Suomen ajokoiran metsästyksellisyys ja koetoiminta

Asiaa ajokokeista, näyttelyistä, valmennuksesta, metsästyksestä

Re: Suomen ajokoiran metsästyksellisyys ja koetoiminta

ViestiKirjoittaja heikki sikilä päivämäärä Ke Tammi 16, 2013 4:02 pm

Vai että jänis tulis nähdä ennenkuin kiittettäviä numeroita voidaan antaa, luulen että nyt ovat äänessä taas sellaiset henkilöt joidenka metsästysmaastot vilisevät jäniksiä. siellähän niitä näkee helposti vaikka ajajasta siihen näkemiseen ei apua paljon oliskaan. Tulkaahaan koittamaan nähdä jänis tännen Lounaiseen-Suomeen niin saattavat ajatuksetkin vähän muuttua. Jos koira yleensäkään täältä jäniksen löytää, on se jo hyvän koiran merkki saatikka että vielä tois näköselle ajossa , jäniksen käyttämät kulkureitit ajossa ovat niin laajoja että hyvää tuuria pitää olla jos jäniksen täällä näkee.Olen käynyt monet kerrat pohjoisessa missä jäniksiä on paljon ja siellä kyllä jussinkin näkee varsin helposti ei ole repulta juuri pois tarvinnut lähteä. Paljon jäniksiä ,pienet reviirit, niin yöllä liikuessa, kuin sitten ajossakin.
heikki sikilä
 
Viestit: 376
Liittynyt: Ti Syys 04, 2012 2:41 pm

Re: Suomen ajokoiran metsästyksellisyys ja koetoiminta

ViestiKirjoittaja Kalevi Vänskä päivämäärä Ke Tammi 16, 2013 4:09 pm

Tämän keskustelun metsästyksellisyys-painotuksen, samoin kuin koekoiran painotuksen näyttää paljolti ratkaisevan se, millainen sesse omassa tarhassa sattuu olemaan. Näyttää kaikilla olevan vähän toisistaan poikkeava näkemys ihannekoirasta. Siksiköhän noita huippuvalioita tulee niin vähän, kun ei löydy sopivalle sopivaa, vaan haetaan milloin painostavaa koiraa ja toisille riittäis vähän rauhallisempikin ajuri. Kunhan olis hyvä löytämään, erinomainen ajamaan ja vuolas, mutta rehellinen haukkuja :lol:
Kalevi Vänskä
 
Viestit: 729
Liittynyt: Su Elo 26, 2012 4:23 pm
Paikkakunta: Tornio

Re: Suomen ajokoiran metsästyksellisyys ja koetoiminta

ViestiKirjoittaja Pekka Juntti päivämäärä Ke Tammi 16, 2013 4:51 pm

Antti A: Sitten kun olet tutustunut sellaisiin koiriin, jotka ajavat juoksemalla jänistä, huomaat, että myös koiran fyysisissä ominaisuuksissa on eroja. Ei nopea koirakaan ole jumissa yhden päivän aikaan, jos se on kunnossa ja jos sillä on huippu-urheilijan elimistö. Ja se kestävyyskin on muuten yksi periytyvä ominaisuus, jota voi jalostaa.

Kalevi V: Tiedät, että mulla on linja ollu koirien suhteen aina sama, riippumatta siitä minkälainen nahka on häkissä. Mulle koiran pitää antaa mettässä hienoja ja sykähdyttäviä metsästyshetkiä. Tökkimällä ajava löntystelijä ei pysty sellaisia antamaan, enkä sellaisen kanssa viitsi harrastaa, vaikka se raapisi joka ajosta 120 minuuttia kasaan.

Ja lopuksi. Petri S tuossa totesi toisaalla, että meillä on nyt hyvät säännöt ja että ajava koira pärjää. Ja näinhän se on. Eteenpäin on menty. Tällä säännöllä erottuvat hyvät koirat, jos tuomarit tekevät työnsä hyvin. Mutta jos muutoksiin lähdettäisiin, kannatan yhä metsästyksellisempää sääntöä. Antti ja Pauli pelkäävät, että tuomarit ratkovat kokeita, jos ajettavan toteaminen vaaditaan, mutta niinhän se aina on. Jollekin tuomarille haukku on 5, toiselle sama haukku 7. Toinen tuntee maastonsa ja antaa koiralle maahdollisuuden menestyä, toinen vie kehnompaan paikkaan. Ajokokeissa on paljon muuttuvia tekijöitä: maasto, ajettava, ajattavien lukumäärä, vieraat eläimet maastossa tai Tahvanaisen ukonperkele, joka ampua läsäytti ajojäniksen ym. Muuttuvia tekijöitä on paljon, ettei kilpaurheilu ole oikeasti edes mielekästä. Siksi pitäisi enemmän keskittyä ominaisuuksien arvosteluun, esimerkiksi juuri metsästyksellisyyteen, kuin veriseen kilpailuun pisteistä ja sijoituksista.

Tämä tästä. Lauhtuisipa kelit.
Pekka Juntti
 
Viestit: 170
Liittynyt: Pe Elo 24, 2012 7:03 am

Re: Suomen ajokoiran metsästyksellisyys ja koetoiminta

ViestiKirjoittaja Antti Ahlholm päivämäärä Ke Tammi 16, 2013 5:35 pm

Pekka Juntti kirjoitti:Antti A: Sitten kun olet tutustunut sellaisiin koiriin, jotka ajavat juoksemalla jänistä, huomaat, että myös koiran fyysisissä ominaisuuksissa on eroja. Ei nopea koirakaan ole jumissa yhden päivän aikaan, jos se on kunnossa ja jos sillä on huippu-urheilijan elimistö. Ja se kestävyyskin on muuten yksi periytyvä ominaisuus, jota voi jalostaa.


Jaa, nyt se klopittelu alkoi. Mutta eipä osunu, kun on ollut tarhassakin lievästi ilmaistuna "juosten" menevä.

Minä en muuten ole väittänyt, että useamman päivän kestävyys olisi eritoten tai ainoastaan hitaiden koirien ominaisuus, vaan sinä.

Kalevi V: Tiedät, että mulla on linja ollu koirien suhteen aina sama, riippumatta siitä minkälainen nahka on häkissä. Mulle koiran pitää antaa mettässä hienoja ja sykähdyttäviä metsästyshetkiä. Tökkimällä ajava löntystelijä ei pysty sellaisia antamaan, enkä sellaisen kanssa viitsi harrastaa, vaikka se raapisi joka ajosta 120 minuuttia kasaan.


Asiat on tosi helppoja, kun jako kahdeksi on selvä. Kansan on helppo valita, kun Juntin vaihtoehtoina ovat 120:n minuutin löntystelijä, jolta ei näe mitään, ja vastaavasti hienoja sykähdyttäviä metsästyshetkiä tarjoava rehellinen koira. Minun ajokoiraurani alkoi siitä, että ihailin valtavaa ajokoiran haukkua ja innostuin riistatilanteista. Ihan samoja asioita haen metsältä edelleen, usein jää saamatta. Se haukku siis, muita tilanteita on senkin edestä.

Mutta jos muutoksiin lähdettäisiin, kannatan yhä metsästyksellisempää sääntöä. Antti ja Pauli pelkäävät, että tuomarit ratkovat kokeita, jos ajettavan toteaminen vaaditaan, mutta niinhän se aina on.


Nimimerkkiaikana kirjoittelin tänne, että kokeista täytyisi riisua kilpailullisuutta pois, saada tilalle kokeiden "runkoon" käytännön metsästystapoja ja korostaa kokeiden merkitystä jalostustiedon keräämisessä.

Ja enhän minä nyt pelkää, mutta en vain taipuisi kovin herkästi entistä enemmän eriarvoistavalle kehityskaarelle. Ennemminkin koetta pitäisi tasapuolistaa, kuin perustella, että "onhan se jo muutenkin osaksi arvan raapustusta".

Ymmärrän toki, ettei tässä tärkeintä ole pojot tai niiden menettäminen mokomalta kisakoiralta, vaan arvostelukulttuurin muuttaminen, että se olisi muutakin kuin tiellä kuuntelemista. Ja kun porkkanaa kun ei ole keksitty, niin pakkopullaa sitten, niinkö? Vai pitäisikö hakea ratkaisua lähtemällä kehittämään arvostelukulttuurin arvomaailmaa hieman perusteellisemmin, kuin että kokeilla motivoida tuomaria/työntekijää ahkeroimaan koiranomistajan/työnantajan edun vuoksi. "Mulla ei oo tippaakaan tossa hommassa rahaa kiinni!" Koulutusta ja keskustelua, innovaatioita ja niin edelleen kenties.
Antti Ahlholm
 
Viestit: 21
Liittynyt: La Syys 01, 2012 12:06 pm

Re: Suomen ajokoiran metsästyksellisyys ja koetoiminta

ViestiKirjoittaja matti jaakola päivämäärä Ke Tammi 16, 2013 6:14 pm

kannattaa lukea sääntövihko ajatuksen kanssa läpi, 4.3 ajotaito yleisohje varsinkin eka lause joka kertoo oleellisen.
ajotaidossa otetaan huomioon todellinen ajoaika, siis vain huomioon, kävellen ajaminen ei toivottavaa eikä myöskään jatkuvasti paljon ajettavaa jäljessä oleva ajaminen.

ajo 50.ajotaito 2 ...tai huono yhteys ajettavaan ja 1 ...tai koira ajaa kävellen, yhteys ajettavaan heikko eli pikkukakkosella ajotaito 4 ja pikkuykkösellä ajotaito korkeintaan 2.
pikkupiste 5 kohdassa 50 kertoo erinomaisesta sujuvasta ajosta jossa hyvä yhteys ajettavaan, niin aletaan olla lähempänä sitä kiitettävää 9-10.

ps. tämä vaatii jo arvostelevalta tuomarilta jäneksen pyyntiin perehtymistä ja erästä eräksi saatua ajettavaa...
matti jaakola
 
Viestit: 410
Liittynyt: Pe Elo 24, 2012 9:52 pm

Re: Suomen ajokoiran metsästyksellisyys ja koetoiminta

ViestiKirjoittaja Harri Mustonen päivämäärä Ke Tammi 16, 2013 6:31 pm

No kummalla on mukavampi/helpompi metsästää?
-Nopea ajoisella koiralla joka ajaa ja jänis tulee sieltä mistä ääni kuuluu.
-Vai jänistä jälittävällä koiralla joka ajaa kävellen 10-20 min perässä.

Hyvä mehtä koiera on mielestäni semmonen joka löytää nopeasti ajetavan ja pystyy pitämään ajettavan liikkeellä (sopivalla vauhdilla tilanteen mukaan 5-20km/h) kuatoon asti.
Ja into riittää lähteä etsimään sitä kolmatta tai jopa neljättä ajettavaa samana päivänä kelillä kuin kelillä.
Ja jäljettömässä haussa otta kuljettajaan yhteyttä noin tunnin välein.
Harri Mustonen
 
Viestit: 36
Liittynyt: Pe Loka 12, 2012 6:34 pm
Paikkakunta: maaninka

Re: Suomen ajokoiran metsästyksellisyys ja koetoiminta

ViestiKirjoittaja aimo koskinen päivämäärä Ke Tammi 16, 2013 7:56 pm

matti jaakola kirjoitti:kannattaa lukea sääntövihko ajatuksen kanssa läpi, 4.3 ajotaito yleisohje varsinkin eka lause joka kertoo oleellisen.
ajotaidossa otetaan huomioon todellinen ajoaika, siis vain huomioon, kävellen ajaminen ei toivottavaa eikä myöskään jatkuvasti paljon ajettavaa jäljessä oleva ajaminen.
ajo 50.ajotaito 2 ...tai huono yhteys ajettavaan ja 1 ...tai koira ajaa kävellen, yhteys ajettavaan heikko eli pikkukakkosella ajotaito 4 ja pikkuykkösellä ajotaito korkeintaan 2.
pikkupiste 5 kohdassa 50 kertoo erinomaisesta sujuvasta ajosta jossa hyvä yhteys ajettavaan, niin aletaan olla lähempänä sitä kiitettävää 9-10.
ps. tämä vaatii jo arvostelevalta tuomarilta jäneksen pyyntiin perehtymistä ja erästä eräksi saatua ajettavaa...

Sääntökirjassa on ihan asiallisia ohjeita ajotaidon arvostelusta. Käytännön arvostelu perustuu kuitenkin valtaosin kohdan 50 minuuttimääriin: jos haukkuu 110 min,niin rasti on 5 ja pisteet 9-10. Jos taas ei muista haukkua jokaiselle minuutille kuin 90 min verran, niin rasti on 4 ja pisteet 7-8. Viimeistään ylituomarin pöydässä tivataan minuutilleen "todellista ajoaikaa" ja onhan siihen maastokorttiinkin oikein laitettu paikka laskutoimituksille. Äänettä paluuperää selvittelevä koira häviää vuolaammalle täydessäkin ajossa helposti 3-4 pistettä ajotaidon numerossa. Molempien suoritus saattaa metsästyksellisesti olla 10 pisteen suorituksia. Jos tulkinnoissa sallittaisiin (kannustettaisiin) näköhavaintoihin, niin en minä kyllä käsitä miten se olisi pois oikeasta ajotaidosta ?
Ei riitä että tähtää tarkasti,..täytyy myös osua
aimo koskinen
 
Viestit: 314
Liittynyt: To Elo 23, 2012 12:40 pm

Re: Suomen ajokoiran metsästyksellisyys ja koetoiminta

ViestiKirjoittaja Voitto Sorvoja päivämäärä Ke Tammi 16, 2013 9:05 pm

Löytyykö ajokokeiden sääntökirjat netistä?
Voitto Sorvoja
 
Viestit: 355
Liittynyt: Ke Elo 29, 2012 2:47 pm

Re: Suomen ajokoiran metsästyksellisyys ja koetoiminta

ViestiKirjoittaja Kalevi Vänskä päivämäärä Ke Tammi 16, 2013 9:08 pm

Löytyy:

http://www.ajokoirajarjesto.fi/tietoa/saannot/

Ajokoirajärjestön sivuilla vaan on sellainen vika, että luettelot ei oo aakkosjärjestyksessä vaan "sikin sokin". Olis helpompi löytää asioita, jos luettelot olis laitettu aakkosjärjestykseen .
Kalevi Vänskä
 
Viestit: 729
Liittynyt: Su Elo 26, 2012 4:23 pm
Paikkakunta: Tornio

Re: Suomen ajokoiran metsästyksellisyys ja koetoiminta

ViestiKirjoittaja Voitto Sorvoja päivämäärä Ke Tammi 16, 2013 10:12 pm

Kiitos Kalevi, vartin hain enkä löytänyt. Taitaa tulla huono hakunumero :wink: .

Siis keskustelussa kohdat 51 Nopeus, 56 Ajettava nähty ja 61 Hallittavuus.

Pitääpä kasata tilastoa kunhan on ajanpätkää.
Allaoleville saisi vuosilta 2009-12 varsin luotettavan tilaston kun 1. tai 2. polven koejälkeläisiä on 25 tai yli
xxx POKON MIKA, x xx KÄSKEVÄN EETU, xx AJOTAITURIN JEHU, xx xx-K RIITASOINNUN JARE, xxx KERIJUSSIN OTTO, xx PASSIPOLUN VILU
xx x MULONSALON ANTTU, xx SAKPAI AKU, xx x PIRTTIRINTEEN URI, xxx MANNIKARIN LOJO, xxx TAHTI, xx TILTAN-TALLIN ONNI
xx JÄNISTÄJÄN KAMU, xxx MULONSALON KONSTA, xx KUTURAN HUKI, xx MA-04 PIHKANIITYN ILARI, xx MUURIVUOREN JOIKU
xx SYYSAAMUN SAKI, xx PEKKAS LONO, xx x MUURIVUOREN RIETU, xx x MUURIVUOREN SAHTI, xx x M-99 JETRO, xx JARRUMIEHEN JATSI
xx MUURIVUOREN URJA, xx x REPPANA, xx KEMPIN KARO, xx x ISONSAAREN HAKA, xx AJURIN AIKU, xx SYYSAAMUN SAKI
xx PIKIPURON ROKKI, xx M-96 VIPULAN JALAMARI, xx RAUTAMULLAN JESSE, xx PAJAKALLIO VEETU

Oisi suuresti avuksi, kun saisi selailujärjestelmästä kootumpaakin tuloslistaa kun vain koirakohtaisesti. Liekö mahdottomuus?
Voitto Sorvoja
 
Viestit: 355
Liittynyt: Ke Elo 29, 2012 2:47 pm

Re: Suomen ajokoiran metsästyksellisyys ja koetoiminta

ViestiKirjoittaja vilajoki jouni päivämäärä To Tammi 17, 2013 6:37 am

Paljaalmaal ajetut tulokset on varmemmin paikkaas pitävii ,liikkuu koira kovin tai hiljaa se joutuu nokkatas käyttämään.
Nyt kun opetetaan 1,5 v vanhaa kettukoiraa ,alus mun käskettiin peräs mennä ohjaamaan koiraa sanoin et mitä tekee
koiral jos senkans joutuu hakemaa.
Nyt lähtee ketun yöjälkee jonka sel näyttää vaik olis lunta jäljenpääl 5 cm haus menee varmaan pellonyli lähemmäs
30 km /t ,jos hakies haukkuis vähänkin luulis et sel on täys ajo pääl muttei se hauku hakies yhtään ,olen melkein
varma et paljaalmaal n 600 -700 m:n kynnöspellol vauhti on hiljasempaa.
Tää koira on hyvä hakemaan kettuu kun näyttää sel jäljen ,mut hukkaa helpol jos kettu menee tiel tai rusakonpoluil.
Vaik rusakonpolkui on se ei rusakkoo juur löydä kunnei taida niit enää hakeekkaan.
Kokeissakin jäniksen tarttis viel ajos olla kun erä loppuu eli jollei koira ole viel ajanu 120 min sen hitaankin tarttis
antaa ajaa niinkauan et se joutuis ajamaan muutakin kun puhtaal metäl ei koira ole metsästyksellisest tarpeeks
hyvä jos sel tulee lopullinen hukka ennenkun omistaja ehtii passipaikan löytämään mis ampumatilaisuuden saa.
Koirien ajot voi olla minuuteiltaan mitä vaan tulokseen pitäis laittaa tuleek lopullinen hukka ennen kun tunti on
kulunu vai meneek ajo yli 120 min.
Tätä koiraa ei meinaa saada mettäst pois vaik ajo loppuiski eli ajoajan 120 min ylittyy paljon vaik hukkais tai
ajais luolaan heti alus.
Kevytrakenteisemmast rakenteest on koiral useammin mettäs hyötyy kun haittaa näyttelys voi olla päinvastoin.
vilajoki jouni
 
Viestit: 806
Liittynyt: To Syys 13, 2012 10:09 am

Re: Suomen ajokoiran metsästyksellisyys ja koetoiminta

ViestiKirjoittaja Jari Fors päivämäärä To Tammi 17, 2013 8:34 am

Naapurissa oli kerran 80-luvun lopulla syntynyt suomeajokoirauros. Koira ajoi rauhallisesti(veikkaan, että jos silloin olis ollu GPS-laitteet, niin ajovauhti olisi ollut 4-8km/h). Koiran haukku oli vuolas, mutta narttumainen. Koira oli harvoin yli 2 minuuttia enempää jäniksestä jäljessä ja ajot karkasivat harvoin muihin maastoihin. En juuri koskaan nähnyt koiran käyvän jäniksen paluuperässä. Koiralla metsästettiin jopa 9 päivää peräkkäin. Koiralla metsästettiin 12-vuotiaaksi, jolloin sen omista pyysi minua päästämään koiran autuammaille metsästymaille. Koiralle ammuttiin 526 jänistä, 38 kettua ja 20 supia.
Kävi se kokeissakin 15 kertaa, tuloksena 12 kertaa ykkönen.
Jari Fors
 
Viestit: 238
Liittynyt: Ti Elo 28, 2012 2:11 pm

Re: Suomen ajokoiran metsästyksellisyys ja koetoiminta

ViestiKirjoittaja kalevi rytky päivämäärä To Tammi 17, 2013 8:45 am

Matti Sorola kirjoitti:
Pentti Alhosaari kirjoitti:"Ohjailulla" kerätään väärää tietoa jalostukseen, löysä koira voidaan "ohjailla" oikealle raiteelle ja laiska koira voidaan "ohjailla" Sellainen suomenajokoira, jolla on moitteeton metsästysinto, ei tarvitse "ohjailua".

Se on just näin kuin pentti kirjoittaa,Ja jos pitää niin silloin on ohjaajalla virtaa ja koiralla ei


Liian itsenäinen, omapäinen,liian raju ja vaikeasti kouluutettava ja ohjailtava koira on suomeksi sanottuna vittumainen metsästys kaveri eikä lunasta paikkaan minun tarhassani. Koiran yhteistyö halu tottelevaisuus ei sulje pois metsästysintoa, vaan ovat yleensä parempi intoisia ajotaitoisempia ja pysyvät työmaala eikä loirua hukalla ympäri metsiä hukaten hukka paikankin, niinkuin liiallisella tempperamentilla varustetuilla koirilla on tapana. Koiran tyhmyys ei todista hyvää intoa.
Tuo Jarin kuvailema kira oli loistava metsästys koira ja jollen pahasti erehdy hänen kirjoituksensa koira on nimeltään "Mökö" jolla eräs vanhempi pariskunta metsästeli.
kalevi rytky
 
Viestit: 1447
Liittynyt: Su Elo 26, 2012 6:47 pm

Re: Suomen ajokoiran metsästyksellisyys ja koetoiminta

ViestiKirjoittaja Matti Sorola päivämäärä To Tammi 17, 2013 9:08 am

Sehän se ois ihanne,kun löytys siitä väliltä liian itsenäisen ja puun takaa kuikuilevan.
Matti Sorola
 
Viestit: 153
Liittynyt: Ti Syys 18, 2012 1:50 pm

Re: Suomen ajokoiran metsästyksellisyys ja koetoiminta

ViestiKirjoittaja Pekka Seppinen päivämäärä To Tammi 17, 2013 9:39 am

Tuossa Forssin esimerkissä tuli hyvin esiin se, mikä ratkaisee sen, miten paljon koira on otuksesta jäljessä. Se on ääni ja ajon sujuvuus. Silloin kun nämä asiat ovat kohdallaan, niin niitä ampumatilanteitakin tulee. On harhaluulo, että mitä nopeampi vauhti, sen lähempänä koira on ajettavasta. Usein se on juuri päin vastoin, koska rajuvauhtinen ajo on usein katkonaista ja paniikissa juokseva ajoeläin jätättää katkojen aikana aina koiraa, eikä odottele yhtään.

Hyvänä esimerkkinä tähän käy myös toissa syksynä mäyräkoirakokeissa arvostelemani koira, joka toi molempien erin aikana (yhteensä 90 min) jäniksen näkyville muistaakseni 9 kertaa. Vauhti ei päätä huimannut, ajo kuitenkin sujui, ääntä tuli solkenaan ja junnut tassuttivat rauhallisesti nippa nappa näköhollin ulkopuolella. Kyllä tuollakin koiralla jäniksenlihan makuun olisi päässyt :lol: .
Pekka Seppinen
 
Viestit: 70
Liittynyt: La Elo 25, 2012 8:12 pm

EdellinenSeuraava

Paluu AJOKOIRAHARRASTUS

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa