Kirjoittaja Antti päivämäärä La Loka 31, 2009 12:16 am
miinustaja... kirjoitti joskus taannoin aika hyvin jotenkin tähän tapaan: 10:n haukku on just samaa kuin 9:n haukku, mutta jälkimmäisessä tapauksessa tuomari ei ole mahdollisesti uskaltanut antaa koiran ansaitsemaa numeroa.
Numero kymmenen pitäisi antaa kun koiran haukku on erinomainen. Ne koulutuspuheet, joissa vaaditaan "kympin haukulta" yliluonnollisia ominaisuuksia, ovat minusta typeriä ja sääntöjen vastaisia. Tuomarien pitäisi osata myöntää realiteetit nykykoirien kykyjen äärirajojen suhteen eikä odottaa tuomaroitavaksi mitään vaarivainaan tarinoissa esiintynyttä tuhannen erisointuisen kirkonkellon jylhyydellä ulisevaa harlekiinia, jolle voi kerran elämässään päästä antamaan tuon lähes saavuttamattoman kaksinumeroisen pisteytyksen.
Nykyisin suomenajokoirien haukkujien parhaimmisto saa numeroa 7,5-9 vääränlaisen arvostelukulttuurin myötä. Kymppi pitäisi myös ottaa käyttöön, mutta kuka uskaltaa ja kerkeää ensinnä aloittaa tuon maagisen numeron normalisoinnin? Lupailijoita kyllä riittää, mutta kuka aloittaa?
tase61:n videoilla kuulen 7-10 haukkua. Siis erittäin hyvää ja parhaillaan erinomaista haukkua.