Kirjoittaja Night Wizard päivämäärä La Syys 25, 2010 2:12 pm
Nuorimmalla koiralla oli jatkuvasti hiivatulehdus korvissa. Apu vaivaan saatiin täydellä ruoan muutoksella, eli nykyään koira on raakaruoalla. Pari viikkoa vaihdon jälkeen korvat alkoivat puhdistua kuin itsekseen, tosin samaan aikaan kun ruoan vaihdoin, oli koiralla lääkekuuri päällä kyseiseen vaivaan.
Se, että koira on syönyt ruokamerkkiä X ilman minkäänlaisia oireita ja yhtäkkiä alkaakin oireilla, ei välttämättä kerro laadun huononemisesta, vaan myös siitä että elimistö on täynnä kaikenlaisia kuona-aineita ja alkaa sen vuoksi kehittämään esimerkiksi hiivaa tai muita tulehduksia. Ruokamerkin vaihtokaan ei välttämättä auta oireisiin, sillä koira saattaa olla herkistynyt jollekin ruoassa käytettävälle säilöntä- tai lisäaineelle, ei pelkästään perusraaka-aineelle. Mikäli uudessa ruoassa on käytetty samaa lisä- tai säilöntäainetta, oireet siis jatkuvat samanlaisina, koska altistusta tapahtuu edelleen.
Hiivaa "ruokkivat" mm. puurot, viljat, sokeri, hiiva, porkkana, makeat hedelmät ja stressi.