Sivu 1, 10:sta

Karhulle pelaavat suomenajokoirat

ViestiLähetetty: La Maalis 02, 2013 5:05 pm
Kirjoittaja Janne Korpela
Tämä palsta tuskin on mikään hyvä paikka kysellä (keskustelun tasosta päätellen) mutta parempaakaan kanavaa ei ole. Eli minua kiinnostaisi kovasti saada tietoon sellaiset koirat joilla voimakas taipumus haukkua riistaa myös paikalleen ja joilla on kiinnostusta hakea ja ajaa karhua. Ja kantti kestää haukkua karhua myös kun se pysähtyy ja kääntyy päin. Tällaisia koiria on tiedossani jonkin verran mutta en halua täällä muitten koiria ruveta nimeämään. Ilveksenajokin maistuu ja kovuus riittää jatkamaan työskentelyä vaikka kissa pysähtyy tarjoamaan lapasta. Vielä kun ymmärtää haukkua puuhun noussutta ilvestä tai vaikkapa näätää niin hyvä, tällainen asiahan on monelle ajokoiralle ylivoimainen asia oivaltaa että riista nousi "toiseen kerrokseen". Tällaisia ominaisuuksia omaavat koirat olisi hyvä olla tiedossa jalostusvalintoja tehdessä. Itse haluan että koira on sellainen että sillä voi pyytää kaikkea petoriistaa, ketunajon ollessa tietysti leipälaji. Ymmärrän kyllä täysin jos ei tänne halua laittaa koiraansa mutta olenpahan yrittäny. Tietoa pitää yrittää onkia kaikin mahdollisin keinoin.

Re: Karhulle pelaavat suomenajokoirat

ViestiLähetetty: La Maalis 02, 2013 5:21 pm
Kirjoittaja Pekka Seppinen
Karhusta ei omilla koirilla ole juuri kokemusta. No, edellinen narttuni kyllä ajoi, mutta kun karhu oli paikoillaan, niin koira vain kierteli ääneti nallea jonkin aikaa ja kun huomasi, ettei tuohon tohdi iskeä, niin tuli pois. Muuten haukkui kyllä paikalleen pienemmät pedot.
En usko että tuo paikalleen haukkuminen ongelma on ajokoiralle, ei edes puuhun haukkuminen. Meneppä ampumaan jonkun kerran kissa puuhun koiran haukkuun, niin saat kyllä puuhun haukkujan. Joillekin koiralle olen tuon erehdyksen tehnyt ja monet kerrat sen jälkeen sain hakea koiran pihapuun alta kissaa haukkumasta. Yksi narttu oli oikein erikoistunut tuohon kissijahtiin ja häipyi heti kylille, jos metsästä ei jälkiä löytynyt. Haukkui kissaa vaikka miten tiheään kuuseen, vaikka ei varmasti sitä nähnyt. Yksi koiristani innostui haukkumaan oraviakin, kun kerran sattui kurren saamaan kiinni.

Re: Karhulle pelaavat suomenajokoirat

ViestiLähetetty: La Maalis 02, 2013 6:03 pm
Kirjoittaja Janne Korpela
Näinhän se menee, viisas koira oppii kokemuksistaan. Yleensä reenamisella vahvistettavissa olevia juttuja jos vain jonkinlainen taipumus koirassa on. Omista nartuista tuo vanhempi ajaa karhua, sellaista tilannetta ei ole ollut että elukka olisi pysähtynyt mutta ei ole ollut kaadolla moksiskaan. Ei vierasta sudenkaan ajoa. Nuorempaa ei ole päästy (vielä) kokeilemaan karhulle. Kumpikin ajaa ilvestä oikein mielellään. Näätiä on ammuttu kummallekin puuhun haukkuun. Supit ja mäyrät ovat oikein mielipuuhaa.

Re: Karhulle pelaavat suomenajokoirat

ViestiLähetetty: La Maalis 02, 2013 7:52 pm
Kirjoittaja Tarmo Leinonen
Marikarin Sulo hakee yöjäljeltä, vähän vanhemmaltakin(Ei ole niin viisas, että lähtis hakemaan tuoreempaa jälkeä, mikä on minulle kylläkin metsästysinnon puutetta, enkä tarvitse sellaisia koiria.) karhun ja haukkuu paikallaan olevaa karhua ja kestää karhun hyökkäykset.Karhun lähtiessä karkuun ajaa sitä.
Ei osaa haukkua puuhun ilvestä tai näätää, louheen kyllä .
Ajaa suttakin mielellään ja villisikaa.
Nuorempi koirani haukkuu ilveksen puuhun ja louhet haukkuu jos saa hajua.
Jälittää myös karhua, muusta työskentelystä ei ole tietoa. Olen vielä varjellut nuoreniän takia koiraa.
Honkalouhun Onni on moneen kertaan myös testattu hakee ja haukkuu karhua. Kestää myös karhun hyökkäykset.
Villisika ja susi kelpaa myös.
Moni muukin Honkalouhun koira haukkuu karhua.

Re: Karhulle pelaavat suomenajokoirat

ViestiLähetetty: La Maalis 02, 2013 10:50 pm
Kirjoittaja Mika Pulli
Aikoinaan törmäsin joko täällä ajokoirajärjestön forumilla tai eralle.net forumilla semmoseen videon pätkään missä suomenajokki anto karhulle kyytiä, oon koittanut löytää sitä uudestaa iliman tulosta, jos jollaki ois tietoa että mistä videon löytäs niin otan vinkkejä ilolla vastaan..

Re: Karhulle pelaavat suomenajokoirat

ViestiLähetetty: Su Maalis 03, 2013 9:09 am
Kirjoittaja Harri Mustonen

Re: Karhulle pelaavat suomenajokoirat

ViestiLähetetty: Su Maalis 03, 2013 4:36 pm
Kirjoittaja Pekka Pietarinen
Kerrankin hyvä keskustelu, itseäni kiinnostaa myös karhun kyöräys ajavalla. Oma narttu jälittää mutta ei selvästi uskalla
haukkua nenäkkäin ollessa, kesä täytyy kulkea tuon nuoren uroksen kanssa jälkiä

Re: Karhulle pelaavat suomenajokoirat

ViestiLähetetty: Su Maalis 03, 2013 6:57 pm
Kirjoittaja Markus Juntunen
Repo-Ojan Nasse http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FIN36611%2F08&R=51 ajaa sekä haukkuu paikkaallaan olevaa karhua.
Viitajoen Wanja http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI32656%2F09&R=51 ajaa sekä haukkuu paikkallaan olevaa karhua. Ensimmäinen karhutyöskentely n.1,5 vuoden iässä.
Poke http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FIN37787%2F05&R=51 ajaa sekä haukkuu paikallaan olevaa karhua. Pokelle ammuttu karhu 2012. Viimeisin karhutyöskentely 7 h, suurin osa seisontahaukkua työskentelyajasta.

Re: Karhulle pelaavat suomenajokoirat

ViestiLähetetty: Su Maalis 03, 2013 9:47 pm
Kirjoittaja Janne Korpela
No niin, tämähän onnistu paremmin kuin hyvin kun rakentavassa hengessä keskustellaan. Sulon ja Ohtamaan Poken kyvyt olikin tiedossa samaten tuon Roomeon karhunajo, Roomeon kohtaloksihan koitui vain jäädä auton alle tällä kaudella. Juntuselta tuli sitten pari itseltä pimennossa ollutta koiraa jotka karhunhaukkua päässy kokeilemaan.

Re: Karhulle pelaavat suomenajokoirat

ViestiLähetetty: Ma Maalis 04, 2013 10:53 am
Kirjoittaja Mika Pulli
Harri Mustonen kirjoitti:http://www.youtube.com/watch?v=Z0NR72eNYEk


Hieno video mutta ei ollut tämä otos kyseessä. Siinä minkä näin muistaakseni vuonna 2006 tai 2007 oli ensin karhukoira haukulla vähän etempänä karhusta ja suomenajokoira tuli paikalle ja ampas karhun perään joka luikki mettään, eroa tais olla n. 5 m karhun eduksi :)

Re: Karhulle pelaavat suomenajokoirat

ViestiLähetetty: Ma Maalis 04, 2013 12:34 pm
Kirjoittaja jussi kananen
Minkä ikäisenä oletta vieneet ekan kerran karhulle/hukille? Mulla vajaa vuosikas penikka en vielä ruahtina.. mut tunnustas että ajjaa vaekka mehtäkonetta jos usuttaa... :mrgreen:

Re: Karhulle pelaavat suomenajokoirat

ViestiLähetetty: Ma Maalis 04, 2013 1:47 pm
Kirjoittaja Ismo mäkelä
kk9 mva kva-k akon late on ollu 4 kertaa tekemisissä karhun kans , ampuma tilaisuuskin on ollu..

Re: Karhulle pelaavat suomenajokoirat

ViestiLähetetty: Ma Maalis 04, 2013 4:07 pm
Kirjoittaja Heikki Kinnunen
Mika Pulli kirjoitti:
Harri Mustonen kirjoitti:http://www.youtube.com/watch?v=Z0NR72eNYEk


Hieno video mutta ei ollut tämä otos kyseessä. Siinä minkä näin muistaakseni vuonna 2006 tai 2007 oli ensin karhukoira haukulla vähän etempänä karhusta ja suomenajokoira tuli paikalle ja ampas karhun perään joka luikki mettään, eroa tais olla n. 5 m karhun eduksi :)


Voi olla ,että se video mitä Mika etsit on ollut suomenajokoira.info sivuilla vierasgalleria osiossa(muistelen näin), mutta ei taia olla vierasgalleria enää toiminnassa. En kyllä millään muista kenenkä lähettämä video se oli.

Re: Karhulle pelaavat suomenajokoirat

ViestiLähetetty: Ma Maalis 04, 2013 10:51 pm
Kirjoittaja Lauri Kinnunen
No nyt on mielenkiintoista tietoa. Tuokaa vain koiria esiin, joilla todettuja karhutyöskentelyjä. Mielellään jokunen sana myös millaisia työskentelyjä on ollut.

Enemmän pitäisi petoverisiä suokkeja karhulle testata. Villi veikkaus, että luulisi pelittäviä koiria olevan ainakin saman verran kuin muissa ajavissa roduissa.

Re: Karhulle pelaavat suomenajokoirat

ViestiLähetetty: Ti Maalis 05, 2013 6:58 am
Kirjoittaja Pekka Pietarinen
Ihan varmaan löytyy potentiaalia, mitähän nämä koirat on puppelimiesten mielestä?rasvanokkia?