KEAJ Jämsä 19.01.2019

Ilmoita tänne ajokokeiden tulokset.

KEAJ Jämsä 19.01.2019

ViestiKirjoittaja Lea.Aaltonen päivämäärä Su Tammi 20, 2019 5:01 pm

Talviseen ketunajokokeeseen osallistui kolme amerikankettukoiraa. Aamuyöllä satanut lumi antoi aamulla toivoa huipputuloksiin, mutta valitettavasti osa ketuista oli kerinnyt luikahtamaan jo valmiiksi louhuihin. Onneksi kaksi koiraa kolmesta onnistui saamaan ketun jalkeille ja maasto-oppaat saattoivat todeta tyytyväisinä onnistuneensa tehtävässään. Kaikissa maastoissa oli hyvin ketun jälkiä ja maasto-oppaat olivat erittäin ahkeria aamun jälkikierroksellaan, joten joka maastossa oli selkeät sävelet heti aamusta lähtien.Tästä erittäin suuri kiitos heille.
Kuten kokeen ylituomari Tarmo Leinonen loppupuheessaan viittasi, kokeesta oli karsittu kaikki turha prameilu pois ja kokeessa keskityttiin oleennaiseen. Koiria koeteltiin hyvässä kennelhengessä, eikä kalliit tuotepalkinnot luoneet ylimääräisiä jännitteitä ryhmien välille. Kaikki ryhmät palkittiin tasapuolisesti mahtavalla ilmalla sekä mukavilla elämyksillä kettua ajavien koirien parissa. Yksi koira nousi kuitenkin ylitse muiden, Fatboy ajoi loistavan ykköstuloksen sekä saavutti samalla KVA-K arvon, onnittelut siitä.
Kokeen sihteeri Petri Lahtinen

Kokeen tulokset löytyy alla olevan linkin takaa. http://koiratietokanta.fi/kettukoetulok ... 190119.htm
Lea.Aaltonen
 
Viestit: 28
Liittynyt: Ma Loka 02, 2017 11:43 am

Paluu AJOKOKEET

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa