Kirjoittaja Ewei päivämäärä La Maalis 14, 2009 6:48 pm
"Itselleni RC:n kyseenalainen laatu kävi ilmeiseksi erityisesti eläinkaupassa töissä ollessani, kun laskiskelimme eri ruokamerkkien eläinproteiinipitoisuuksia, joista RC:n tulos oli huonoin, eli protskuprosentit pussin kylkeen saadaan pitkälti kasviproteiinista (halvempaa).
En jaksa käydä toistamaan itseäni, joten tässä muutamia pointteja aiemmista kirjoituksista:
"Royal Caninin hinta-laatusuhde ei välttämättä ole paras mahdollinen. Sisältää paljon maissia, osa laaduista myös vehnää ja eläinperäisten proteiinien osuus on huomattavasti pienempi kuin monilla muilla merkeillä. Lisäksi osa (muistaakseni Kitten ja Light ainakin sekä kissanmaidonvastike) sisältää säilöntäaineena BHT:tä (E321), jonka on tutkimuksissa havaittu aiheuttavan eläimille kasvaimia (siileillä yleinen ongelma!), syöpää, epämuodostuneita poikasia, allergioita ym. ongelmia. Royal Canin ei myöskään suostu paljastamaan raksujensa lihapitoisuutta, mutta jos se olisi kovinkin korkea, sitä varmasti markkinoitaisiin suureen ääneen. Acanalla tuo prosentti on kissanraksuissa 60 - markkinoiden huippuluokkaa. "
"Mitä itse olen Royal Caninin pussien kylkiä tihrustellut, niin muistaakseni ihan kaikissa ei BHA:ta ole, mutta juurikin tuossa Lightissa ja Kittenissä ainakin (joita meillä syötettiin) sekä myös kissanmaidonvastikkeessa. Muutenkaan en tykkää siitä, että RC on lisännyt tuotteisiinsa vehnää ja soijaa (jotka eivät tietenkään lihansyöjille tarkoitettujen raksujen laatua paranna) eikä RC:n väki myöskään suostu paljastamaan raksujensa lihapitoisuutta, mikä herättää hieman epäilyksiä. Jos se olisi kovin korkea, sitä kyllä varmasti markkinoitaisiin suureen ääneen. Joissain RC:n eläinlääkärisarjan raksuissa maissi ja viljat ovat jopa ensimmäisenä raaka-ainelistalla eli pääraaka-aineena ! Itse olen siis monien muiden tapaan tullut siihen tulokseen, että RC ei valitettavasti taida olla hintansa väärti.
Eläinkaupasta löytyy sitten useitakin vehnättömiä vaihtoehtoja (mm. Nutro Choice Cat Light ja Hill's Science Plan: Feline Light Adult)."
Ja tosiaan mitä tulee eläinperäisen proteiinin määrään, RC:llä prosentti oli muistaakseni 48% tai sitä luokkaa, lähes kaikilla muilla merkeillä 70->, Orijenilla jopa 98%. Tämä laskelma on toki vain suuntaa antava, mutta suunta on kuitenkin selvä. Lisäksi muistelen jostakin lukeneeni, että RC olisi maailman suurimpia kasviproteiinin ostajia... Kritiikkiä ko. merkkiä kohtaan löytyy myös koira- ja kissapalstoilta."
Ja vielä " BHA:sta, BHT:stä ja etoksikiinista (Ethoxyquin, "E") vielä sekin muistutus, että nämä aineet piilotetaan usein myös lauseen "Sisältää EU:n hyväksymiä lisäaineita/säilöntäaineita" taakse. Tuo lausahdus löytyy esim. useista halvoista kissojen ja koirien nameista..."
Lainailtu Petsiestä. Eipä natsannut tuo Royal Caninkaan. No, eipä ole kiirettä, kun ei aiota koirilla vaihtaa ja seuraavan koirankin tuloon on pitkä aika.