Haku ja Ajolöysyys

Täällä voit vaihtaa mielipiteitä. Kirjoitukset voivat olla "räväköitäkin" mutta niiden tulee olla asiallisia.

Re: Haku ja Ajolöysyys

ViestiKirjoittaja Voitto Sorvoja päivämäärä To Joulu 01, 2016 7:38 pm

Alla on kolme kuvaa urkkien ykkösiä ajaneista urkkien jälkeläisistä v 2000-2015. Eri sukupolvien jälkeläisten ykköset on huomioitu kertoimilla 1/2, seuraava 1/4 sitten 1/8 jne. Eli mitä kauempana sukupuussa on ko. urkista, sitä vähemmän tulee jälkeläisen ykköstuloksesta pisteitä urkille. Pisteiden summa eri vuosille näkyy pystyakselilla. Kaikki koekerraton laskettu erikseen eli tulos voi periaatteessa koostua yhdestä koirasta. Vuodet ovat vaaka-akselilla, joista aina viimeinen vastaa vuotta 2015.
Kuva
Yllä on tuoreimpien urkkien tilastoa. Nouseva käyrä on merkki siitä, että jälkeläisillä koehomma onnistuu yhä vain paremmin.
Alla on 1990-luvun loppupään urkkien jälkeläisten tuloskertymää. Hiipuva käyrä kertoo menestyksen ja/tai suosion laskusta.
Kuva
Vanhemmilla koirilla käyrät käyttäytyvät samassa rytmissä ja eroja tulee lähinnä vuosien erilaisista olosuhteista johtuvina. Osalla määrät hiipuvat mutta parhaimmilla määrän taso säilyy vuodesta toiseen. Ne urkit, joiden jälkeläisiä ei haluttu jostain syystä lisätä, ovat jo tilastoinnissa mukana marginaaliryhminä ja käyrä hiipuu varsin alas.
Kuva
Vielä vanhemmilla koirilla oma taso on varsin vakiintunut eikä niissä ole juurikaan muutoksia tuolla aikavälillä. Heikoimmat periyttäjät ovat jo karsiutuneet marginaalijoukoksi.
Kuva
Voitto Sorvoja
 
Viestit: 355
Liittynyt: Ke Elo 29, 2012 2:47 pm

Re: Haku ja Ajolöysyys

ViestiKirjoittaja Eino Niemelä päivämäärä Pe Joulu 02, 2016 10:30 am

Jos haluais uskoa,että se uros olisi se periyttäjä,niin kaikki urokset pitäs olla samalla viivalla,joten ei muuten pysty vertaileen,ainoastaan Pokulla, Jokolla ,Jetrolla on ollut edes jälkeläismäärät suurinpiirtein saman verran,Pokulla kuitenkin oli noin 80 enämpi kuin Jokolla , Jokolla oli kuitenkin eniten kva jälkeläisiä,siinä valossa se on paras periyttäjä , mutta urosten pitäs astua samat nartut kertaalleen,sittenkään ei voi tietää mikä kaikenkaikkiaan on periyttävä asia,onko se narttu,uros,vai muuten vain sopiva yhdistelmä,vai pennun omistaja jolla on kova koekiihko,siksi kaikkien urosten jälkeläisten pitäisi päästä kokeisiin samalla lailla,ennenkuin kuin siitäkään voi olla varma,tämän mahdottomuuden perusteella tämä on mysteeri joka on ja pysyy ikuisesti salassa. :)
Eino Niemelä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: Pe Helmi 08, 2013 1:03 pm

Re: Haku ja Ajolöysyys

ViestiKirjoittaja Voitto Sorvoja päivämäärä Pe Joulu 02, 2016 4:01 pm

En laittanut kuvioita siksi, että löytyy "paras". Hyvänkin periyttäjän käyrä voi olla alempana mutta ei laske suhteessa muihin.
Voitto Sorvoja
 
Viestit: 355
Liittynyt: Ke Elo 29, 2012 2:47 pm

Re: Haku ja Ajolöysyys

ViestiKirjoittaja Eino Niemelä päivämäärä Pe Joulu 02, 2016 4:53 pm

Juu en yhtään väheksy Voitto sinun erittäin kovaa ja ansiokasta taulukko osaamista,ja asioihin paneutumista,mutta heitän aina ilmaan sen kun kaikken pitäs olla aina samalla viivalla,jotta vartailuja vois tehdä,ja sekin kysymys pysyy kaiketi aina auki,Mutta mikä on se joka PERIYTTÄÄ,onko se kova narttulinja johon ainakin itse uskon, siihen asti kunnes joku sen perusteellisesti kumoaa,vai onko se uros,vai onko se yksenkertaisesti vain se ,ne uros ja narttu vain geneettisesti on sopivia,ja siitä syntyy hyviä koiria,jos joku minulle TODISTAA jonkun edellä mainituista oikeaksi,niin siihen pakko tyytyä,siihen asti nämä on vain arvailuja.
Eino Niemelä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: Pe Helmi 08, 2013 1:03 pm

Re: Haku ja Ajolöysyys

ViestiKirjoittaja Markku Sippari päivämäärä Pe Joulu 02, 2016 7:54 pm

Hyviä kysymyksiä Eino, mutta pirun vaikeita :D eikös me periyttäminen katsota siten että, minkalaisia jälkeläisiä se koira jättää. "Jälkeläisarvostelu on jalostusarvostelun muodoista ainoa, joka edes teoreetisesti voi antaa täsmällisiä tietoja yksilön todellisesta jalostusarvosta" näin lausui, Per-Erk Sundgren.
Markku Sippari
 
Viestit: 30
Liittynyt: Ma Tammi 18, 2016 11:00 am

Re: Haku ja Ajolöysyys

ViestiKirjoittaja Kalevi Vänskä päivämäärä Pe Joulu 02, 2016 8:02 pm

Miltä se mahtaisi suomenajokoira näyttää ja millaiset ominaisuudet olla, jos alun alkaen olisi jalostukseen käytettäviltä nartuilta vaadittu käyttövalion arvo tai vähintäänkin ykkösen koetulos ? Nythän uroksen XY-kromosomi on paljon "lyhyempi", kuin nartun XX-kromosomi. Olis mukava tietää, mitä uroksen xy-kromosomi sisältää...
Kumpi periyttää haku- ja ajolöysyyttä? Ja mitä muita ominaisuuksia esim. narttu voimakkaammin periyttää ? Narttu kuitenkin hoitaa pennut ainakin 7-viikkoisiksi, kai se siinä ajassa siirtää aika lailla omia ominaisuuksiaan pentuihin.
Kalevi Vänskä
 
Viestit: 729
Liittynyt: Su Elo 26, 2012 4:23 pm
Paikkakunta: Tornio

Re: Haku ja Ajolöysyys

ViestiKirjoittaja Voitto Sorvoja päivämäärä Pe Joulu 02, 2016 9:51 pm

Ymmärtääkseni Eino tarkoittaa sitä kasvattajan ongelmaa, että mistä tietää millä urkilla kannatta hyvä narttu astuttaa.
Ei minulla ole siihen yhtä vastausta mutta suuresta määrästä toteutuneita onnistumisia ja epäonnistumisia voi aina päätellä jotain.

Koiran jälkeläisten hyvyyden ennustaminen on samaa kuin sään ennustaminen itsenäisyyspäiväksi 2020. Isosta joukosta jonkun ennuste osuu varsin lähelle ja saa palkaksi gurun maineen. Koska ajankohta tiedetään niin kaikki osaa kokemustensa perustella ennustaa jotain mahdollista. Jos ei päivää tiedä, niin on huono arvata. Jotta harrastajilla olisi mahdollista nähdä menneisyyden asioita edes jotenkin, olen koittanut kasata tiivistelmiä koirista, linjoista, vuosista, koepaikoista jne.
Koska jo koevuodet (alin kuvani) poikkeavat niin kovasti toisistaan (varsinkin talvikeleillä) puhumattakaan koepaikoista on hyvin vaikea mitenkään laskea joitain luotettavia ja ymmärrettäviä lukuja koirien järjestykseen laittamiseksi periytyskyvyn mukaan. Pitkässä ajan juoksussa onnistujien lukumäärä kuvaa sitä, että urkki tai emälinjassa on potentiaalia. Urkkilinjat näyttävät karsiutuvan narttulinjoja helpommin. Sama ilmiö toistuu suomessa ajokoiralla, karhukoiralla, suomenhevosella, sekä joillakin ulkomaisilla lajeilla, joista on tilastoa kerättävissä.
Asia näkyy siten, että isälinjat karsiutuvat vajaaseen kouralliseen "kantaisiä" mutta emälinjoja monin kerroin enemmän. Niistä kuitenkin vain osa pystyy toistuvasti tuottamaan suosittuja uroksia, joiden jälkeläislinja jatkuu vahvana sukupolvien ajan.
Ilmiön seurauksena isälinjat puhdistuvat epätoivottavista ominaisuuksista emälinjoja nopeammin. Muutamat viat tulevat emien mitokondrioiden geeneistä tai niihin syntyvistä virheistä. Hyvästäkin yhdistelmästä voi tulla huippuyksilö, joka periyttää vikoja. Siksi jatkuva seuranta on tärkeää.

Tämä tästä, hyvää talvea.
Voitto Sorvoja
 
Viestit: 355
Liittynyt: Ke Elo 29, 2012 2:47 pm

Re: Haku ja Ajolöysyys

ViestiKirjoittaja Eino Niemelä päivämäärä La Joulu 03, 2016 8:07 am

Kyllä totta perustuu jälkeläisarvosteluun,mutta sitä ennen,onko se tasapuolista,voihan toiselle urkille sattua useita laadukkaita narttu linjoja ja toiselle ei niinkään,ja saman verran pitäs olla jälkeläisiä,että edes yksi asia lähdössä tasapuolinen,ja kaiken lisäksi ei ne pennutkaan aina mene paikkoihin joissa sen kyvyt tuotas esille,ja toisella sattuu siinäkin parempi tuuri,omasta mielestä kun vertaileen alkaa pitäisi kaikki asiat olla liki samat kaikilla,muuten vertailu vääristää,kyllä edelleenkin vielä uskon hyvään narttulinjaan,ja siihenkin uskon nartun vaikutus on hieman suurempi pentuihin,mutta se on vaikeaaa löytää sille hyvälle narttulinjalla juuri sopiva kolli,mutta kasvaisko mahdollisuus paremmin jos sillä uroksella olisi myös kova emälinja ja sisaruksissa myös ajureita,varmaan tätäkin nyt on aikojen saatossa kokeiltu,mutta onko onnistuttu.Sekin on totta mitä Voitto laittoi,hyvien lisäksi perimässä kulkee myös huonot asiat
Eino Niemelä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: Pe Helmi 08, 2013 1:03 pm

Re: Haku ja Ajolöysyys

ViestiKirjoittaja Pentti Alhonsaari päivämäärä La Joulu 03, 2016 1:42 pm

Kalevi Vänskä kirjoitti:Miltä se mahtaisi suomenajokoira näyttää ja millaiset ominaisuudet olla, jos alun alkaen olisi jalostukseen käytettäviltä nartuilta vaadittu käyttövalion arvo tai vähintäänkin ykkösen koetulos ? Nythän uroksen XY-kromosomi on paljon "lyhyempi", kuin nartun XX-kromosomi. Olis mukava tietää, mitä uroksen xy-kromosomi sisältää...
Kumpi periyttää haku- ja ajolöysyyttä? Ja mitä muita ominaisuuksia esim. narttu voimakkaammin periyttää ? Narttu kuitenkin hoitaa pennut ainakin 7-viikkoisiksi, kai se siinä ajassa siirtää aika lailla omia ominaisuuksiaan pentuihin.


Ei se emänarttu sen 7 viikon aikana muuta enää pentujen geeniperimää miksikään..sen puoleen sama vaikka pentue olisi sijaisemon hoidossa..pentu saa puolet geeniperimästään emältä ja sen toisen puoliskon isäurokselta.
Pentti Alhonsaari
 
Viestit: 17
Liittynyt: Pe Marras 11, 2016 9:25 pm

Re: Haku ja Ajolöysyys

ViestiKirjoittaja Eino Niemelä päivämäärä La Joulu 03, 2016 6:04 pm

Mutta eikö nartuissakin ole sekä hyviä että huonompia emoja,ainakin ihmissilmin katottuna :) .liekkö silläkin joku merkitys johonkin,mene ja tiedä
Eino Niemelä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: Pe Helmi 08, 2013 1:03 pm

Re: Haku ja Ajolöysyys

ViestiKirjoittaja Kalevi Vänskä päivämäärä Ma Joulu 05, 2016 3:18 pm

Markku tuolla aiemmin lainasi samasta kirjasta otteen... laitanpa minäkin.

"" Otteita Per-Erik Sundgrenin kirjasta "Koiranjalostus"
ja E. Wilsson & J.B. Steenin kirjasta "Koirankasvatus"

Jalostustyössä menestyminen perustuu joihinkin varsin yksinkertaisiin sääntöihin, jotka jokainen voi oppia ymmärtämään ja hallitsemaan.

1) Suorita jalostuskoe ja anna niiden yksilöiden lisääntyä, jotka selviytyvät kokeesta parhaiten. Muita sääntöjä ei tarvita.
- Yksilot, jotka parhaiten täyttävät ihmisen asettamat vaatimukset, saavat elää...
2) Jalostusvalinta on tehokasta vain silloin kun eläinten väliset erot ovat perintötekijöistä johtuvia.
- ohjattu paritus ja jälkeläisarvostelu
3) Ominaisuus on mikä tahansa määriteltävissä oleva seikka elävän yksilön rakenteessa, ulkomuodossa tai toiminnassa.
- Hankitut ominaisuudet eivät periydy
4) Jalostusvalinta on tehokasta vain silloin, kun yksilöiden väliset erot ovat perintötekijöistä lähtöisin.
- on pystyttävä erottamaan perintötekijöiden aikaansaannokset ympäristön vaikutuksesta

Koiran käyttöominaisuuksia on vaikea mitata, koiranjalostusta harjoittavat kasvattajat, jotka työskentelevät yleensä yksin... Ja toisaalta rahakin on niin houkuttelevaa, että kasvattajien on vaikea jättää koiransa astuttamatta siihen asti, että jälkeläisarviointi on suoritettu. Vaikka saattaakin kuulostaa pessimistiseltä, on selvää ettemme voi odottaa suunnanmuutosta koiranjalostuksessa, ellemme pysty ratkaisemaan siitoseläinten valinnan ongelmaa.

Koska valinnassa ei ole juuri kiinnitetty huomiota siihen, miten nartut kasvattavat pentunsa, monet tärkeät ominaisuudet ovat luultavasti hävinneet vuosien varrella. Se, että siitokseen käytettäisiin vain narttuja, jotka ovat hyviä emoja, saattaisi olla se koiranjalostuksen valintaperuste, joka voisi parantaa nopeasti koirien luonnetta. ""

Nämä viisaudet olivat minun kotisivuilla jo v 1999 lainattuna kyseisten kavereiden kirjasta...
Kalevi Vänskä
 
Viestit: 729
Liittynyt: Su Elo 26, 2012 4:23 pm
Paikkakunta: Tornio

Re: Haku ja Ajolöysyys

ViestiKirjoittaja Markku Sippari päivämäärä Ti Joulu 06, 2016 4:13 pm

...ja vielä "jälkeläisarvostelulla voidaan varsin luotettavasti määrittää vanhempien jalostusarvo, koska siinä ei ole kysymyksessä ennustus, vaan todellinen jalostusarvon kokeellinen määrittäminen". P.E. Sungren
Markku Sippari
 
Viestit: 30
Liittynyt: Ma Tammi 18, 2016 11:00 am

Re: Haku ja Ajolöysyys

ViestiKirjoittaja Eino Niemelä päivämäärä Ti Joulu 06, 2016 8:54 pm

Miten aiotaan varmistaa se että se on kaikilta osin tasapuolinen :roll: :roll: Jokaisella yksilöllä joka on astunut tai on saanut jälkeläisiä,on jälkeläisiä,mutta siinäpä se onkin miten sitä voi vertailla tasapuolisesti ja sitä kautta luoda vanhemmille tasapuolinen jalostus arvo,eikö se ole mahdoton tehtävä. ja esim,narttu tekee vaikka kahdet pentueeet toisessa tapauksessa yhdistelmä epäonnistuu,tai ei ainakaan kokeissa käyneitä,kuka takaa etteikö siinäkin olisi ollut muutama kva jos olisi koiria kokeissiin mennyt,mutta vastaavasti toisen uroksen kanssa tulee huippupentue ja useita kva,sitten narttu astutetaan kolmannen kerran ja tulee vaikka 1 kva,,ja jos oikein hyvin käy narttu tekee vielä yhden pentueen,muttai yhtään kokeissa käynyttä koiraa,mikä on nartun jalostus arvo,ja miten aiotaan mitata luotettavasti :roll:
Eino Niemelä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: Pe Helmi 08, 2013 1:03 pm

Re: Haku ja Ajolöysyys

ViestiKirjoittaja Eino Niemelä päivämäärä Ti Joulu 06, 2016 9:17 pm

Tuosta laitan sopivan esimerkki nartun Ralian Seri,vain yhden uroksen kanssa tuli hyvää,mutta mikä on jalostus arvo, kun muiden kanssa ei mitään mainittavaa,ainakaan koemuodossa
Eino Niemelä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: Pe Helmi 08, 2013 1:03 pm

Re: Haku ja Ajolöysyys

ViestiKirjoittaja Eino Niemelä päivämäärä Ti Joulu 06, 2016 9:48 pm

Tarkoitin tuosse Serin kohdalla sitä luotettavuutta jälkeläisarvostelun kohdalla,jos vaikka se olisi astutettu vain ja ainoastaan sillä yhdellä uroksella joka sille sopi loistavasti,niin kva jälkeläisiä suurella todennäköisyydellä olisi tullut lisääkin,ja se olisi ollut siinä tapauksessa aivan loistava periyttäjä,ja vastaavasti jos sitä ei olisi astutettu kertaakaan sillä sopivalla uroksella kukaties ei yhtään kva jälkeläistä,niin siinä olisi romahtanut täysin sen jalostus arvo,elikkä tämä jälkeläisiin perustuva jalostus arvo, se on edelleenkin jalostusaro jälkeläisiinkin peilaten omasta mielestä yhtä kuin JOS.
Eino Niemelä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: Pe Helmi 08, 2013 1:03 pm

EdellinenSeuraava

Paluu KESKUSTELUPALSTA

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa