Anonymous kirjoitti:On hienoa kun koirapiireistä löytyy näin yhtenäinen ja toisiaan kannustava
harrastajaryhmä. Jatkakaa samaan malliin.
Nimim."Vinblad" MITÄtarkkoittanee kadonnut suhteellisuuden taju? henkilö jonka kannan otot huom!k aikki tosi asiallisia faktoihin perustuvia.kaikki kunnia. sille kenelle se kuuluu..nimim. yksifooruminlukijoitaAnonymous kirjoitti:Tähän sopinee hyvin lainaus Pekka Juntin kirjoituksesta:
"Voin vilpittömästi toivoa, ettei kukaan saisi itselleen samanlaista koiraa kuin Eetu on ollut. Tai ainakin jos saa, ei toisi koiraa noin montaa kertaa arvokokeisiin. Kellä onni on se onnen kätkeköön, sanotaan ja se pitää ajokoirien kohdalla takuulla kutinsa. Se kateuden ja mustamaalaamisen määrä on aivan järjetöntä, minkä osoittaa hyvin uusi keskustelu-palstamme. Enimmäkseen tämä suoranainen vaino tapahtuu koiran kotikonnuilla. Vinblad on vain yksi heistä monista, joilla on kadonnut suhteellisuuden taso ajokoiraharrastukseen. Se, että selvitetään huhuja totuutena ja mustamaalataan ihmisiä perättömästi julkisissa foorumeissa, ylittää jo hyvän maun rajan. Ja vielä se, että räksytetään nimimerkin suojassa, tekee toiminnasta mielestäni vielä halpamaisempaa."
Siinähän se - kepeä tunnelma - menestyneen koiran (entisen) omistajan kannalta katsottuna !
miccis kirjoitti:Vaikka tuo aiheen aloittaja sarkastisesti asian esittää, niin kyllä tuohon voi yhtyä.
Harvassa ovat ne ajokoiraharrastajat, jotka osaavat vilpittömästi olla iloisia toisten onnistumisten puolesta. Mitä paremmin pentueet onnistuvat tai mitä paremmin koira kokeessa pelaa, niin sen huonompi kasvattaja ja isäntä joidenkin silmissä. Kait se siitä johtuu, ettei ole itsellään esittää yhtään sen parempaa koiraa!
Anonymous kirjoitti:Ja jos ei millään saa kunnon koiraa niin epätoivoiset / kateelliset tekevät näin: http://savonsanomat.fi/index.php?XEFTL= ... 82629&top=
tularemia kirjoitti:
Mitä "sarkastista" muka aiheen aloittajan näkemyksessä on? Kansakoulun antamilla lukuopeilla tuosa näkyy olevan vain positiivista luettavaa. No, jotain filosoofeja riittää näköjään täälläkin.
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa