PUUTA HEINÄÄ

Täällä voit vaihtaa mielipiteitä. Kirjoitukset voivat olla "räväköitäkin" mutta niiden tulee olla asiallisia.

Re: PUUTA HEINÄÄ

ViestiKirjoittaja api päivämäärä Pe Tammi 27, 2012 11:02 am

Mahto sillä käydä kauppa niin hyvin, että sitä rahhoo on pitkäksikin aikaa, eli himo siellä ja Himo täällä. Vaan olis sillä ollu astutus hommia täälläkin. :D
api
 

Re: PUUTA HEINÄÄ

ViestiKirjoittaja Pimu päivämäärä Pe Tammi 27, 2012 11:12 am

Niin tais käydä, mutta ottiko liian pienen pörssin mukaan? Se taitaa hoitaa ne ulkomaan astumiset ensin loppuun kunnialla ennen kun kotimaan narttuihin sekaantuu :lol: Häkä on herrasmies.
Pimu
 

Re: PUUTA HEINÄÄ

ViestiKirjoittaja Ruippa päivämäärä Ma Helmi 06, 2012 10:53 am

Kävin tuossa viikonloppuna tutustumassa ruotsalaisiin ajokoesääntöihin eli ihan sääntökurssilla. Oli siellä minun lisäksi viisi muutakin :lol: (+ruotsalaiset). Käytiin samalla läpi vähän eroja suomen ja ruotsin sääntöjen osalta. Tais tärkein ero olla että meillä on sääntöjen metsästyksellisyys vasta kolmannella sijalla, kun ruotsalaisilla se on ykkösasia.
Jalostustiedon keruu, sosiaalinen kanssakäyminen, ja kilpailullisuus, näin ruotsissa, meillä päinvastoin. He halusivat näin asioita jatkaakin ja pitää oman jalostuspohjansa sillai "leveänä". Oli tietty muitakin eroja, tämä nyt ehkä tärkeimmästä päästä.
Yksi minusta hyvä asia oli, että heillä myös kokeessa lopetusaika. silloin pääsis pitkämatkalaisetkin lähtemään kotiin ajoissa. Tietysti tää ei vilskarin mielestä mittaa intoa, mutta on siinä hyvätkin puolensa. Ja kyllä noilla säännöillä tulee ajokoirien ominaisuudet esille aivan samoin, kun suomensäännöilläkin :lol:
Ruippa
 

Re: PUUTA HEINÄÄ

ViestiKirjoittaja -Tara- päivämäärä Ma Helmi 06, 2012 7:28 pm

Ootkos Ruippa nyt ihan varma että kirjoitus tuli oikeen topikin alle..täällähän keskustellaan ''PUUTA HEINÄÄ'' ja toi sun kirjoitus ei kyllä kuulostanut ihan siltä :lol:
-Tara-
 

Re: PUUTA HEINÄÄ

ViestiKirjoittaja Ruippa päivämäärä Ma Helmi 06, 2012 8:39 pm

Onhan se siinä mielessä "puuta heinää", kun naapurimaan tuomarikorttia ei oo vielä plakkarissa. Ei sitä voi kovin paljon henkseleitä asiantuntijana rämpsytellä. Voi vielä käydä niin, ettei sitä korttia koskaan postitetakkaan :mrgreen: Nää nyt oli ensivaikutelmat paljon kerrotuista "helpoista ykkösistä", kun ruotsalaiset säännöt on niin helepot :wink: Samalla lailla siellä voi jäädä ykkönen saamatta, kun täälläkin. Ruotsalaiset vaan enempikin tutkivat millaisia koiria/koirien ominaisuudet ovat, eivät niinkään sitä, kuka missäkin kokeessa ajaa parhaan tuloksen. Siellä saattaa koira "päästä pukille" huonommallakin tuloksella, jos muuten osoittautunut nartulle sopivaksi :lol:
Ruippa
 

Re: PUUTA HEINÄÄ

ViestiKirjoittaja Herkules päivämäärä Ma Helmi 06, 2012 9:17 pm

kerran lukee puutaheinää.. ni ootteko käyny kaataa haapoja jussukoille ja vienny heiniä niille? mulla 10 paikkaa johon joka vuosi ruokin..tänää kahta eri jänistä ajokoiralla ajatin..ei ollu kaukana heinistä maaten :)
Herkules
 

Re: PUUTA HEINÄÄ

ViestiKirjoittaja Ruippa päivämäärä Ma Helmi 06, 2012 9:26 pm

Ei oo noita maita ja mantuja - täällä - ni ei voi oikein toisten metsistä mennä haapoja kaatelemaan. No näky ainakin yksi savotta olevan meneillään melko keskeisellä paikalla, niin eiköhän tuokin asia korjaannu.
Toisaalta oon hiihellessä katellut, että "nuoret metsät" on taipuneet lumenpainosta niin, että näyttäis olevan koivun latvaversot syötävinä aivan luonnon omana ruokintana :lol: Ja lunta alakaa olle senvetra, että vanhojen hakkuuksien saraheinikön latvat nyt syötävinä, eiköhän puput pärjää tämän pari kuukautta, sit helpottaa niilläkin.
Ruippa
 

Re: PUUTA HEINÄÄ

ViestiKirjoittaja api päivämäärä Ma Helmi 27, 2012 11:44 am

Hyvää joulua ipi sulle ja tuokoon pukki paljon lahjoja... koirilles...on kuulemma melko lahjattomia.
api
 

Re: PUUTA HEINÄÄ

ViestiKirjoittaja api päivämäärä Ma Helmi 27, 2012 12:01 pm

P-K:n Kennelmiesten talvikokeet 18.2.2012 olivat ja piirimyyjä totesi tuloksia laittaessaan:

"Osana tuloksien huonouteen oli myös erittäin runsas jäniskanta koemaastoissa."

Kyl taas Auran miesten etuhampaat alko lyhenee. :lol:
api
 

Re: PUUTA HEINÄÄ

ViestiKirjoittaja vilskari päivämäärä Ma Helmi 27, 2012 1:06 pm

[quote="Ruippa"]Kävin tuossa viikonloppuna tutustumassa ruotsalaisiin ajokoesääntöihin eli ihan sääntökurssilla. Oli siellä minun lisäksi viisi muutakin :lol: (+ruotsalaiset). Käytiin samalla läpi vähän eroja suomen ja ruotsin sääntöjen osalta. Tais tärkein ero olla että meillä on sääntöjen metsästyksellisyys vasta kolmannella sijalla, kun ruotsalaisilla se on ykkösasia.
Jalostustiedon keruu, sosiaalinen kanssakäyminen, ja kilpailullisuus, näin ruotsissa, meillä päinvastoin. He halusivat näin asioita jatkaakin ja pitää oman jalostuspohjansa sillai "leveänä". Oli tietty muitakin eroja, tämä nyt ehkä tärkeimmästä päästä.
Yksi minusta hyvä asia oli, että heillä myös kokeessa lopetusaika. silloin pääsis pitkämatkalaisetkin lähtemään kotiin ajoissa. Tietysti tää ei vilskarin mielestä mittaa intoa, mutta on siinä hyvätkin puolensa. Ja kyllä noilla säännöillä tulee ajokoirien ominaisuudet esille aivan samoin, kun suomensäännöilläkin :lol:[/quote]

Ruotsin säännöt taitaa olla jäniskannast riippumat tasavertaisempii kun Suomen säännöt.
Karsoin et Patopojan Netta oli kerran ensmäsen jäniksen löytäny pian Toises eräs se oli luopunu ,sitä ennen oli
hakulöysyys miinuksii tullu 5 ja haunaikanen into ollu 3 ,Ruotsin säännöil jos olis loppun asti kilpaillu olis voinu
jommas kummas ohdas sulku olla lähempänä kun Suomen säännöil luopuminen.
Ei yks koe paljon vaikuta mut huonoil alueil tulee monel kertaa pitkä päivä ,eli ei niit koirii kannata ainakaan
liikaa moittii jotka joutuvat pisteitten saanis enemmän töit tekemään.
vilskari
 

Re: PUUTA HEINÄÄ

ViestiKirjoittaja ipi päivämäärä Ma Helmi 27, 2012 3:17 pm

api kirjoitti:Hyvää joulua ipi sulle ja tuokoon pukki paljon lahjoja... koirilles...on kuulemma melko lahjattomia.



Kiitos Api,osta minulle B-vitamiinia eikös se ole hermo vitamiini,tarviin sen seikkapuulaisen kanssa niitä :mrgreen: :mrgreen:
ipi
 

Re: PUUTA HEINÄÄ

ViestiKirjoittaja api päivämäärä Ma Helmi 27, 2012 3:51 pm

ipi kirjoitti:
api kirjoitti:Hyvää joulua ipi sulle ja tuokoon pukki paljon lahjoja... koirilles...on kuulemma melko lahjattomia.



Kiitos Api,osta minulle B-vitamiinia eikös se ole hermo vitamiini,tarviin sen seikkapuulaisen kanssa niitä :mrgreen: :mrgreen:


Sullahan on hermot kunnossa, kun juur tulit hermolomalta Thaikuista. Pilleriä voit tarvita hetken päästä mut eri vaivoihin.
api
 

Re: PUUTA HEINÄÄ

ViestiKirjoittaja api päivämäärä Ma Helmi 27, 2012 11:07 pm

api
 

Re: PUUTA HEINÄÄ

ViestiKirjoittaja Papana päivämäärä La Maalis 10, 2012 2:51 pm

Kai api tänään karvanajajaisiin juomaan vähä "pillimehua"
Papana
 

Re: PUUTA HEINÄÄ

ViestiKirjoittaja api päivämäärä Su Maalis 11, 2012 5:54 pm

Kyllä oli taas ruoka, pillimehut ja seura huippu luokkaa, niinkuin aina ennenkin. Suuri kiitos Köyliöläisille illasta.
api
 

EdellinenSeuraava

Paluu KESKUSTELUPALSTA

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa