Repun täyttäjä kirjoitti:Aikoinaan Raimo Viljanmaa kirjoitti venäjän ajokoirista jutun ajokoiramies lehteen, mutta eräät otti siitäkin herneet nenään ja moittivat
häntä siitä.Mielestä olisi hyväksi suomen ajokoirillekin jos joku muukin
ajokoirarotu saisi suosiota suomessa, näin se saisi kilpailutilanteen aikaan
ja parantaisi suomenajokoirienkin jalostusta.
M-jänis kirjoitti:Perustakaa yhdistyksiä ja kerhoja pienille roduille. Ei minusta oikein voi vaatia toisen rodun harrastajia vieraiden rotujen asialle, edes samassa roturyhmässä. Ei minulla ainakaan olisi energiaa ranskalaisille porcelainajokoirille esimerkiksi kun on tarpeeksi hääräämistä että pääsen suomenajokoirieni kanssa treenaamaan metsään ja piipahtamaan joskus näyttelyssä.
ajokki kirjoitti:suomenajokoira on paras
M-jänis kirjoitti:Ei minusta oikein voi vaatia toisen rodun harrastajia vieraiden rotujen asialle, edes samassa roturyhmässä. Ei minulla ainakaan olisi energiaa ranskalaisille porcelainajokoirille esimerkiksi kun on tarpeeksi hääräämistä että pääsen suomenajokoirieni kanssa treenaamaan metsään ja piipahtamaan joskus näyttelyssä.
Annie kirjoitti:En ole koskaan osannut odottaa, että joku tulee kotoa niitä juttuja hakemaan. Kyllä niitä on pitänyt itse aktiiviseti tarjota.
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa