Tessuliina kirjoitti:3kk sitten otettiin narttu joka oli tuolloin 10kk. Juoksee häkkiä ympäriinsä, pelkää ihmisiä paitsi lapsia, syö kuin hevonen mutta ei liho.
Miten ajokoiran saa noin pilattua? Löytyiskö vinkkejä parannuskeinoihin? En haluaisi lopettaa koiraa.
Sopivien työvälineiden löytämiseen tarvittaisiin enemmän taustatietoja, eikä ratkaisu koiran käyttäytymisongelmiin tapahtu yhdessä yössä.
Olisiko alla olevissa ajatuksissa mitään keinoja teidän tilanteeseen:
Olisiko koira mahdollista ottaa sisälle? Sisällä koiralla voisi olla oma huone tai vähintään oma peti rauhallisella paikalla. Koira tarvitsee aluaan, jossa se saa olla rauhassa ja mahdollisuuden tulla ihmisten luo silloin kuin haluaa. Luulen koiran tarvitsevan ympärilleen rauhallisia ihmisiä, joilla on rutiinit. Koiran oppii hiljalleen miten missäkin tilanteissa ihminen toimii ja alkaa näin luotta ihmiseen. Sisällä antaisin nuorelle koiralle virikkeitä: aitoja luita, puuhaleluja. Koira tarvitsee myös riittävästi liikuntaa ja aivojumppaa. Kun koiran stressi laskee alkaa ruokakin imeityä paremmin.
Ihmisten ilmoille vieminen on ihan hyvä idea, kunhan saadaan koira ensin luottamaan omiin ihmisiin. Pahimmassa tilanteessa muilla paikoilla liikkuminen voi pahentaa tilannetta. Tässä asiassa ei kannata ottaa härkää sarvista ja lähteä torille tai vaikka näyttelykehän laidalle.
Mikäli tilanne ei omien taitojesi myötä muutu, kannattaa ottaa yhteyttä johonkin asiansa osaavaan kouluttajaan. Toivottavasti sinulle riittää kärsivällisyyttä ja ymmärrystä, sillä koira on niin nuori että uskon muutos mahdollisuuteen! Voimi teille ja tsemppiä!
Olisi mukava kuullu, miten koiran elo alkaa sujua ja mitä olette koiran kanssa tehneet sekä millaisia tuloksia olette saaneet!