Susilauma piiritti metsästäjän Eurassa

Täällä voit vaihtaa mielipiteitä. Kirjoitukset voivat olla "räväköitäkin" mutta niiden tulee olla asiallisia.

Susilauma piiritti metsästäjän Eurassa

ViestiKirjoittaja Vili Kähkönen päivämäärä Pe Marras 02, 2012 11:28 am

Kolme sutta asettui metsästäjä Rauli Virran eteen, ja yksi kiersi hänen taakseen maanantaina Eurassa. Sudet eivät pelänneet edes ampumista.

Metsästäjä Rauli Virta oli maanantaina alkuillasta kyttäämässä peuroja, kun hän näki ruokintapaikalla otsalampun valossa kiiluvat silmät.

”Ajattelin, että se on rohkea peura, kun ei liikkunut kun kävelin sitä kohti”, Virta kertoo.

Eläin ei ollut peura. Se oli susi.

”Vasemmalla oli toinen ja oikealla kolmas. Ulommainen kiersi vasemmalta taakse ja löi maate”, hän kertaa asetelmaa.

Virta seisoi susien kanssa peltoaukealla. Poistumisreitti metsän läpi oli takana olevan suden sulkema. Virta mietti hetken ja ampui takimmaista puolen metrin päähän.

”Se hyppäsi pystyyn ja siirtyi rivistöön, mutta kulku jäi vapaaksi. Siihen ne jäivät, yksikään ei lähtenyt karkuun”, kertoo Virta kokemuksestaan.

Auto oli noin 300 metrin päässä tiellä.

Virta on metsästänyt jo 40 vuotta. Tämä oli hänelle ensimmäinen kohtaaminen susien kanssa.

Lumi säilytti selvät jäljet
Petoyhdyshenkilö Jari Ruponen kävi tarkastamassa jäljet noin tunnin kuluttua.

”Katsottiin pelto ja metsä. Jäljet olivat harvinaisen selvät, sillä maassa oli uutta lunta”, Ruponen sanoo.

Euran seudulla ei Ruposen mukaan ole yhtä uhkaavia tilanteita ole ollut.

”Tilanne oli uhkaava, mutta odotettavissa. Onneksi kohtaaminen sattui metsästäjän kanssa, niin ei kaikkein herkin henkilö ollut.”

Neljän suden lauma on Ruposen mukaan eri kuin Vampulassa viikonloppuna kohdattu yhdeksän suden lauma.

”Ainakin 3–4 laumaa ja satunnaisia kulkijoita lähiseuduilla on”, Ruponen tuumaa.

Vampulan susista kertoi Lauttakylä-lehti.

Aimo Vainio / Maaseudun Tulevaisuus
Vili Kähkönen
 
Viestit: 39
Liittynyt: Ti Syys 11, 2012 11:42 am

Re: Susilauma piiritti metsästäjän Eurassa

ViestiKirjoittaja Vili Kähkönen päivämäärä Pe Marras 02, 2012 11:28 am

Olis Raulin pitäny osua tuolta matkalta... :D
Vili Kähkönen
 
Viestit: 39
Liittynyt: Ti Syys 11, 2012 11:42 am

Re: Susilauma piiritti metsästäjän Eurassa

ViestiKirjoittaja petri kujanpää päivämäärä Pe Marras 02, 2012 2:41 pm

on kaverilla"otsaa"tulla julkisuuteen tuossa tilanteessa,tuollaasella jutulla!jumalauta pyssyt pois kun ei oo tajunnu kohti ampua :evil: ei muuta kun oois vaan ampunu kohti ja sit pirua kyytiä paikalliselle nesteellä kahville :mrgreen: jos joku ois kyselle,ois saanu sanoa et nesteellä oli silloin kahvilla :wink:
petri kujanpää
 
Viestit: 863
Liittynyt: To Elo 23, 2012 1:36 pm

Re: Susilauma piiritti metsästäjän Eurassa

ViestiKirjoittaja Pekka Juntti päivämäärä Pe Marras 02, 2012 2:58 pm

Aatelkaapa uudestaan. Kumpi on parempi otsikko metsästäjille:
Susilauma piiritti metsästäjää
vai
Eurassa suden salakaato, metsästäjää epäillään.
Pekka Juntti
 
Viestit: 170
Liittynyt: Pe Elo 24, 2012 7:03 am

Re: Susilauma piiritti metsästäjän Eurassa

ViestiKirjoittaja Vili Kähkönen päivämäärä Pe Marras 02, 2012 4:01 pm

Oot Pekka ihan oikeessa,jospa tämän kaltaisella uutisoinnilla olis parempi kaiku...
Vili Kähkönen
 
Viestit: 39
Liittynyt: Ti Syys 11, 2012 11:42 am

Re: Susilauma piiritti metsästäjän Eurassa

ViestiKirjoittaja petri kujanpää päivämäärä Pe Marras 02, 2012 4:30 pm

no miten sen nyt ottaa :wink: eipä tunnut vallan pitäjiä susi vahingot kiinnostavan :evil:
petri kujanpää
 
Viestit: 863
Liittynyt: To Elo 23, 2012 1:36 pm

Re: Susilauma piiritti metsästäjän Eurassa

ViestiKirjoittaja Matti Sorola päivämäärä Pe Marras 02, 2012 5:09 pm

Tuossa tilanteessa lyijyä naamariin,se oli itsepuolustusta,oispahan saanu kolme sutta henkiltä,tilanne on kyllä vakava siinä kun ois ollu lapsi tai aseeton niin henki ois lähteny, Ja sitä on turha kenenkään väittää että toisin ois käyny,ja jos väittää niin voi mennä nuoleen herrojen persettä.
Matti Sorola
 
Viestit: 153
Liittynyt: Ti Syys 18, 2012 1:50 pm

Re: Susilauma piiritti metsästäjän Eurassa

ViestiKirjoittaja Kari Pehkonen päivämäärä Pe Marras 02, 2012 5:59 pm

[quote="petri kujanpää"]on kaverilla"otsaa"tulla julkisuuteen tuossa tilanteessa,tuollaasella jutulla!jumalauta pyssyt pois kun ei oo tajunnu kohti ampua :evil: ei muuta kun oois vaan ampunu kohti ja sit pirua kyytiä paikalliselle nesteellä kahville :mrgreen: jos joku ois kyselle,ois saanu sanoa et nesteellä oli silloin kahvilla :wink:

Kerrankin Petrin kanssa täysin samaa mieltä :wink: :wink:
Kari Pehkonen
 
Viestit: 157
Liittynyt: To Elo 30, 2012 4:10 pm
Paikkakunta: Juuka

Re: Susilauma piiritti metsästäjän Eurassa

ViestiKirjoittaja Kari Pehkonen päivämäärä Pe Marras 02, 2012 6:03 pm

Pekka Juntti kirjoitti:Aatelkaapa uudestaan. Kumpi on parempi otsikko metsästäjille:
Susilauma piiritti metsästäjää
vai
Eurassa suden salakaato, metsästäjää epäillään.


Piiperöitäkö pitää pelätä???
Jos ei uskalla ampua niin pitäisi turpansa kiinni ja jos uskaltaa niin sama juttu :wink:
Kari Pehkonen
 
Viestit: 157
Liittynyt: To Elo 30, 2012 4:10 pm
Paikkakunta: Juuka

Re: Susilauma piiritti metsästäjän Eurassa

ViestiKirjoittaja Antti Remes päivämäärä Pe Marras 02, 2012 6:22 pm

minulta olisi ase lauennut vahingossa suden otsaan :shock:
Antti Remes
 
Viestit: 92
Liittynyt: To Elo 23, 2012 6:27 pm

Re: Susilauma piiritti metsästäjän Eurassa

ViestiKirjoittaja Juha Vallin päivämäärä Pe Marras 02, 2012 8:31 pm

Lehdessä olleen uutisen mukaan tilanne oli metsästäjän kannalta uhkaava. Siinä tapauksessa olisi aivan hyvin voinut itsepuolustukseksi ampua kohti susia. Sen jälkeen soitto virkavallalle ja uskon, ettei mitään jälkiseuraamuksia olisi tullut. Olihan lunta maassa, joten jälkien perusteella olisi tilanne ollut täysin selitettävissä.
Juha Vallin
 
Viestit: 51
Liittynyt: Ma Syys 03, 2012 2:45 pm

Re: Susilauma piiritti metsästäjän Eurassa

ViestiKirjoittaja Mika Pulli päivämäärä La Marras 03, 2012 6:49 am

Pekka Juntti kirjoitti:Aatelkaapa uudestaan. Kumpi on parempi otsikko metsästäjille:
Susilauma piiritti metsästäjää
vai
Eurassa suden salakaato, metsästäjää epäillään.


Vai näin..

"Metsästäjä salakaadettu Eurassa, susilaumaa epäillään teosta"

Kyllä tuossa on tilanne ollut jo niin lähellä ettei paljon lähempänä kiinnikäyntiin ja sitä myöte ihmisen tappoon voi enään olla, tuo lauma on ehdottomasti rauhotettava vähäntään parimetriseen monttuun. Niinku muutkin sudet jotka haulikkohollia lähemmäs ihmistä tulee! Ei todellakaan ole mitään erämaapetojen luontaista käyttäytymistä
Mika Pulli
 
Viestit: 110
Liittynyt: To Elo 30, 2012 9:12 pm

Re: Susilauma piiritti metsästäjän Eurassa

ViestiKirjoittaja jari huttunen päivämäärä La Marras 03, 2012 12:26 pm

Onkos se tämä Herra Juntti virkamies?
jari huttunen
 
Viestit: 283
Liittynyt: Pe Elo 24, 2012 9:32 pm

Re: Susilauma piiritti metsästäjän Eurassa

ViestiKirjoittaja petri kujanpää päivämäärä La Marras 03, 2012 3:38 pm

Kari Pehkonen kirjoitti:Jos ei uskalla ampua niin pitäisi turpansa kiinni ja jos uskaltaa niin sama juttu :wink:
,,,täysin samaa mieltä!ois edes ollut soittamatta lehtimiehelle kun "kantti"ei riittänyt veritekoon :shock:
petri kujanpää
 
Viestit: 863
Liittynyt: To Elo 23, 2012 1:36 pm

Re: Susilauma piiritti metsästäjän Eurassa

ViestiKirjoittaja Eemeli Kiviniemi päivämäärä La Marras 03, 2012 5:10 pm

Tässäkin tapauksessa käy varmaan niin että kovan väännön jälkeen tulee lupa yhdelle sudelle, neljän sijasta :kojola nimeää sen ja antaa tuntomerkit, aikaa kaks viikkoa kauhealla tohinalla jahti pystyyn ammutaan väärä, äitisusi ku piti ampua isäsusi ja luontoliitto pistää seppele kulkueen pystyyn.
Eemeli Kiviniemi
 
Viestit: 44
Liittynyt: To Elo 23, 2012 2:26 pm

Seuraava

Paluu KESKUSTELUPALSTA

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa