi 13, 2014 11:42 am

Miksi blondi oli innoissaan saatuaan palapelinsä valmiiksi puolen vuoden uurastuksen jälkeen?
- Palapelin laatikon kyljessä luki 2-4 vuotta
Timo Apilisto
 
Viestit: 237
Liittynyt: To Elo 23, 2012 10:22 pm
Paikkakunta: Seikkapuun kennel HUITTINEN timo.apilisto@gmail.com 0505580806

Re: kevennyksiä

ViestiKirjoittaja Timo Apilisto päivämäärä Ke Tammi 15, 2014 12:41 am

Kaksi humalaista ajaa autolla hurjaa vauhtia.
- Hyvänen aika, älä aja tämmöistä vauhtia, huutaa toinen kauhuissaan.
- Miten niin minä? Sinähän tätä ajat!
Timo Apilisto
 
Viestit: 237
Liittynyt: To Elo 23, 2012 10:22 pm
Paikkakunta: Seikkapuun kennel HUITTINEN timo.apilisto@gmail.com 0505580806

Re: kevennyksiä

ViestiKirjoittaja Timo Apilisto päivämäärä To Helmi 06, 2014 8:09 pm

Turkulainen ja tamperelainen olivat työpaikkahaastattelussa, johon kuuluivat muun muassa psykologiset testit. Testaaja antoi kummallekin hakijalle arkin paperia ja kynän ja käski: - Kirjoittakaa paperiin niin monta e-kirjaimeen päättyvää eläimen nimeä kuin tiedätte. Turkulainen alkoi heti kirjoittaa kynä sauhuten. Tamperelainen sen sijaan mietti ja mietti, mutta hänen paperinsa pysyi tyhjänä. Lopulta hän sai puserrettua paperille kaksi eläimen nimeä: hylje ja käärme. Testin päätyttyä tamperelaisen oli kuitenkin pakko tunnustaa mielessään tappionsa, sillä turkulainen oli koko testin ajan kirjoittanut lakkaamatta. Lopulta tamperelainen ei voinut olla kysymättä kilpakumppaniltaan: - Kuinka sää tiesit noin paljon niitä nimiä? Nääs emmää keksiny ku hylje ja käärme. - No onhan niitä vaik kui, turkulainen vastasi, hyttyne, kärpäne, hiirulaine, perhone, hevone, satiaine, matone...
Timo Apilisto
 
Viestit: 237
Liittynyt: To Elo 23, 2012 10:22 pm
Paikkakunta: Seikkapuun kennel HUITTINEN timo.apilisto@gmail.com 0505580806

Re: kevennyksiä

ViestiKirjoittaja Timo Apilisto päivämäärä To Helmi 13, 2014 9:22 pm

Pariskunta kaipasi etelän lämpöä ja niinpä päättivät lähteä lomalle. Miehellä oli vapaata, joten hän matkusti jo päivää aikaisemmin. Saavuttuaan perille hän huomasi että hotellihuoneessa on tietokone ja päätti lähettää vaimolleen e-mailin. Yksi kirjain meni kuitenkin väärin ja posti päätyi papin leskelle joka oli juuri tullut miehensä hautajaisista ja halusi katsoa postin sisältämät suruvalittelut sukulaisiltaan. Lesken poika löysi äidin pyörtyneenä tietsin ääreltä ja luki näytöltä : "rakas vaimoni, olen juuri saapunut perille.Tiedän että yllätyt kuullessasi minusta. Niillä on tietokoneet nykyään täällä ja sähköpostia saa laittaa läheisille ja tutuille. Olen juuri kirjautunut sisään. Kaikki on valmista sinun huomista saapumistasi varten. Odotan innolla tapaamista. Toivottavasti pääset tänne yhtä vaivattomasti kuin minä. Ps. Täällä on helvetin kuuma...
Timo Apilisto
 
Viestit: 237
Liittynyt: To Elo 23, 2012 10:22 pm
Paikkakunta: Seikkapuun kennel HUITTINEN timo.apilisto@gmail.com 0505580806

Re: kevennyksiä

ViestiKirjoittaja Kalevi Vänskä päivämäärä Pe Helmi 14, 2014 9:08 pm

Sotaharjoituksissa everstin huomiota kiinnitti eräs ryhmä veltolla ja epäsotilaallisella esiintymisellään. Kiukkuissaan hän maalasi tilanteen:
- Oikealla pystysuora vuorenseinä, vasemmalla kilometrin syvyinen rotko, takana ylipääsemätön piikkilankaeste ja miinakenttä, edessä sata vihollisen panssarivaunua. Toimikaa!
- Ryhmä asento. Lakki päästä. Isä meidän, joka olet...

- Kuinka avioerosi sujui?
- Aika hyvin. Minä sain lapset ja Markku auton.
- Entäpä loput?
- Mitkä loput?
- No asunto, kesämökki ja kaikki muu?
- Ne jaettiin tasan asianajajien kesken.

- Viina tekee sinut pirun paljon kauniimmaksi, sanoi Pekka vaimolleen.
- Mutta enhän minä ole ottanut viinaa, vaimo ihmetteli.
- Et niin, mutta minä olen.

Aikoinaan, kun viinakortit oli vielä käytössä, tuli muuan 80-vuotias papparainen maalta kaupunkiin ja pyysi itselleen korttia. Kun korttia ryhdyttiin kirjoittamaan, myymäläesimies ei voinut olla kysymättä, kuinka vaari vasta näin vanhana oli ryhtynyt viinaa ottamaan.
- Mun on ny pakko ostaa, vaari selitti vapisevalla äänellä. - Näin vanhana ei enää jaksa itse keitellä.

Humalainen mies ajoi pyörällä pitkin Mannerheimintietä. Hän näki lähistöllä vastustamattoman näköisen pubin ja päätti jättää pyöränsä eduskuntatalon portaiden viereen siksi aikaa. Paikalle ryntäsi poliisi huutaen: -Ei pyörää voi tuohon jättää!
Siitähän kulkevat kaikki, mm. Lipponen, Ilaskivi, Väyrynen...
Humalainen keskeytti: mutta onhan pyörässä lukko!
Kalevi Vänskä
 
Viestit: 729
Liittynyt: Su Elo 26, 2012 4:23 pm
Paikkakunta: Tornio

Re: kevennyksiä

ViestiKirjoittaja Timo Apilisto päivämäärä La Maalis 01, 2014 2:43 am

Mustalainen oli ripustamassa pyykkejä narulle hyvin tuulisena päivänä. Paikalle tuli toinen mustalainen, joka kysyi: -Hyvä veli mitä sie teet? -Mää paan hihat heiluu!
Timo Apilisto
 
Viestit: 237
Liittynyt: To Elo 23, 2012 10:22 pm
Paikkakunta: Seikkapuun kennel HUITTINEN timo.apilisto@gmail.com 0505580806

Re: kevennyksiä

ViestiKirjoittaja TeemuKristo päivämäärä La Maalis 01, 2014 12:53 pm

Somali lauloi karaokessa: "Olen suomalainen". Manne kuunteli aikansa
ja tokaisi: Laitanpa paremmaksi. Meni ja vetäisi: "Mä joka päivä töitä
teen."
TeemuKristo
 
Viestit: 77
Liittynyt: Pe Marras 30, 2012 3:47 pm

Re: kevennyksiä

ViestiKirjoittaja Kalevi Vänskä päivämäärä La Maalis 01, 2014 9:57 pm

Kaksi suomalaista onki veneestä. Toisen onkeen tarttui pullo, josta tuli ulos henki. Tietenkin henki lupasi toteuttaa toivomuksen, mutta vain yhden. Mies mietti hetken ja sanoi sitten:
- Toivon, että tämän järven vedet muuttuisivat viinaksi... Ja niin tapahtuikin. Aluksi miehet olivat innoissaan, mutta pian toinen tokaisi:
- Tyhmästi teit... nyt meidän täytyy kusta veneeseen.


Aatami ja Eeva olivat juuri nussineet, kun Jumala tuli paikalle. - Missä Eeva on, Jumala kysyi.
- Joella pesemässä pillua, vastasi Aatami.
- Voi -höpsis-, se haju ei lähde kaloista ikinä, huokasi Jumala.

Nunna ja pastori olivat matkalla aavikon yli. Puolivälissä aavikkoa heidän käyttämänsä kameli yhtäkkiä kuoli. Nunna ja pastori alkoivat rukoilla apua. Kului useita päiviä eikä apua kuulunut. Lopulta pastori tokaisi:
- Sisar hyvä, nyt kun me molemmat kohta kuolemme on yksi asia mitä olen aina halunnut tällä maan päällä; nähdä nainen alasti.
Sisar mietti hetken ja otti vaatteensa pois. Samalla hän tokaisi:
- En ole itsekään nähnyt ikinä alastonta miestä, joten voisiko pastorikin ottaa vaatteensa pois.
Pastori otti myös vaateensa pois, jonka jälkeen nunna huudahti:
- Herranen aika, mitä pastorilla oikein roikkuu jalkojen välissä.
- Sisko hyvä, se on lahja Jumalalta. Jos laitan sen sinuun syntyy uutta elämää.
Johon nunna huudahti:
- Hyvänen aika, unohda minut ja laita se kameliin.

Kolme miestä joutuivat Pyhän Pietarin jututtamaksi taivaan portilla.
Pietari kysyy ensimmäiseltä:
- Kuinka monta kertaa olet pettänyt vaimoasi?
- Kahdeksan kertaa, vastaa mies.
- Rangaistukseksi saat pelkän invamopon kulkuvälineeksesi täällä taivaassa, sanoo Pietari.
Pietari kysyy saman kysymyksen myös toiselta mieheltä ja saa vastaukseksi "Vain kahdesti".
- Kaksi kertaakin on liikaa" sanoo Pietari, -sinä saat käyttöösi vain Ford Escortin.
Viimeiseltä mieheltä kysytään sama kysymys.
- En kertaakaan, tämä vastaa ylpeänä.
- Olet elänyt elämäsi hyvin ja saat palkioksi tämän Ferrarin, sanoo Pietari.
Mutta kun hän kääntyy antamaan miehelle auton avaimia niin hän näkee tämän itkevän surkeana.
- Miksi sinä itket, poikani? ihmettelee Pietari.
- Vaimoni meni tästä juuri ohi rullaluistimilla, vastaa mies.
Kalevi Vänskä
 
Viestit: 729
Liittynyt: Su Elo 26, 2012 4:23 pm
Paikkakunta: Tornio

Re: kevennyksiä

ViestiKirjoittaja Timo Apilisto päivämäärä Su Maalis 09, 2014 1:18 am

Kaikissa tapahtumissa on sekä hyvät että huonot puolensa, sanoi Erkki, kun näki anoppinsa peruuttavan uuden autonsa jyrkänteeltä alas
Timo Apilisto
 
Viestit: 237
Liittynyt: To Elo 23, 2012 10:22 pm
Paikkakunta: Seikkapuun kennel HUITTINEN timo.apilisto@gmail.com 0505580806

Re: kevennyksiä

ViestiKirjoittaja Timo Apilisto päivämäärä Su Maalis 09, 2014 1:29 am

-Kertokaa omin sanoin, mikä ahdistaa, sanoi psykiatri asiakkaalleen.
-Kaikki alkoi, kun menin naimisiin. Vaimolla oli aikuinen tytär, josta siten tuli minun tytärpuoleni. Isäni tuli vierailulle, rakastui tytärpuoleeni ja meni tämän kanssa naimisiin. Niinpä tytärpuolestani tuli myös äitipuoleni. Vaimoni sai pojan. Siitä tuli siis automaattisesti isäni lanko, koska se on isäni kanssa naimisissa olevan tytärpuoleni velipuoli. Koska poika on äitipuoleni veli, se on siten myös minun setäni. Isäni vaimo sai myös pojan. Se on minun velipuoleni, vaikka samalla olen myöskin sen ukki. Onhan se tytärpuoleni poika. Vaimoni on minulle mummo, äitipuoleni äiti. Siitä seuraa, että olen oman vaimoni lapsenlapsi. Ottaen huomioon, että olen naimisissa isoäitini kanssa, en ole ainoastaan vaimoni puoliso ja lapsenlapsi, vaan myös itseni isoisä. Siksi ahdistaa…
Timo Apilisto
 
Viestit: 237
Liittynyt: To Elo 23, 2012 10:22 pm
Paikkakunta: Seikkapuun kennel HUITTINEN timo.apilisto@gmail.com 0505580806

EdellinenSeuraava

Paluu AJOKOIRAHARRASTUS

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa