Suomussalmi 04.11.2018

Ilmoita tänne ajokokeiden tulokset.

Suomussalmi 04.11.2018

ViestiKirjoittaja Pekka Halonen päivämäärä Su Marras 04, 2018 7:10 pm

Suomussalmen Ajokoirakerhon ajokoe 04.11.2018. Kokeeseen osallistui kuusi Suomenajokoiraa.
Kokeen keskuspaikkana oli Näätälän Erän maja, kokeen järjestäjä kiittääkin keskuspaikan ja joidenkin maastojen luovuttamiselle kokeeseen metsästysoikeuden haltijaa.
Poikkeuksellinen vuoden ajan kohtaan nähden paljas maa, tyyni, pilvinen ja sumuinen sää, lämpötilan ollessa nollan paikkeilla maastoissa oli suonut ajokeille suotuisat olosuhteet ja ylituomarikin vielä loppupuheenvuorossa mainitsi, että jäniksiä tuntui olevan maastoissa melko runsaasti ja ne myös pysyivät maastoissa ajon aikana, vaikka usein käy niin, että valkoinen jänis paljaalla maalla juoksee usein pitkiäkin matkoja eksyttääkseen vainolaisen.
Tämä nähtiin myös tuloksissa, jotka olivat hyvät. Kolme koiraa saavutti ykköstuloksen ja kaksi saavutti ajokokeen kakkostuloksen. Paras koira oli tällä kertaa Kari Töllin omistama Eräjätkän Ansa Kajaanista erinomaisella tuloksella 89,46 p.
Vaikka hirven- ja maalinnun metsästys oli kokeen aikana menossa samoilla seuduilla niin näyttää, että metsästyskulttuuri meillä täällä Suomussalmella on kohillaan, annetaan ymmärrystä myös tällaiselle koetoiminnalle.
Kokeen ylituomarina toimi Mika-Sami Heikkinen ja tulokset kirjasi Pekka Halonen molemmat Suomussalmelta.

Tulokset:
1. n. Eräjätkän Ansa 89,46 pistettä
2. n. Jäniksenhaukun Netta 87,21 p, omistajat Laila ja Jarmo Turunen Sotkamosta
3. u. Kiitämän Konsta 78,04 p, omistaja Tuomo Hänninen Kuusamosta
4. u. Raikuvan Temu 67,79 p, omistaja Pekka Sironen Suomussalmi
5. u. Huolettomen Simba 61,17 p, omistaja Mikko Hentilä Kuusamosta
6. u. Eräjätkän Härski 3,00 p, omistaja Antti Haataja Kajaanista
Pekka Halonen
 
Viestit: 28
Liittynyt: Ti Loka 02, 2012 11:22 am

Paluu AJOKOKEET

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron