Ataksia testaus

Koiran ruokintaan ja terveyteen liittyviä juttuja.

Ataksia testaus

ViestiKirjoittaja Karkko päivämäärä La Maalis 17, 2012 6:37 pm

Yllättäen huomasin, että SAJ ei hyödynnä ataksiatestien tuloksia. Jos ataksia perityy niin, kuin jalostustoimikunta esittää, eli on resessiivinen yhdestä geeniparista johtuva ominaisuus, niin silloin on geenitestien perusteella selviä kantajia jätetty merkitsemättä ataksiatietokantaan. Voi tietysti olla, että ei ole edes oikeutta ilmoittaa sellaisen vanhemman geenitulosta, joka itse ei ole näytettä antanut, mutta jälkeläisen tuloksen perusteella homma on tiedossa. Ataksia ei ole ajokoiranjalostuksessa lainkaan merkittävä asia. Sairaus ilmenee nuorena, eikä kovin suurta vahinkoa pääse kenellekään syntymään. Ajotaidoton koira on suurempi ongelma. Kuitenkin, kun nyt tällainen testi on kehitetty, se myös tarkoitaa, että jokaisen jalostuskoiran on se myös otettava ja maksettava. Tästä syystä, jos perityvyys on todella täysin tiedossa, niin SAJ:n tulee myös jatkossa ilmoittaa automaattisesti jokaisen koiran ataksiatulos, joka vanhempien tietojen perusteella pystytään varmasti osoittamaan.
Karkko
 

Re: Ataksia testaus

ViestiKirjoittaja kyröö päivämäärä La Maalis 17, 2012 7:31 pm

Eihän sitä pysty varmasti sanoa kuin parissa tapauksessa,Silloin kun molemmat vanhemmat on an,On jälkeläisetkin an...Ja jos pentu on ak,Ja vanhemmat testaamatta,Ei voi tietää kummalta on geenin saanut...
kyröö
 

Re: Ataksia testaus

ViestiKirjoittaja Julle päivämäärä La Maalis 17, 2012 11:16 pm

Mikä mättää, kun pentueet palstalla koira "mainostetaan" AN, silti koiraa ei löydy testattujen koirien listalta?
Julle
 

Re: Ataksia testaus

ViestiKirjoittaja E.K päivämäärä Su Maalis 18, 2012 8:13 am

Julle kirjoitti:Mikä mättää, kun pentueet palstalla koira "mainostetaan" AN, silti koiraa ei löydy testattujen koirien listalta?

Molemmat vanhemmat todettu an, silloin myös pentu an. Toinen vaihtoehto on että aikuinen testattu koira kyseessä ja tulosta ei vaan ole ehditty päivittää sinne listaan.
E.K
 

Re: Ataksia testaus

ViestiKirjoittaja Julle päivämäärä Su Maalis 18, 2012 11:42 am

E.K kirjoitti:
Julle kirjoitti:Mikä mättää, kun pentueet palstalla koira "mainostetaan" AN, silti koiraa ei löydy testattujen koirien listalta?

Molemmat vanhemmat todettu an, silloin myös pentu an. Toinen vaihtoehto on että aikuinen testattu koira kyseessä ja tulosta ei vaan ole ehditty päivittää sinne listaan.


Joo, nuo on aivan oikein kaksi mahdollisuutta, mutta jos koira on astutettu esim. 1-2kk. sitten ja testilista on päivitetty 9.3.2012 eikä uroksen molempia vanhempia ole listan mukaan testattu niin vielä jää asia epäselväksi.

Luin tuon ataksiatestilomakkeen ja siellä on mahdollisuus panna raksi kohtaan, että tuloksia ei saa luovuttaa rotujärjestölle. Johtuisko testin näkymättömyys tästä? Miksi on jätetty mahdollisuus salata testitulos ja mitähän esim. uroksen omistaja luulee voittavansa sillä, että ei salli muiden tietävän tulosta?
Kyllähän tänäpäivänä nartun omistajat tulosta kysyy ja jos tulos löytyy, mutta sitä ei ole annettu julkisuuteen, kertoo se jotain uroksen omistajan "salamyhkäisyydestä" ja tämäkin voi johtaa uroksen vaihtumiseen.
Koira on AK niin kauan kuin toisin todistetaan. Eli kaikki tulokset vain reilusti näkyviin, minusta tuommoinen salaamismahdollisuus pitäisi poistaa.
Julle
 

Re: Ataksia testaus

ViestiKirjoittaja Annie päivämäärä Su Maalis 18, 2012 1:12 pm

Mikä on selvä tutkimaton AK (kantaja) koira?

Ataksian periytyvyyden laskennallinen kaava:
AN + AN = 100% AN
AN + AK = 50% AN ja 50% AK
AK + AK = 25% AN, 50% AK ja 25% SAIRAS
Kaava ei päde välttämättä tuollaisenaan yksittäiseen yhdistelmään. Hyvällä tuurilla luonnon "arpa" voi olla suosiollisempi tai sitten ei.
Huomionarvoista on se, ettei kaikki AK + AK yhdistelmän jälkeläiset ole "viallisia", vaan seassa voi olla myös
terveitä, eli normaalistatuksen omaavia yksilöitä.

Ataksia on yksi sairaus monien sairauksien joukossa. Se on siinä mielessä kiitollisempi kuin muut, ettei sairastuneet yksilöt ole hänksättämässä sen
enempää jalostusvalinnoissa kun viemässä omistajan aikaa hukkaan turhan treenaamisen muodossa. Kuolo korjaa ne riittävän varhaisessa vaiheessa.
Kantajat taas voivat elää aivan normaalia ajokoiran elämää metsäpäivineen ja kilpailuineen. Jalostusvalinnoissakin sen "aiheuttama" riski on melko edullisesti ja helposti vedettävissä minimiin. Ataksiastatus on määriteltävissä jo vastasyntyneeltä, joten kasvattaja voi halutessaan luovuttaa pennut varman diagnoosin kanssa.
Monet muut sairaudet ovat paljon hankalampia. Ne voivat aiheuttaa koiralle kipua, työkyvyttömyyttä ja jopa ennenaikaisen kuoleman. Osa sairauksista puhkeaa vasta koiran ollessa parhaassa iässä, silloin kun koiraa on jo mahdollisesti käytetty jalostukseen ja sen eteen on tehty valtava määrä työtä esim treenaamisen ja kilpailemisen muodossa.
Joka ikisessä yhdistelmässä jotuu sietämään jotain vähemmän hyvää. Kokonaisvaltaisesti korkealaatuisen yksilön kohdalla esim Ataksia on melko pieni miinus, jos älyää "hallita" sen riskejä.
Annie
 

Re: Ataksia testaus

ViestiKirjoittaja kyröö päivämäärä Su Maalis 18, 2012 9:00 pm

Meikäläinen ymmärtänyt asian niin,Notta kun astutetaan AK narttu AK uroksella,Välttämättä ei tule sairaita,Mutta kaikki ovat kantajia!voin olla väärässäkin :shock:
kyröö
 

Re: Ataksia testaus

ViestiKirjoittaja ako päivämäärä Su Maalis 18, 2012 9:30 pm

kyröö kirjoitti:Meikäläinen ymmärtänyt asian niin,Notta kun astutetaan AK narttu AK uroksella,Välttämättä ei tule sairaita,Mutta kaikki ovat kantajia!voin olla väärässäkin :shock:

ei näy oikein menneen perille kaikille toi ataksian periytyvyys...olet väärässä
ako
 

Re: Ataksia testaus

ViestiKirjoittaja josi päivämäärä Ma Maalis 19, 2012 6:43 am

Kantaja-kantaja ydistelmästä on tullut myös normaaleja, eli an pantuja...
josi
 

Re: Ataksia testaus

ViestiKirjoittaja Markku Ekonoja päivämäärä Ma Maalis 19, 2012 1:28 pm

Onko tämä faktatietoa, eli perustuuko väite ataksiatestattuihin koiriin?
Markku Ekonoja
 

Re: Ataksia testaus

ViestiKirjoittaja Herkules päivämäärä Ma Maalis 19, 2012 1:37 pm

menkäähän yhistää ak-ak :roll: :?
Herkules
 

Re: Ataksia testaus

ViestiKirjoittaja Karkko päivämäärä Ma Maalis 19, 2012 1:49 pm

Niin se on, kuin Annie edellä selvitti. Tilastollisesti ak + ak = 25% an +50% ak + 25%sairas. Se mikä itseäni ihmetyttää, on se että sairaaksi todetun pennun vanhempia ei ole merkitty ak:ksi, sillä niiden molempien täytyy olla kantajia.
Karkko
 

Re: Ataksia testaus

ViestiKirjoittaja Annie päivämäärä Ma Maalis 19, 2012 3:08 pm

Herkules kirjoitti:menkäähän yhistää ak-ak :roll: :?

Eihän siinä mitään järkeä olekaan. Jokaiselle jalostukseen käytettävälle AK koiralle löytyy taastusti kelvollinen AN kumppani.
Toin asian esille usein periytyvyyttä koskevien toistuvien virhekäsitysten oikaisemiseksi.
Annie
 

Re: Ataksia testaus

ViestiKirjoittaja Annie päivämäärä Ma Maalis 19, 2012 3:13 pm

Karkko kirjoitti:Niin se on, kuin Annie edellä selvitti. Tilastollisesti ak + ak = 25% an +50% ak + 25%sairas. Se mikä itseäni ihmetyttää, on se että sairaaksi todetun pennun vanhempia ei ole merkitty ak:ksi, sillä niiden molempien täytyy olla kantajia.


Niinpä :( Sillä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä periytymismekanismin kanssa, vaan vaikuttimet löytyy muualta.
Annie
 

Re: Ataksia testaus

ViestiKirjoittaja Annie päivämäärä Ma Maalis 19, 2012 3:52 pm

Markku Ekonoja kirjoitti:Onko tämä faktatietoa, eli perustuuko väite ataksiatestattuihin koiriin?

Sen voi havaita ilman vähäistäkään genetiikan tuntemusta perehtymällä Ataksiatutkittuihin koiriin.
Listalta löytyy mm. pentue, jossa on kantajia, sairastuneita ja ainakin yksi terve (AN),
eli edellä mainitsemani kaava on toteutunut AK + AK parituksessa.
Annie
 

Seuraava

Paluu KOIRAN RUOKINTA & TERVEYS

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Majestic-12 [Bot] ja 1 vierailijaa