Painajainen kehässä

Asiaa näyttelyistä, koiran esittämisestä ja muuta näyttelyihin liittyvää porinaa

ViestiKirjoittaja marsupilami päivämäärä Ke Tammi 24, 2007 10:36 pm

Näitä on vissiin sattunut useampi, jo kohtalaisen monen vuoden aikana.
Tuttavan koiria esittäessä tarvitsimme yhden ylimääräisen esittäjän pu luokkaan, annettiin olevinaan helpoin koira ja ohjeeksi pidä hihnalla kaukana jaloista ja eikun menoksi, no ei uskonut vaan löysäs hihnasta koira juoksi suoraan jalkoihin ja komeempaa volttia suoraan tuomarin jalkoihin ei ole sen koommin nähty, siinä makas selällään ja haukko henkeään ja koira pyöri jaloissa ja nuoli naamasta että sorry ei ollu minun vika. Onneksi ei käyny kummallekkaan mitenkään.
Itse olin esittämässä dobermannia ja sattu vähän huono jalkine valinta, kengät luisti niin vietävästi joten päätin potkasta ne juostessa jalasta, no arvioin potkun vissiin vähän yläkanttiin ja niimpä pari kehän seuraajaa sai mojovan yllätyksen kehästä lentävästä kengästä, hitto kun hävetti hakea kehän jälkeen kengät takasin.
Jo toistakymmentä vuotta sitten pystykorvaa esittäessä, sekosin suunnista ja lähdin väärään suuntaa juoksemaan, no tuomari kädestä pitäen että kun pitäs juosta tuohon toiseen suuntaan, no eihän siinä muuten mitään mutta kun olin jo 10v. vetänyt näyttelykoulutusta, kaverit oli kuolla nauruun kehän laidalla. :roll:
marsupilami
 

Painajainen kehässä

ViestiKirjoittaja Heppu päivämäärä Pe Tammi 26, 2007 5:45 pm

Kaveri oli jämptiä esittämässä kehässä ja tuomari tarjosi koiralle vanhaa 2 :sta . niin koira nosti jalkaa ja tirautti tuomaria jaloille .
Tuomari siihen komentoi "kosti -&%¤#&£#-" . Kyllä nauru kelpasi kehänlaidoilla .
Heppu
 

ViestiKirjoittaja ErjaH päivämäärä La Tammi 27, 2007 9:43 am

Tämä nyt ei ole painajainen:

Toissa keväänä beaglenarttuni oli junioriluokassa ja saapui nartuista ensimmäisenä kehään. Naistuomari oli aivan haltioissaa, "aivan ihastuttava koira" *paljon huokailua* kopeloi koiraa ja tunnusteli samalla pallit...ehin just sanoa, että "tämä on narttu...tällä on juoksut...". Tuomariakin siinä nauratti kovasti ja hän meni pyyhkimään kätensä kirjoittavan sihteerin pöydän luokse. Niin kovasti kuitenkin tykkäs tästä minun "pallittomasta", että se oli RYP-2 häviten vain BIS ajokoiranartulle

Urokseni sai 3 vuotta sitten avoluokassa H:n miestuomarilta ja arvostelu alkoi näin "hieman vastahakoista esiintymistä...." kehä oli kuin ankkalampi ja kun vielä sateli vettä niin eihän tuo piski mihinkään liikkunut. se tuli aina koiran mitan peräsä hyppien kun vedin taluttmiseta. Nyt kävimme korottamassa veteraaniluokassa arvostelua ja saatin hyvä arvostelu ja EH, mutta nytkin oli pakkasta -15 joten vähän piti kolmella jalallla kekkuloida. Saataskohan me se ERI ens kerralla jos kelit ois kohallaan ;)

Minä nyt tunnetusti jään suustani kiinni varsinkin kun on kyse koira asioista. Kiuruveden näyttelyssä toissa vuonna oltiin käyty urosten avo luokka esiintymässä tuomarille. Muut odottelimme vuoroamme kehän suuaukon kohdalla. Innostuttiin miesten kanssa keskustelemaan koiranruokinnasta, en huomannut että kehäsihteeri oli jo minua huudellut kehään. Tuomari tuli sitten selkäni taakse ja pyysi kehään, sanoen kyllä, että ei meillä kiire ole ollaan aikataulussa edellä :oops:
ErjaH
 

Re:

ViestiKirjoittaja Ewei päivämäärä Ke Maalis 04, 2009 7:49 pm

Susihukkanen kirjoitti:Muistin syövereistä pulpahti esiin vanhoja valokuvia katsellessa tämäkin tapaus....

