Onko olemassa niin hyvää kuin kehutaan tai niin huonoa kuin haukutaan
Jotenkin näitä juttuja lukiessani tuntuu siltä, että omassa koirassa ei mitään vikaa ja vastaavasti naapurin koirasta ei muuta löydykkään.
Olisiko tämä perisuomalainen kateus syynä harrastajien ukkoontumiseen sillä aika moni nuori harrastaja on ensimmäisissä kokeissa heti kaksi kertaa ensimmäisen ja viimeisen, koska on vaikea valita puolensa varsinkin jos on puolueeton ja sillä asenteella, että täällä arvostellaan koiraa eikä sitä joka kovaäänisimmin tuo omat koiransa tai kasvattamansa koirat esille.
En ole vielä ollut sellaisissa kokeissa joissa näitä omasta äänestään tykkääviä ei olisi mukana ollut, joskus ne pärjäävät, joskus omistajalta itseltään tulee ääntä enemmmän kuin koiralta.
UKOT JÄRKI KÄTEEN TÄMÄN PITÄISI OLLA VAIN HARRASTUS!