kalevi rytky kirjoitti:Kun rotukirja on sulkeutunut ovat kaikki, myös Pentin hiukan "kurisuuttaan" mainitsemat ominaisuudet, tallennettu koiriemme ns. Geenipankkiin. Ainoa mitä jalostuksella voimme tehdä on karsia rodusta pois sen heikkoja ja ei-toivottuja ominaisuuksia. Tästä johtuen on tieto koiran puutteista, kielteisistä ominaisuuksista ja sairauksista jopa tärkeämpää kun positiiviset hyvät ominaisuudet. Rodulle toivottuja ominaisuuksia ei ole pyritty missään vaiheessa karsimaan rodusta, joten niiden voisi kuvitella säilyneen jopa kaikkien koiriemme geeniperimässä. Liiallinen kielteisten ominaisuuksien ja sairauksien esiintyminen on merkki tehottomasta karsinnasta. Siinäpä miettimistä kasvatustyössä; minkä ominaisuuksien säilyttämiseksi on valmis ottamaan riskin myös ei-toivottujen ominaisuuksien säilymisesta ja saamisesta kasvattiensa perimään. Karsintaa eli "jalostusta" ei voi tehdä jos ei tunne koirien taustoja ja niissä esiintyviä ominaisuuksia ja sairauksia riittävän pitkälle taaksepäin. Pelkkään koiran ilmiasuun ja yksilösuorituksiin tuijottaminen ei vie jalostusta eteenpäin.
Jalostustoimikunnan ajama suuntaus ei palvele jalostusta vaan on ns."paskkan lappamista" kädestä toiseen. Kun suoritamme karsintaa on väistämätöntä, että geenipooli pienenee ja sukusiitosaste nousee. Jalostustoimikunnan ajama touhu ei johda mihinkään - on vain sanan helinää harrastajien kustannuksilla.
Mielestäni jalostukseen käytettävän parin tulisi olla pitkälle samankaltainen ilmiasultaan niiden ominaisuuksien osalta joita halutaan vahvistaa. Yhdistelmä jossa on valittu täysin erityyppiset koirat ilmiasultaan ei tuota tulosta.
teppo tuomola kirjoitti:Mitenköhän saisi ajokoirista ajotaidon paremmin näkymään kokeissa kun nyt.nyt siellä ajotaito määräytyy haukuttujen minuuttien perusteella.koiralla voi olla huono ajotaito todellisuudessa mutta haukkuu ajossa esim hukalla jota tuomarit ei pysty toteamaan ja niinpä ajotaito on hyvä.mutta miten saataisiin rehelliset ajurit jotka todella osaavat ajaa eivätkä hukkaa ajettavaa niin esille
erkki allen kirjoitti:Jänishavainnoille enempi painoa, joutavan laulamisen sijasta.
Sanokaapa mielipiteenne XX Puskajussin Lillan + XXX Ajotaiturin Ramin, mahdollisesta yhdistelmästä ?
erkki allen kirjoitti:Jänishavainnoille enempi painoa, joutavan laulamisen sijasta.
Sanokaapa mielipiteenne XX Puskajussin Lillan + XXX Ajotaiturin Ramin, mahdollisesta yhdistelmästä ?
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa