Pääkirjoitus

Asiaa ajokokeista, näyttelyistä, valmennuksesta, metsästyksestä

Re: Pääkirjoitus

ViestiKirjoittaja heikki sikilä päivämäärä Ti Helmi 05, 2013 9:56 am

Olin tuossa taas yhdessä koiramiesten tilaisuudessa mukana jossa enemmistö oli ylituomareita ja pitkälinjan tuomareita, kaikkiaan meitä oli noin 20 henkeä. Kysyin sielläkin ,että moniko on yhden tuomarin kannalla, kolme kättä nousi, vähän kuitenkin epäröiden ylös. Myöhemmin keskustelin erään tuomarimuutoksen kannalla olleen kanssa ja hänen perustelunsa liittyivät siihen, että kokeen ylituomari kun seuraa koiria tietokoneelta niin kukaan ei uskalla sitten terhdä vilppiä metsässä . Lisäksi hän kertoi että UP:n jälkiseurannasta näkee jokaisen haukun jonka koira on metsässä antanut ??? Kerroin hänelle olleeni oman nuoren kollini kanssa metsällä jolla oli trakkeri selässä . Koira kun on vielä vähän kitsas äänenannossaan vaikeissa olosuhteissa niin ajo oli huonoa, mutta kuitenkin sellaista että ensimmäinen tunti koiran ajossta meni niin ettei hukkaa ollut. Kun sitten kotona kattelin koiran suoritusta netistä totesin että eihän tämä koira ole koko aikana haukkunut yhtään haukkua. Kuitenkin metsässä juuri tuli todettua että koira ajoi ja vielä jänistä kaiken lisäksi koska sekin siellä tuli nähtyä. Täytyis ilmeisesti olla kaikilla UP;n kepsi ennekuin uuteen järjestelmäänkään voidaan mennä.
heikki sikilä
 
Viestit: 376
Liittynyt: Ti Syys 04, 2012 2:41 pm

Re: Pääkirjoitus

ViestiKirjoittaja Pauli Sornikoski päivämäärä Ti Helmi 05, 2013 10:06 am

kyllä kait nyt jokkainen tajuaa ettei gepsiä voi käyttää arvosteluvälineenä muuta kuin apuvälineenä silloin kun ajo karkaa, meilläkin tuo toinen ultrapoint rupes vetää viivaa koko ajan vaikkei mitään kuulunu, sitten kun otti ajon niin veti samalla lailla koko ajan, laitoin huoltoon, sitten tämä toinen ultrapoint ei vedä punaista eikä näytä haukkumäärää vaikka ajaa, matkan koiraan ja vauhdin näyttää mutta ei muuta, huoltoon pitäisi sekin laittaa mutta pitää oottaa kausi loppuun kun kuitenkin näyttää koiran paikan, näissä ultrapointeissa kuoret niin ohkaset ja kovasta muovista että joka vuosi saa kyllä kuoret laittoa uuvet ku ollaan melkein joka päivä mettässä, muuten ois pelloava ku saisivat kuoret paremmasta aineesta.
Pauli Sornikoski
 
Viestit: 1144
Liittynyt: To Elo 23, 2012 3:37 pm

Re: Pääkirjoitus

ViestiKirjoittaja kalevi rytky päivämäärä Ti Helmi 05, 2013 12:00 pm

Pauli Sornikoski kirjoitti:
kalevi rytky kirjoitti:Minä en tiedä omalta paikkakunaltani yhtään jonka kokeisiin tulo olisi estynyt tuomaripulan vuoksi. Luulenpa, ettei niitä monta löydy Haapajärveltäkään ja jos näin on päässyt käymään, niin korjataan tilanne välittömästi onhan noita kokeita vielä :lol:


voi ollakkin näin että siellä soa jo tuomarit niille parille kolmelle koiralle joilla teijänkin pitäjästä enneä kilipailee, ennen sielläkin oli kymmeniä kilipailijoita, oisivatko lopettaneet tuomaripulan takia, eihän siellä taijeta enneä järjesteä syksyisin kokkeitakaan vaikka oli ennen kuuluisa koepitäjä, mistä lie johtuu

Ei ole koekelpoisia koiria miehillä ja kokeiden järjestämiseen on annettu mahdollisuus viisaille arvostelijoille, tulokset on nähtävissä :lol:
kalevi rytky
 
Viestit: 1447
Liittynyt: Su Elo 26, 2012 6:47 pm

Re: Pääkirjoitus

ViestiKirjoittaja Tarmo Leinonen päivämäärä Ti Helmi 05, 2013 12:01 pm

heikki sikilä kirjoitti:Olin tuossa taas yhdessä koiramiesten tilaisuudessa mukana jossa enemmistö oli ylituomareita ja pitkälinjan tuomareita, kaikkiaan meitä oli noin 20 henkeä. Kysyin sielläkin ,että moniko on yhden tuomarin kannalla, kolme kättä nousi, vähän kuitenkin epäröiden ylös. Myöhemmin keskustelin erään tuomarimuutoksen kannalla olleen kanssa ja hänen perustelunsa liittyivät siihen, että kokeen ylituomari kun seuraa koiria tietokoneelta niin kukaan ei uskalla sitten terhdä vilppiä metsässä . Lisäksi hän kertoi että UP:n jälkiseurannasta näkee jokaisen haukun jonka koira on metsässä antanut ??? Kerroin hänelle olleeni oman nuoren kollini kanssa metsällä jolla oli trakkeri selässä . Koira kun on vielä vähän kitsas äänenannossaan vaikeissa olosuhteissa niin ajo oli huonoa, mutta kuitenkin sellaista että ensimmäinen tunti koiran ajossta meni niin ettei hukkaa ollut. Kun sitten kotona kattelin koiran suoritusta netistä totesin että eihän tämä koira ole koko aikana haukkunut yhtään haukkua. Kuitenkin metsässä juuri tuli todettua että koira ajoi ja vielä jänistä kaiken lisäksi koska sekin siellä tuli nähtyä. Täytyis ilmeisesti olla kaikilla UP;n kepsi ennekuin uuteen järjestelmäänkään voidaan mennä.


Jos se koira on niin huono haukkuinen ettei gepsi reakoi siihen.Vitsi vitsi.
Sitä herkyyttä haukullehan voi säätää , mutten tiedä miten toimii jos on selässä, mulla ainakin on panta millä sen saa koiran kaulaan , on onnettomia koiria jos eivät jaksa pantaa kaulassa kantaa, joskus kokeissa on ollut kaksikin pantaa eikä ole haitannut.
Tarmo Leinonen
 
Viestit: 325
Liittynyt: Pe Elo 31, 2012 4:30 pm

Re: Pääkirjoitus

ViestiKirjoittaja Risto Kuivalainen päivämäärä Ti Helmi 05, 2013 12:41 pm

Ohi aiheen mutta. Up:ssa ja trackerissakin menee paskaa mikin eteen niin vivan veto loppuu. Voi toki muustakin johtua.
UP:N vika on kuorten ja antennin kestävyys.
Risto Kuivalainen
 
Viestit: 275
Liittynyt: Pe Elo 24, 2012 10:08 pm

Re: Pääkirjoitus

ViestiKirjoittaja heikki sikilä päivämäärä Ti Helmi 05, 2013 1:52 pm

Kyllä minä tiedän vallan hyvin että niitä pantoja voi säädellä haukkujen osalta , ja siksi osittain tämän jutun toinkin esille että herättäis miettimään tuotakin asiaa . Jos ylituomari katselee näyttöpäätteeltä ajaako koira niinkuin tossa kerroin erään miehen minulle esittäneen ,niin silloinhan ukot veivailee niitä herkkyyksiä pannasta siihen malliin, että päätteeltä lukijat voivat merkata koiran kaikki liikkumiset ajoksi. Käytännössä nykyiset pannat näyttävät lisäksi vielä noita "risuhaukkuja" vähintään 0-20 haukkua on sitten kyseessä Pointti tai trakkeri jotenka oikeaa tietoa ajosta ei ajoviivaa lukemalla nykyisillä vehkeillä saada. Mitä tulee siihen että panta on selässä johtuu siitä yksinkertaisesta syystä etten viitsi koiran etujalkoja pilhota mokoman tutkan takia. Tuossa edellisen kirjoituksen esimerkissä paksun viivan piirtorajaksi oli säädetty 20 haukkua juuri noiden "risuhaukkujen" eliminoimiseksi ja kun haukku ajossa oli harvaa niin "ylituomarin " monitoriin ei piirtynyt ajoviivaa lainkaan. Halusin osoitta tällä lisäksi sen mitä siitä seuraa jos yksi tuomari kepsin avulla merkkaa ajoa kokeissa . En minäkään kuitenkaan usko siihen että kepsin käytön vapautuessa sitä ajon merkkaamiseen saisi käyttää ajoviivaa katsomalla ,vaan ainoastaan karkuunpäässeen ajon varmentamiseen soittamalla. Siitä jääkö käyttö käytännössä tuolle tasolle olenkin siten jo eri mieltä.
Kepsin luotettavuudesta hyvä esimerkki todettin, kun kaveri oli hankkinut itselleen dreeverin jota sitten ensimmäisiä kertoja oltiin metsässä kokeilemassa.
Koiralle trakkeri kaulaan ja eikun menoksi . Hetken päästä kun katsottiin tutkaa missä koira menee niin todettin tutkasta että ajaa niin pirusti haukkuja näytti 50-80 välillä. Koiranomistaja oli haltioissaan ,siinäpä kova koira, pian hymy kuitenkin hyytyi kun koira nähtiin metsässä eikä haukun haukkua antanut ilmoille . Tutka kuitenkin niitä näytti koko ajan kun antenni piirsi viivaa maahan ja näyttöön yhtäaikaa.
Viimeksi muokannut heikki sikilä päivämäärä Ti Helmi 05, 2013 2:12 pm, muokattu yhteensä 1 kerran
heikki sikilä
 
Viestit: 376
Liittynyt: Ti Syys 04, 2012 2:41 pm

Re: Pääkirjoitus

ViestiKirjoittaja Esa Hanhela päivämäärä Ti Helmi 05, 2013 2:12 pm

Haukun herkkyytä tosiaan voi säätää. Selässä oleva tutka ei anna helposti hämy haukkuja. NS risun iskuja ja kestää olla herkimmillään (pantakohtainen, kokeiltava). Mulla oli viikon loppuna Röllin selässä G500 tutka ja parraillaan näytti 123 haukkua per minuutti. Mutta Rölli kyllä haukkuikin. :lol: Selkä tutka ei välttämättä ota pikku vikinöitä.
PS. Kyllä se ajo on pää osin kuultava tai sitten soitto pantaan ja sitä kautta varmistus haukusta. Tutkat ei oo aina oikein säädetty.
TULINUOLEN KENNEL jalostamme ajavia koiria.
Esa Hanhela
 
Viestit: 292
Liittynyt: To Elo 23, 2012 4:38 pm

Re: Pääkirjoitus

ViestiKirjoittaja Tarmo Leinonen päivämäärä Ti Helmi 05, 2013 2:15 pm

jalostuksessa täytyy otaa huomioon tuollaiset asiat, jos tutka rikkoo koiran jalat jossakin on silloin vikaa.
Ei sellaiset ainaan saa olla sertin koiria.
Tarmo Leinonen
 
Viestit: 325
Liittynyt: Pe Elo 31, 2012 4:30 pm

Re: Pääkirjoitus

ViestiKirjoittaja heikki sikilä päivämäärä Ti Helmi 05, 2013 2:46 pm

Tarmo Leinonen kirjoitti:jalostuksessa täytyy otaa huomioon tuollaiset asiat, jos tutka rikkoo koiran jalat jossakin on silloin vikaa.
Ei sellaiset ainaan saa olla sertin koiria.

Tämä keskustelu menee pois palstan aiheen , on pakko kuitenkin todeta tuohonkin että tietämmättömiä miehiä on paljon tässäkin etujalkojen tutkaan hakkaamis ongelmassa . Kun vähän silmäilee ympärillen silloin kun useita koiria on yhtaikaa nähtävänä niin voi havaita että hyvin monella on isompi tai pienempi ongelma nähtävissä tasun päällä tai ranteesa . Tuota vammaa jalanpäällä ei vain monikaan tajua edes yhdistää tutkan aiheuttamaksi. Mitenkäs toin asian sais lisättyä näyttelyn arvosteluohjeisiin etteivät antaisi serttejä kys. koirille? :roll: :roll:
heikki sikilä
 
Viestit: 376
Liittynyt: Ti Syys 04, 2012 2:41 pm

Re: Pääkirjoitus

ViestiKirjoittaja petri kujanpää päivämäärä Ti Helmi 05, 2013 2:54 pm

juu nyt on leinonen väärillä "raiteilla",mullakin ollut muutama kymmenen koiraa joita olen enempi ja vähempi käyttänyt mettässä,oli pari todella hyvä jalkasta isohkoa urosta,ei koskaan mitään vikaa käpälissä,ja kaikki jäätiköt ajatin,mutta jo sulalla tutka hakkasi ranteet paskaksi(verille),nykyisistä nartuista kahella sama vika,laitoin tutkan liiviin,ja ongelma oli ratkaistu.tuolla asialla ei ole mitään tekemistä koiran jalkojen kanssa.kuten sikilä kirjoitti,monikaan ei tajua tuota asiaa.
petri kujanpää
 
Viestit: 863
Liittynyt: To Elo 23, 2012 1:36 pm

Re: Pääkirjoitus

ViestiKirjoittaja Esa Hanhela päivämäärä Ti Helmi 05, 2013 3:40 pm

Minulla ei oo ollut kyllä tuolla Röllillä jalkoihin tutkan hakkaus ongelmaa. Mutta yksi lyhyt kaulainen pieni uros minulla oli joka hakkasi jalkoja verille, ei ole tuo koira enää minulla. Mutta pidän silti tutkaa selässä parhaana vaihtoehtona. Ei se oo koiralla mukavaa kantaa jää paakkua kaulassa. Ja vapaaseen etu jalkojen liikeeseen ja pään asentoon ajossa ei tutkaliivistä ole haittaa. Luulen, että ajo nopeus nousi kun laitoin tutkan selkään, haittana on ettei elukka kestä ajossa. :lol: Pitää laittaa G500 reppuun ja auton rengas perään. :lol:
Se, että jollain koiralla hakkaa tutka jalkoihin on ajo tyyliltää päätä alhaalla pitävä ja etusia ylös nostava. Luulen että suurin ongelma on lyhyt kaulasilla pienehköillä koirilla (nämä useasti niitä kestävimpiä mettäkoiria).
Mutta palataan asiaan muuten joku hermostuu.
TULINUOLEN KENNEL jalostamme ajavia koiria.
Esa Hanhela
 
Viestit: 292
Liittynyt: To Elo 23, 2012 4:38 pm

Re: Pääkirjoitus

ViestiKirjoittaja petri kujanpää päivämäärä Ti Helmi 05, 2013 4:16 pm

vielä sen verran tuosta tutkan"hakkaamisesta",että nuo mainitsemani urokset oli sellaisia 61-62cm korkeita,toinen oli vie"harava"tutkan aikaan..
petri kujanpää
 
Viestit: 863
Liittynyt: To Elo 23, 2012 1:36 pm

Re: Pääkirjoitus

ViestiKirjoittaja reijo isola päivämäärä Ti Helmi 05, 2013 4:50 pm

On paljon vanhoja Ajokoiramiehiä (eihän meillä pajon muita olekkaan) Joilla ei ole gps tutkaa ,jäävät pois kokeista koska hehän kärsii mikäli gps tutkan omistaja saakaranneesta ajosta minuutteja talteen, haravatutkaan kun ei voi soittaa,heillä jää minuutit saamatta, vai olenko käsittänyt väärin? Olen kuullut puhetta että he lopettaa koetoiminnan saman tien mikäli tälläinen muutos tulee voimaan, Vai ehdottaako joku et Gps kaikille kokeisiin osallistujille PAKOLLINEN
reijo isola
 
Viestit: 17
Liittynyt: Pe Tammi 25, 2013 1:00 pm

Re: Pääkirjoitus

ViestiKirjoittaja Tarmo Leinonen päivämäärä Ti Helmi 05, 2013 5:08 pm

Aihe vähän elää. Näyttelykehässä koirien liike arvostellaan vain ravilla ja esittäjä vielä pitää remmistä päätä ylhäällä..
Jotakin kauheata kauhomista on liikkeissä, jos tutka hakkaa jalkoihin, toivottavasti vain etujalkoihin.
Oneksi ei vielä ole sellaista koiraa tarvinnut omistaa.
Tarmo Leinonen
 
Viestit: 325
Liittynyt: Pe Elo 31, 2012 4:30 pm

Re: Pääkirjoitus

ViestiKirjoittaja Pentti Alhosaari päivämäärä Ti Helmi 05, 2013 5:33 pm

Nyt ei ole kyse koiran liikkeistä...vaan pään asennosta, koirahan voi työskennellä "yläpäisesti", "normaalisti" tai hyvin "alapäisesti" haun ja ajon aikana.
Pentti Alhosaari
 
Viestit: 661
Liittynyt: Su Elo 26, 2012 6:06 pm

EdellinenSeuraava

Paluu AJOKOIRAHARRASTUS

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa