kevennyksiä

Asiaa ajokokeista, näyttelyistä, valmennuksesta, metsästyksestä

Re: kevennyksiä

ViestiKirjoittaja Kalevi Vänskä päivämäärä Ma Tammi 28, 2013 12:22 am

Henry Saari saapui kuusikymppisen naislääkärin vastaanotolle.
– Mikähän minua oikein vaivaa, en pysty muistamaan nykyisin mitään asiaa viittä minuuttia kauempaa? hän kysyi huolestuneena.
Lääkäri innostui silminnähden.
– Niinkö? No, testataan teidät. Riisuutukaa ja asettukaa makuulle tuohon sohvalle.

Mies meni urologin vastaanotolle, ja kertoi, että hänen peniksensä on alkanut pienentyä. Tästä johtuen hänen vaimonsakaan ei ole enää häneen oikein tyytyväinen.
– Oletteko oluen ystävä? Käyttekö päivittäin pubissa kaljoittelemassa?
– Kyllä, mies myönsi rehellisesti.
– Uudet tutkimukset ovat juuri todistaneet, että säännöllinen oluenjuonti pienentää ihmisen sukupuolielimiä. Vähitellen ne kutistuvat murto-osaan entisestään.
Mies lähti vakavana kotiin miettimään asioita. Kuukauden kuluttua hän palasi kiittelemään samaista tohtoria.
– Oletteko muuttanut radikaalisti elämäntapojanne? lääkäri kysyi.
– En minä paljoakaan, mutta laitoin vaimon kuukauden tiukalle olutkuurille, ja kyllä se todellakin tuntuu auttavan.

Mitä eroa on kultakalalla ja aviomiehellä?
– Kultakala uskaltaa aukoa suutaan.
Kalevi Vänskä
 
Viestit: 729
Liittynyt: Su Elo 26, 2012 4:23 pm
Paikkakunta: Tornio

Re: kevennyksiä

ViestiKirjoittaja Iikka Hoikka päivämäärä Ti Helmi 26, 2013 8:13 pm

Viimeksi muokannut Iikka Hoikka päivämäärä Pe Maalis 08, 2013 4:29 pm, muokattu yhteensä 2 kertaa
Iikka Hoikka
 
Viestit: 103
Liittynyt: Su Elo 26, 2012 6:27 pm


Re: kevennyksiä

ViestiKirjoittaja Mika Pulli päivämäärä La Maalis 02, 2013 11:01 pm

-Mikäs ukkeli sä oikein oot ku tuommoseks heittäsyit?
-APINA STANA!

https://www.youtube.com/watch?v=6TE_bdAAAno
Mika Pulli
 
Viestit: 110
Liittynyt: To Elo 30, 2012 9:12 pm

Re: kevennyksiä

ViestiKirjoittaja Mika Pulli päivämäärä Ma Maalis 11, 2013 10:55 pm

Hauska pätkä vaikke lajitunnistus olekkaan ihan kohillaan..
http://veikkaajat.com/video-minkki-kesk ... in-matsin/
Mika Pulli
 
Viestit: 110
Liittynyt: To Elo 30, 2012 9:12 pm

Re: kevennyksiä

ViestiKirjoittaja Kalevi Vänskä päivämäärä Ke Maalis 13, 2013 10:55 pm

-Mikäs ukkeli sä oikein oot ku tuommoseks heittäsyit?
-APINA STANA!

Jos minua tarkoitit; oon kaikkiruokainen musiikin suhteen :D
Tässä sulle silmänruokaa musiikin tahdittamana, :D

http://www.youtube.com/watch?v=x3IkD6Qa ... re=related
Kalevi Vänskä
 
Viestit: 729
Liittynyt: Su Elo 26, 2012 4:23 pm
Paikkakunta: Tornio

Re: kevennyksiä

ViestiKirjoittaja Mika Pulli päivämäärä Pe Maalis 15, 2013 8:26 am

Kalevi Vänskä kirjoitti:
-Mikäs ukkeli sä oikein oot ku tuommoseks heittäsyit?
-APINA STANA!

Jos minua tarkoitit; oon kaikkiruokainen musiikin suhteen :D
Tässä sulle silmänruokaa musiikin tahdittamana, :D

http://www.youtube.com/watch?v=x3IkD6Qa ... re=related



Oliko tää minulle tarkotettu? En suinkaan tarkottanut ketään vaan viestini alla olevaa omasta mielestä hauskaa linkkiä missä poliisi-TV-sarjasta kuvattu hauska pätkä :) Ja sinun linkissä on kyllä silmän ruokaa mielinmäärin ;)
Mika Pulli
 
Viestit: 110
Liittynyt: To Elo 30, 2012 9:12 pm

Re: kevennyksiä

ViestiKirjoittaja Kalevi Vänskä päivämäärä Ti Maalis 19, 2013 11:37 am

Tornion panimolla pistäytynyt eteläsuomalainen delegaatio tiedusteli Lapin Kullan toimitusjohtajalta Leo "Kixi" Laaksoselta:
- Onko se varmasti totta, että Lapin Kulta -olut on sataprosenttisesti tunturipurojen raikkautta?
Siihen Laaksonen:
- Ei se aivan totta ole. Kyllä me laitamma veteen 4,5 prosenttia alkoholia.

Kallis kysymys
- Kuinkas täällä jaksetaan, kysyi Kittilän kunnanlääkäri maantiellä tapaamaltaan mummolta.
- Voisin minä kertoakin, jos se ei maksa niin paljon kuin viimeksi, vastasi mummo.

Lapista lähti nuorukainen Helsinkiin opiskelemaan.
Isä antoi ruokarahaa matkaan ja samalla varoitteli poikaa, ettei tämä kovin törsäilisi, vaan söisi pääkaupungissa ihan tavallisia ruokia.
Jo muutaman viikon kuluttua poika soitteli isälleen lisärahan tarpeessa. Isää tämä kummastutti kovasti ja hän kysyi, minkälaiseen ruokaan pojan rahat olivat menneet. Poika vastasi:
- Ihan tavallisia kotiruokia olen syönyt: lohta, poroa ja riekkoa.
Kalevi Vänskä
 
Viestit: 729
Liittynyt: Su Elo 26, 2012 4:23 pm
Paikkakunta: Tornio

Re: kevennyksiä

ViestiKirjoittaja Timo Apilisto päivämäärä To Maalis 21, 2013 1:10 am

Onkohan vuosikokous viikonloppuna missit -20 luvulta hotellilla?
Liitteet
182396_10151494383409260_335853118_n.jpg
182396_10151494383409260_335853118_n.jpg (53.97 KiB) Katsottu 14805 kertaa
Timo Apilisto
 
Viestit: 237
Liittynyt: To Elo 23, 2012 10:22 pm
Paikkakunta: Seikkapuun kennel HUITTINEN timo.apilisto@gmail.com 0505580806

Re: kevennyksiä

ViestiKirjoittaja Timo Apilisto päivämäärä To Maalis 21, 2013 1:15 am

Mies meni psykiatrille.
- "Tohtori", hän sanoi, - minulla on paha ongelma. aina kun menen vuoteeseen, alan kuvitella, että sängyn alla on joku. Kun menen sängyn alle, minusta tuntuu, että sängyn päällä on joku. Sängyn alla, sängyn päällä, vuoron perään. Minä tulen hulluksi!
- Ei hätä ole tämän näköinen, sanoi psykiatri. - Käytte täällä kaksi vuotta kolmesti viikossa, niin saan teidät varmasti parannetuksi.
- Paljonko te veloitatte?
- Neljäsataa käyntikerralta.
- Harkitsen vielä asiaa.
Mies ei enää tullut takaisin. Puoli vuotta myöhemmin psykiatri tapasi miehen.
- Miksi ette enää tullut vastaanotolleni, hän kysyi.
- Ja pulittanut neljääsataa kerralta? Yksi baarimikko paransi minut viidelläkympillä.
- Ihanko totta? Miten hän sen teki?
- Neuvoi minua sahaamaan sängystä jalat pois.
Timo Apilisto
 
Viestit: 237
Liittynyt: To Elo 23, 2012 10:22 pm
Paikkakunta: Seikkapuun kennel HUITTINEN timo.apilisto@gmail.com 0505580806

Re: kevennyksiä

ViestiKirjoittaja Timo Apilisto päivämäärä To Maalis 21, 2013 1:17 am

Timo Apilisto
 
Viestit: 237
Liittynyt: To Elo 23, 2012 10:22 pm
Paikkakunta: Seikkapuun kennel HUITTINEN timo.apilisto@gmail.com 0505580806

Re: kevennyksiä

ViestiKirjoittaja Timo Apilisto päivämäärä Pe Maalis 22, 2013 12:48 am

Satakuntalaiset lähteneet viikon liian aikaisin kokoukseen???

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 51292.html
Timo Apilisto
 
Viestit: 237
Liittynyt: To Elo 23, 2012 10:22 pm
Paikkakunta: Seikkapuun kennel HUITTINEN timo.apilisto@gmail.com 0505580806

Re: kevennyksiä

ViestiKirjoittaja Timo Apilisto päivämäärä Ti Huhti 02, 2013 7:43 pm

Miksi laihialaismies karjahtaa sydämensä pohjasta saadessaan orgasmin?
-Hän tajuaa viime hetkellä, että kaikki menee nyt omasta pussista.
Timo Apilisto
 
Viestit: 237
Liittynyt: To Elo 23, 2012 10:22 pm
Paikkakunta: Seikkapuun kennel HUITTINEN timo.apilisto@gmail.com 0505580806

Re: kevennyksiä

ViestiKirjoittaja Kalevi Vänskä päivämäärä Ke Huhti 03, 2013 12:53 pm

Pelastin erään miehen hengen eilen illalla, Ritva kehui ystävättärelleen.
- Ihanko totta! Miten se tapahtui?
- Hän sanoi, että tappaa itsensä, ellei pääse sänkyyn kanssani.

Japanilainen hyppäsi taksiin Helsinki-Vantaan lentoasemalla.
– Keskustaan nopeasti! Minulla on kiire.
Kuski polkaisi Mersun kaasun pohjaan ja kurvasi ulosajotielle. Muutaman kilometrin jälkeen eräs auto kuitenkin ohitti heidät, jolloin asiakas takapenkiltä huomautti:
– Mazda, made in Japan, nopea!
Kuski kohautti olkapäitään ja matka jatkui. Jonkin ajan kuluttua toinenkin auto ajoi ohi.
– Toyota, made in Japan, nopea!
Kuskia harmitti japanilaisen leuhkiminen, muttei hän sanonut mitään ja eikös kohta kolmaskin auto ajanut ohi.
– Mitsubishi, made in Japan, nopea!
Kuljettaja hillitsi itsensä, sillä kohta oltiinkin jo perillä.
– 250 euroa, sanoi kuski.
– 250? ihmetteli japanilainen. – Ei voi olla totta!
– Taksamittari, made in Japan, nopea!

Lestadiolaisäiti oli synnyttänyt jo viidennentoista lapsensa.
– Ettekö missään vaiheessa ole harkinneet mitään ehkäisyä? lääkäri kyseli varovasti.
– Emme ole. Se on Herra, joka lähettää meille lapsia, rouva vakuutti.
– Totta kyllä, mutta Herrahan lähettää meille myös sadetta ja käytättehän te silti sadetakkia.

Mies löysi vaimonsa kyynelehtimässä surullisena.
– Kultaseni, miksi täällä itkeskelet?
– Minä painan liikaa.
– No voivoi sentään! Eihän tuollainen nyyhkiminen mitään auta. Sinun täytyy vollottaa kunnolla jos kuvittelet, että kyyneleet sinun painoasi pudottavat.
Kalevi Vänskä
 
Viestit: 729
Liittynyt: Su Elo 26, 2012 4:23 pm
Paikkakunta: Tornio

Re: kevennyksiä

ViestiKirjoittaja Timo Apilisto päivämäärä To Huhti 04, 2013 2:49 pm

Kettingin petettyä sattui luonnonsuojelijatyttö valumaan vauhdilla puusta, ja siinä rytäkässä meni tikku pilluun.
Huuto oli hirveä ja lääkärireissuhan siitä tuli.
Lääkäri tutki toosan, totesi tilanteen ja poistui. Tyttö makasi tuskissaan kolme päivää. Viimein lääkäri palasi ja poisti tikun kädenkäänteessä ja kipu hellitti hetimiten. Tyttö tivasi, että mikä siinä näin kauan kesti. Tähän lääkäri vastasi:
- Kelopuun poisto virkistysalueelta vaatii ympäristökeskuksen luvan.
Timo Apilisto
 
Viestit: 237
Liittynyt: To Elo 23, 2012 10:22 pm
Paikkakunta: Seikkapuun kennel HUITTINEN timo.apilisto@gmail.com 0505580806

EdellinenSeuraava

Paluu AJOKOIRAHARRASTUS

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa