Kirjoittaja metsästäjä päivämäärä Ke Syys 23, 2009 9:35 pm
Eilen huomasin ajokilla, kun ahkerasti rapsutti kylkeä ja niskaa, pieniä ihmisen finnin kokoisia näppyjä, joissakin oli keskellä pieni reikä ja verestivät. Ne joita koira pystyi purra/ rapsuttaa, oli vereksellä ja vähän jo ruvella. Patteja oli niskassa 5-7 selässä pari ja hännän tyvessä vajaa 10. Soitin eläinlääkärille, neuvo, että mietoa kortisoonivoidetta laittaa. Laitoin ja kutina loppui, mutta vielä arveluttaa, mikä aiheuttaa tuon. Voiko olla kapia. Sitä ei kettumiehen mukaan ole näkynyt ketuissa. Ainakaan vielä. Millaista kapi tarkalleen ottaen on?
Tilanne on tuore, sillä maanantai-iltana jo katoin, että kylläpä ahkeraan rapsuttaa ja tiistaina tutkin asiaa tarkemmin. Onko kenenkään koiralla ollut vastaavaa, tai kapia? Miten tulee toimia? Itseä epäilyttää, että olisi jonkin sortin otökkä, mutta ei voi tietää. Perjantaille on eläinlääkäri aika varattu.