Noin yläasteikäisenä olin näyttelyssä massiivisen ja vahvan ajokoiraurokseni kanssa. Tuomari tykästyikin tähän koiraan jo heti alkumetreillä ja ihasteli koiran voimakasta liikkumistyyliä. Oli todella kuuma kesäpäivä ja kokoonnuimme paras uros-kehään. Tuomari siirsi jo monta koiraa meidän takapuolellemme, ja pyysi meitä siirtymään asteen eteenpäin. Yhtäkkiä koira räjähti käsissäni, sai aivan totaalisen raivokohtauksen ja yritti hyökätä suoraan takana olevan koiran kimppuun. Nappasin tietenkin koiraa villoista ja pannasta ja käänsin sen toiseen suuntaan, vein kauemmas muista koirista. Tuomari pysähtyi ja näytti että juoksuttaisin koiraa ympyrän. Yritin saada koiran liikenteeseen mutta se vain pyrki takanaolevan kimppuun. Tuomari sanoi että jos et saa koiraa rauhoittumaan, voit ottaa arvostelun ja poistua kehästä.

Näin tehtiin, ja lähes itkua nieleskellen rauhoittelin koiraani kehän ulkopuolella. Kehän laidalla olleet ihmiset tulivat juttusille ja kysyivät että "miksi et sanonut tuomarille mitä tapahtui"... Katselin ihmeissäni että häh... Takanamme ollut koira oli yrittäyt napsaista ympärillä pörräävää ampiaista, joka siitä suuttuneena oli pistänyt koiraani hännän alle pallien juureen. :oops: Julmettu patti sieltä löytyikin kun katseltiin tarkemmin. Raukka luuli takana olleen koiran purreen sitä.

Varmaan sanomattakin selvää että tämän jälkeen näyttelyissä piti takanaolijoille sanoa että pidetään ne hajuraot kun tää ei oikein tykkää.... :(


no olipas kiva kämmi, harmi ettet itse tajunnut mitä tapahtui, tuomari olisi varmaan ymmärtänyt..
Ewei
 

Re: Painajainen kehässä

ViestiKirjoittaja Ewei päivämäärä Ke Maalis 04, 2009 7:50 pm

Susihukkanen kirjoitti:Kertokaahan nyt niitä pahimpia kämmejä joita "sille yhdelle tutulle" on sattunu näyttelykehässä, "sitä yhtä tuttua" tietysti nimeämättä.

Minä voin vaikka aloittaa... Olin itse esittämässä vanhaa kunnon bullterrieriä, sellaista saunajakkaran näköistä porsasta Seinäjoen näyttelyssä olikohan toissavuonna... Tuomarina oli vanhempi herrasmies joka suhtautui näihin "tappajakoiriin" hyvin tuttavallisesti ja riehakkaasti, läpsi niitä naamaa ja villitsi kaikin tavoin. Itse esitin suurta urosta jota piti rauhoitella ettei villiintynyt täysin. Tuomari pyysi näyttämään liikkeet edestakaisin, ja juuri kun käännyn kehän toisessa laidassa takaisin, läpsäytti tuomari käsillään itseään reisiin ja huihkaisi COME BOY, jolloin händlättäväni hyökkäsi kuin porsaanmuotoinen ohjus suoraan tuomarin polvilumpioihin pää edellä. Kuului jumalaton pamaus ja tuomari haroi tukkaa otsaltaan ja katsoi minua hyvin, hyvin paheksuvasti ja sanoi "for God´s sake, are you silly girl trying to kill me" (Voi hyvä jumala, aiotko sinä typerä tyttö tappaa minut) :oops:

No juu, tuloksena paras uros 2, ja tuomarin kommetti veteraaniuroksesta "You two fools take second place" (Te kaksi hölmöä otatte kakkospallin)


tätä minä en kerta kaikkiaan voi ymmärtää, että tuomari ensin itse villitsee koiraa ja sitten syyttää esittäjää. :o
Ewei
 

Re: Painajainen kehässä

ViestiKirjoittaja veera päivämäärä Ke Maalis 04, 2009 7:58 pm

No itselläni on pari kertaa koira juossut irti kehässä mutta onneksi on olleet konkari koirat kyseessä niin tiesivät että ympyrää piti juosta. On siis sattunut niin ajokki kuin rotikka kehässä.
Kerran suostuin esittämään erään ajokoiran joka oli sinä päivän ensimmäistä kertaa hihnassa... :shock:
Koira juoksi aina muutaman askeleen ja heittäytyi sitten täydestä vauhdista selälleen... :lol: En enää muista mitä kyseinen koira sai mut oli hieman noloa yrittää saada koira liikkumaan edes muutama metri ja yrittää siinä sitten selitellä että koira ei todellakaan ole meikäläisen. :oops:
veera
 


Paluu KEHÄNLAIDALTA

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron