Janne Laitinen, Savon Sanomat
13:41
Suden epäillään tappaneen suomenajokoiran Pieksämäen Pirttimäessä sunnuntain ja maanantain välisenä aikana.
– Koira oli sunnuntaina ajamassa jänistä ja jäi sille tielleen. Siitä ei löytynyt muuta kuin takajalka tiistaiaamuna, kertoo petoyhdyshenkilö Mauri Heinonen Pieksämäeltä.
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) on vahvistanut susihavainnon. Pirttimäestä löydetyt jäljet kuuluvat RKTL:n seurannassa olevalle pantasudelle. Susi on täysikasvuinen naaras ja liikkuu yksin.
Tilanne on paikallisen petoryhmän seurannassa. Poliisi on myöntänyt luvan suden karkottamiseksi.
– Se ei tarkoita kaatolupaa. Susi pyritään ajamaan metsään asutuksen läheltä.
Heinonen kehottaa metsästäjiä varovaisuuteen.
– Pieksämäen eteläisen ja läntisen alueen metsästäjien on syytä seurata jälkiä ennenkuin laskevat koiransa metsään. Yksinäinen susi käy lemmikkien, ei ihmisten, kimppuun.