ERI vai "ERI"...

Asiaa näyttelyistä, koiran esittämisestä ja muuta näyttelyihin liittyvää porinaa

ViestiKirjoittaja ramaani päivämäärä Su Elo 05, 2007 11:49 am

eilen jurvan näyttelyssä arvi elmen kans laittoi kahden sertin koiria punaisella nauhalla"ulos",ja todella moni sai sinisen nauhan.suomenajokoiria oli 40kpl.
ramaani
 

ViestiKirjoittaja huippuhaukku päivämäärä Su Elo 05, 2007 12:44 pm

Jaahas!

Meikäläisen vanha ehdotus on ollut näköjään käytössä ja herättänyt keskustelua, hyvä niin! Ehdotuksen pääpointtina oli käyttöpuolen arvostaminen valioksi tulemisen yhteydessä. Toisin sanoen käyttökoirarodussa ei mielestäni tarvita 'pelkkiä muotovalioita' vaan muotovalion arvon saisi 'lisänä' vasta koiran saavutettua käyttövalion arvon.

Se, että SERTin saa vain yksi koira on mielestäni väärä tapa hankkia koiralle muotovalion titteliä. Tai yleensäkin se, että kolme SERTifikaattia tarvitaan muotovalion arvoon. Kun meilläpäin näyttelyissä on parhaimmillaan 80 suomenajokoiraa, on selvää, että useita todella hyviä koiria jää ilman mitään 'kouriin tuntuvaa'. Ja myös niiltä, joiden koiralla on vaikka yksi SERT ja vaikka puolenkymmentä VARASERTiä, voi kysäistä onko nykyinen menetelmä toimiva tai järkevä. Onko niin että tämä kerran SERTin saanut koira ei nyt ole MVA arvoinen kun sillä on noin paljon vain noita VARASERTifikaatteja. Näyttelyssä voi olla vaikka viisi tasan yhtä hyvää koiraa ja viisi eri tuomaria voisi laittaa ne viiteen eri järjestetykseen. Tälläinen toiminta innostaa vain näyttelyjärjestäjiä, koska heidän kukkaronsahan tässä lihoo. Seison edelleen mielipiteeni takana.

Vastaavasti on näyttelyitä, joissa on vain muutama koira ja voi olla, että nykyiselläkin arvostelulla vain yksi ERI:n saanut. Tämä saa kuitenki sen SERTin kun ei sattunut olemaan parempia mukana. Tiukemmalla seulalla SERT olisi jäänyt jakamatta. Mielestäni tämä menetelmä poistaisi myös niiden alueiden 'hieman helpommalla MVA:ksi tulleet' koirat, jossa kilpailua ei ole.

Jos jonkun mielestä kilpailullisuus kärsii, niin järjestettäköön vaikka näille jo kolmella ERI:llä valioksi tulleille koirille näyttelyn sisällä erillinen kilpailu, jossa kilpaillaan vain niistä sijoituksista, eikä niille olisi mitään tekemistä MVA:ksi tulon kanssa.
huippuhaukku
 

Edellinen

Paluu KEHÄNLAIDALTA

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron