Muistanpa -70 luvulta erään maatalon ajokoiran, joka sai juosta vapaana koko metsästyskauden ja monesti muulloinkin. Oli mahtava koira ajelemaan, kun reenasi itseään lähes joka päivä. Koira pyöräytti alkusyksyllä sekarotuisen pentueen navetan ylisille pahnoihin ja oli vielä edellisenä päivänä käynyt pikku pätkän ajelemassa. Yhden päivän koira malttoi maata pentujen vieressä, mutta jo toisena päivänä ajovietti voitti ja koira kävi taas vähän saattelemassa lähiseudun jäniksiä

.
Itse vein oman narttuni kerran metsään, kun sillä oli vielä vielä imetettävät pennut tarhassa (söivät kuitenkin jo muutakin ruokaa). Asuin silloin saaristossa ja kuljin kotoa jalkaisin metsällä. Ammuin jäniksen ja nyljin sen tapani mukaan heti metsässä. Koira odotti makupalojaan ja kun heitin nahkan metsään, niin koira koppasi sen suuhunsa ja häipyi. Kun saavuin kotiin, niin emä oli tarhan ovella saaliinsa kanssa, jonka se sitten ylpeänä antoi pennuille. Tuo koira muutenkin kantoi kaikki luut ym. isommat lihaköntit pennuille ja oksensi aina lihapitoiset sapuskat pentujen eteen. Nappularuoat se piti sen sijaan omassa mahassaan

.