Suomen ajokoiran metsästyksellisyys ja koetoiminta

Asiaa ajokokeista, näyttelyistä, valmennuksesta, metsästyksestä

Re: Suomen ajokoiran metsästyksellisyys ja koetoiminta

ViestiKirjoittaja Pauli Sornikoski päivämäärä La Tammi 19, 2013 2:34 pm

mulla itellä on kaksi eri koiraa ajotavoiltaan ja haukultaan tuo vanhempi kaksoisvalio ajanut kovaa ja haukku kihkeää myös lumikelillä, paljon kiinniottoja, haukun tiheys 50-70 kertaa minuutissa vaikka haukku yhtenäistä mutta kuuluvaa ja kertovaa, tuo nuorempi kaksoisvalio on jyskyttäjä varsinkin lumikeleillä , paljaalta kyllä antaa monenlaista ääntä haukkutiheys paljaalta sama kuin vanhemmalla mutta lumella tippuu 40-50 kertaan minuutissa mutta kuuluvuus on hyvä, kun nämä ajavat niin haukusta luulee että vanhempi ajaa paljon kovempaa kuin nuorempi vaikka vauhti sama mutta haukku niin erilaista toiseen verrattuna, kyllähän tämän päivän urosten haukut on menny piipittämiseks kun haukkuvat pitkästi toistasataa kertaa minuutissa niin kuuluvuus olematon, kyllä koiran haukusta pitäisi erottaa sukupuoli ettei tartte omistajalta kysellä kumpi siellä ajaa, ennenvanhaan muistan kun oli koiria isälläni niin haukut kuuluivat syvänmaitten yli ja aina erotti oliko ajamassa uros vai narttu, ei kait noista paluuperien haukkumisista kannata mitään keskustella eihän ne mitään löysyyksiä oo siinähän tuon näkee minkälaisia tuomareita tuolla mettässä pyörii kun paluuperien haukkujiakin pidetään löysinä tämmöset tuomarit sais pysyä kyllä kotona ja keskittyä muihin hommiin, itellä ei kyllä koirat hauku paluuperillä mutta ei se mikään virhe oo vaikka haukkuisivatkin,
Pauli Sornikoski
 
Viestit: 1144
Liittynyt: To Elo 23, 2012 3:37 pm

Re: Suomen ajokoiran metsästyksellisyys ja koetoiminta

ViestiKirjoittaja kalevi rytky päivämäärä La Tammi 19, 2013 3:39 pm

Ei koiran omia jälkiään pidä haukkua. Sitähän paluuperiltä takaisin haukkumalla tuleva koira tekee, koska omat jäljet on päälimmäisenä. Kun ajettava ei kulje samaa jälkeä edestakaisin ei sitä voi sanoa paluuperäksi.
kalevi rytky
 
Viestit: 1447
Liittynyt: Su Elo 26, 2012 6:47 pm

Re: Suomen ajokoiran metsästyksellisyys ja koetoiminta

ViestiKirjoittaja Voitto Sorvoja päivämäärä La Tammi 19, 2013 3:58 pm

Koitin päivän aikana miettiä sopivaa tunnuslukua, joka kertos koiran metsästyksellisestä ominaisuudesta ajaa jänistä.
Luotettavimmalta näyttäs luku: ajominuuttien summa jaettuna jänishavainnoilla.
Sitä ei kannata tehdä yhden kokeen perusteella mutta kun summaa koko koiran koeuran kaikki erät, niin se jo kertoo jotain.
Tietysti merkkauksissa on eroja mutta asiahan korjautuu kun sitä pidetään esillä.

Olennaistahan olisi löytää koirat, joille taito on periytynyt ja jotka sitä periyttävät. Vain periytyvällä ja ilmenevällä ominaisuudella on jalostuksellista merkitystä. Pitää ensin selvitellä, onko tuo ollenkaan merkkausten valossa periytyvää. Se ottaa aikaa.

Jahtionnea!
Voitto Sorvoja
 
Viestit: 355
Liittynyt: Ke Elo 29, 2012 2:47 pm

Re: Suomen ajokoiran metsästyksellisyys ja koetoiminta

ViestiKirjoittaja jussi kananen päivämäärä La Tammi 19, 2013 4:09 pm

Se on minusta jos nuin ajatellaan ni sama sannoo vauhtihirmu koirasta et on löysä kun haukkuu ns uudelleen kun nokka maassa tarkkoo kadotetun jäljen.. mut semmoset koirathan käyvät "kuumana" vaan aina ku sekoilevat :shock: Rauhallinen koira on taasen heti läpäri..Turha nussia pilikkua näissä asioissa! karavaani kulkee ja koirat haukkuu :mrgreen:
jussi kananen
 
Viestit: 227
Liittynyt: La Elo 25, 2012 6:22 pm

Re: Suomen ajokoiran metsästyksellisyys ja koetoiminta

ViestiKirjoittaja matti jaakola päivämäärä La Tammi 19, 2013 4:17 pm

ei kait noista paluuperien haukkumisista kannata mitään keskustella eihän ne mitään löysyyksiä oo siinähän tuon näkee minkälaisia tuomareita tuolla mettässä pyörii kun paluuperien haukkujiakin pidetään löysinä tämmöset tuomarit sais pysyä kyllä kotona ja keskittyä muihin hommiin, itellä ei kyllä koirat hauku paluuperillä mutta ei se mikään virhe oo vaikka haukkuisivatkin,


mutta jospa siinä on syy kun ei isoja "voittorahoja" synny... :shock:
matti jaakola
 
Viestit: 410
Liittynyt: Pe Elo 24, 2012 9:52 pm

Re: Suomen ajokoiran metsästyksellisyys ja koetoiminta

ViestiKirjoittaja vilajoki jouni päivämäärä La Tammi 19, 2013 4:55 pm

Harvemmin paluuperäst tulee kovin pitkä eli ei siit kovinpaljon haittaa ole.
Enemmän taitaa koirat hyötyy kun pimeäs ajetaan toinen tunti kun valoisaan aikaan on ensimmäinen tunti ajettu.
Parempi kun kaikil koiril ykkösen pohjaks otettais ensimmäisen ajon pituudeks 120 min ,erän pituus olis 120 mut
jos koiral tulee lopullinen hukka ennen tätä erää jatketaan ottamal 240 min yhteisajoajast pois se mikä
ensimmäiseen käytetään.
Heti ensimmäisen erän jälkeen näkee kannattaak tuomareit pitää mettäs esim 230 hakuminuuttii jollei ykköst ole
mahdollist saada ,hyvä syy luopuu ei tartte koiranomistajan miettii mitä selittäis.
Kun koira laitetaan ajamaan koko 120 min sen täytyy jossain uskaltaa haukkuu vaik haistais jäniksen ja omat jälkes.
Ei kaikkii ohjeit pidä hyvil alueil laatii.
vilajoki jouni
 
Viestit: 806
Liittynyt: To Syys 13, 2012 10:09 am

Re: Suomen ajokoiran metsästyksellisyys ja koetoiminta

ViestiKirjoittaja Pekka Juntti päivämäärä La Tammi 19, 2013 6:30 pm

Rytkyn linjoille käännyn tässä paluuperäasiassakin. Jos koira vetää mennen tullen paluuperät, niin hyvin lähellä ollaan tilannetta, että laulaa vähän muillekin ajetuille jäljille. Taitaa olla puhtaita koemiehiä täällä linjoilla, kun niin moni tykkää rauhallisesta pötkyttäjästä, joka haukkuu pikkusen lööperiä.

Sehän on niin, että kun semmosen sadan minuutin koiraan pannaan pikkusen paluuperälaulantaa ja muutamia hukanpelastushaukkuja, niin sieltä tulee vino pino täysiä eriä mettästä. Ja silti koira on ajanut vain sen sata minuuttia. Karvan verran höpö ajaa 90 pojoa ja samat kiemurat vienyt rehti reilut 80 pojoa. Ja voittajia käytetään jalostukseen. Totta kai, huippukoiriahan ne on, kun kokeita voittavat.

Itse tykkään semmosesta koirasta, jota ei tartte epäillä, mutta jolla kyky riittää ajamaan puhtaita ja kauniita täysiä ajoja läheltä jänistä. Hyviä koiriahan ne ajotaitoiset hukanpelastelijatkin ovat. melkein yhtä hyviä, kuin saman verran ajaneet rehtit ajurit. Esimerkiksi se sata minuuttia on jahtihommissa pitkä ajo, jos koiralla on kyky liikuttaa jänistä.

Hyviä koiria on niin monenlaisia. Ite en ranttuile, jos on pikkusen liian väljä tai pikkusen tiukka. Vain se merkitsee, minkä verran se ajaa oikeasti ja se, että se haukullaan kertoo miltä mallilta sitä jänistä sieltä tuodaan. Varsinaista löysää en siedä, sillä takajälkeen vievä tai uudelleen kierroksia ajeleva ei ole hyvä jahtikoira.

Mulla oli 1990-luvulla sellainen taitava ja tulinen ajuri, joka paluuperän päässä tai katkolla lauloi kun syötävä vielä minuutin sen jälkeen kun oli pannut jäniksen hukkaan. Jäi ikään kuin levy päälle. Se ei koskaan jättänyt hukkapaikkaa, vaan lauloi siinä 50 metrin alueessa. Minuutin jälkeen löi naaman kiinni ja jatkoi taas kun jälki löytyi. Se oli sellainen, joka tuli lyhkäisen paluuperän takaisin samalla soitolla. Mutta minusta se ei ollut ajotaitoa, vaan sitä, ettei naama mennyt heti kiinni kun hukkasi jäljen. Eihän koira mene paluuperään, jos se tajuaa, että uudempi jälki tulee vastaan. Melkonen jäljen ajuri on kyseessä, joka uskollisesti käy kääntään paluuperän päässä ja tulee samaa jälkeä kiltisti ajamalla takasin.
Pekka Juntti
 
Viestit: 170
Liittynyt: Pe Elo 24, 2012 7:03 am

Re: Suomen ajokoiran metsästyksellisyys ja koetoiminta

ViestiKirjoittaja vilajoki jouni päivämäärä La Tammi 19, 2013 7:24 pm

Munmielestäni on tärkeämpääki ajateltavaa kun se jos koira joskus virheen tekee ,niit on koirii mitkä kahdenviikon
kokeis saavat sellasii tuloksii et hirvittää ja kympinhakijat jolleivät löydä pian niil on innonpuutet ,voi ajatella et jos
ain olis pitkii hakui koira vois olla useimmin innoton kun innokas .
Olen sanonu et jos koira ajaa 10 min vanhoi jälkii ylimääränen vähennetään ajost jollei koiral ole hukkaa ollu.
Ei joka paluuperää pysty kattomaan mut niit koiran täytyy ajaa jollei alle 5 min jäniksenperäs tule.
vilajoki jouni
 
Viestit: 806
Liittynyt: To Syys 13, 2012 10:09 am

Re: Suomen ajokoiran metsästyksellisyys ja koetoiminta

ViestiKirjoittaja Pentti Alhosaari päivämäärä La Tammi 19, 2013 7:31 pm

Nyt täytyy kysyä Pekalta ja muiltakin, että miksi sitten hyväkin suomenajokoira tekee katkoja tai hukkia, jos se on niin hyvänokkainen ja viisas, ettei vahingossakaan käy lyhemmissä tai pitemmissä paluuperissä, jäniksen hyppyaskelten välihän on maksimissaan 2-3 metriä.
Pentti Alhosaari
 
Viestit: 661
Liittynyt: Su Elo 26, 2012 6:06 pm

Re: Suomen ajokoiran metsästyksellisyys ja koetoiminta

ViestiKirjoittaja Tarmo Leinonen päivämäärä La Tammi 19, 2013 8:05 pm

Pentti Alhosaari kirjoitti:Nyt täytyy kysyä Pekalta ja muiltakin, että miksi sitten hyväkin suomenajokoira tekee katkoja tai hukkia, jos se on niin hyvänokkainen ja viisas, ettei vahingossakaan käy lyhemmissä tai pitemmissä paluuperissä, jäniksen hyppyaskelten välihän on maksimissaan 2-3 metriä.


Nyt tuli hyvä kysymys, mukava kuulla vastaukset :wink:
Tarmo Leinonen
 
Viestit: 325
Liittynyt: Pe Elo 31, 2012 4:30 pm

Re: Suomen ajokoiran metsästyksellisyys ja koetoiminta

ViestiKirjoittaja petri kujanpää päivämäärä La Tammi 19, 2013 8:08 pm

pitänee sen verran ottaa kantaa tuohon paluuperä asiaan,että omissa koirissa on tällä hetkellä yksi sellainen joka ajaa lähes aina paluuperän päähän,ja tulee takaisin kovalla haukulla,ja siinä takasin tullessa ilman sen kummenpaa katkoa "keksii"sivu hypyn :wink: ,tämä on erittäin helppo todeta kun käyttää tutkassa 10sekunnin päivitystä(viivat vaan erkanee),monesti olen vaan ihmetellyt,että miksi se ei huomaa sivuhyppyä jo mennessä,mutta takasin tullessa keksii sen heti..ja kyseinen koira on yleensä alle 5min jäniksestä jäljessä,ja metsästys sillä on helppoa,ja olenkin sille jäniksiä ihan kiitettävästi ampunut..
petri kujanpää
 
Viestit: 863
Liittynyt: To Elo 23, 2012 1:36 pm

Re: Suomen ajokoiran metsästyksellisyys ja koetoiminta

ViestiKirjoittaja Pauli Sornikoski päivämäärä La Tammi 19, 2013 8:10 pm

mitä tuolla toiminu kokeissa tuomarina niin yleensä näkyvät ajavan paluuperän päähän suunnilleen kaikki, sekin on kiinni paljolti ilmasta, tuulen suunnasta, paljonko koira on jäljessä ajettavasta, sama koira voi käyttäytyä täysin erilailla eri tilanteissa ja tämä paluuperä keskustelu ei ole olennaista jalostuksessa koska en ole vielä tavannut sellaista koiraa joka ei joskus ajaisi paluuperän päähän, on paljon tärkeämpiäkin asioita kuten tämän päivän koirien kykenemättömyys käydä kokeissa vähänkin vaikeammilla keleillä, arkuuskin vaikuttaa koiran toimimiseen, eri asia on sitten ne koirat jotka harhauttavat löysyydellään metsästäjää, ajavat edestakaisin jälkiä pidempään sekä kiertävät uudelleen ajettuja renkaita haukkuen, osa koiramiehistä ei näyttäisi erottavan mikä on todellista ajolöysyyttä vaan luulevat muutaman haukahduksen olevan sitä.
Pauli Sornikoski
 
Viestit: 1144
Liittynyt: To Elo 23, 2012 3:37 pm

Re: Suomen ajokoiran metsästyksellisyys ja koetoiminta

ViestiKirjoittaja matti jaakola päivämäärä La Tammi 19, 2013 8:15 pm

ei ne aina aja takaisin samoja jälkiä vaan rengastus tolpan päässä/tai kun jälki loppuu tapahtuu samalla äänen sykkeellä tai lievempi tullessaan jo ajetulle jäljelle, että kuulostaisi koiran ajavan sujuvasti ilman katkoja...toinen vaan laittaa suun suppuun ja tapahtuu katko ja joskus jopa hukka.
matti jaakola
 
Viestit: 410
Liittynyt: Pe Elo 24, 2012 9:52 pm

Re: Suomen ajokoiran metsästyksellisyys ja koetoiminta

ViestiKirjoittaja Mikko Savela päivämäärä La Tammi 19, 2013 8:52 pm

Mitä minä oon tuomaroinu nuita koiria niin enite lööperiä on laulelleet justiin nuo Rytkyn/juntin sukuiset sesset ja haukkuneet nimenomaan paluuperiä ees taas. :wink:
Mikko Savela
 
Viestit: 70
Liittynyt: La Syys 22, 2012 6:14 pm

Re: Suomen ajokoiran metsästyksellisyys ja koetoiminta

ViestiKirjoittaja Pekka Hautamäki päivämäärä La Tammi 19, 2013 9:12 pm

Paljonkos näitä täysin rehellsiiä koiria on? Itselläni on ollut kaikkiaan 8 ajavaa koiraa ja näistä ainoat täysin rehelliset koirat oli englanninkettukoiria, ne kun ei ajanu ikinä metriäkään äänen kanssa... Nämä 6 muuta on jokainen sortunut välillä virheisiin, osa pahempiin ja osa niin jolla ei oo käytännössä mitään merkitystä mutta sellasta 100% rehellistä ajuria, jollavoi metästää, en oo onnistunu saamaan enkä oo kyllä kellään muullakaan sellasta nähnyt.
Pekka Hautamäki
 
Viestit: 28
Liittynyt: To Joulu 20, 2012 9:07 pm
Paikkakunta: Lohtaja

EdellinenSeuraava

Paluu AJOKOIRAHARRASTUS

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron