Kuinka moni on katsonut Arttu Kotisaran elokuvan Ajokoiralla alkusyksystä ensilumille? Hieno elokuva Artulta, hyvä toteutus ja kaikki, ei siinä mitään, mutta yksi asia minua häiritsee.
Ensimmäisen kaadon jälkeen elokuvankertoja sanoo, "saalis osoittautuu suuri kokoiseksi rusakoksi, näissä maisemissa tavallista metsäjänistä huomattavasti harvinaisemmaksi otukseksi..." ???
No mikä tässä nyt minua häiritsee on se, että tuo saalis näyttää kyllä aivan tavalliselta metsäjänikseltä. Jos olette elokuvan nähneet, kertokaa oma mielipiteenne, asia on vaivannut minua jo vuoden päivät.
Ps. No joo, pitipä taas turhasta alkaa.. sen se tekee kun ei ole neljään päivään päässyt koiran kanssa metsälle. Mutta lauantainapa sitten pääsee, jospa jututkin viisastuisi minulla.