Patit koiran kaulalla

Koiran ruokintaan ja terveyteen liittyviä juttuja.

Patit koiran kaulalla

ViestiKirjoittaja Tapani Mikkola päivämäärä To Tammi 28, 2016 7:53 pm

Huomasin koiran kaulan vieressä patin, suunnilleen samassa paikassa missä on imusolmuke.
Samanlainen pienempi oli toisella puolella. Patti oli pienen kananmunan kokoinen.
Käytin koiran lääkärissä, ja otettiin neulakokeet pateista, ja lähetettiin tutkittavaksi.
Tulosilmoitus, joko ulkoinen ärsyke, tai lymfooma, lisätutkimukseen ei tarvetta, käyttö koiran kunnon mukaan.
Patit koko ajan suurenivat.

Olin ilmoittanut koiran kokeisiin enkä niitä perunut.
Tulos oli ykkösen ajotulos.
Koira pelaa hyvin , mutta myöhemmin neljän tunnin ajon jälkeen tuli huonokuntoiseksi, kesti pari päivää, sitten taas kunnossa.

Käytin koiran toisella lääkärillä.
Otettiin verikokeet, kaikki ok, leukosyytit hiukan koholla, mutta ei yli rajojen.
Lääkäri antoi antibiootikuurin ja kipulääkityksen.
Lääkityksen aikana patit ehkä hiukan pinenivät.
Koira oli aivan virkeä, ruoka maittoi hyvin.

Lääkityksen loputtua patit jatkoi kasvamistaan, mutta koira oli sillti aivan normaali, virkeä ja söyi hyvin.

Uudella lääkärikäynnillä koira nukutettiin, ja avattiin patti.
Luulin siinä olevan kasvaimen, mutta ei ollut.
Veriarvot oli hiukan parantuneet edellisiin verraten. Leukosyytit nytkin saman verran koholla-
Lihas on tulehtunut ja siitä patti johtuu.
Nyt saatiin kovemmat antibiootit, ja viiden päivän päästä konterolliin.

Onko kellään vastaavia kokemuksia, kun jostain syystä lihas tulehtuu.
Lihas on kai kiinni ylhäällä selkärangassa.
Tapani Mikkola
 
Viestit: 52
Liittynyt: Pe Joulu 12, 2014 6:05 pm

Re: Patit koiran kaulalla

ViestiKirjoittaja Mika Pulli päivämäärä Pe Tammi 29, 2016 12:05 am

Tutka keränny jäätä ja paleltunu?
Mika Pulli
 
Viestit: 110
Liittynyt: To Elo 30, 2012 9:12 pm

Re: Patit koiran kaulalla

ViestiKirjoittaja Tapani Mikkola päivämäärä Pe Tammi 29, 2016 1:08 pm

Mika Pulli kirjoitti:Tutka keränny jäätä ja paleltunu?



Huomasin patit jo marraskuussa, kokeissa kävin 5.12.
Kylmästä ei pitäisi johtua.
Aluksi imusolmukkeet olivat normaalit, mutta nyt kun patit on kasvanut, on imusolmukkeetkin isontuneet.
Eikös syöpä pitäisi viedä koiran hautaan aika pian.
Aikaa on nyt kulunut kaksi ja puoli kuukautta.
Tapani Mikkola
 
Viestit: 52
Liittynyt: Pe Joulu 12, 2014 6:05 pm

Re: Patit koiran kaulalla

ViestiKirjoittaja Tapani Mikkola päivämäärä Ke Kesä 01, 2016 3:28 pm

Tapani Mikkola kirjoitti:
Mika Pulli kirjoitti:Tutka keränny jäätä ja paleltunu?



Huomasin patit jo marraskuussa, kokeissa kävin 5.12.
Kylmästä ei pitäisi johtua.
Aluksi imusolmukkeet olivat normaalit, mutta nyt kun patit on kasvanut, on imusolmukkeetkin isontuneet.
Eikös syöpä pitäisi viedä koiran hautaan aika pian.
Aikaa on nyt kulunut kaksi ja puoli kuukautta.


Kyllä se sittenkin oli imusolmukesyöpä.
Koira jouduttiin lopettamaan.
Koira eli viisi kuukautta siitä kun huomasin pienet patit kaulassa.
Tapani Mikkola
 
Viestit: 52
Liittynyt: Pe Joulu 12, 2014 6:05 pm


Paluu KOIRAN RUOKINTA & TERVEYS

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa