Pevisaohjelman vaikutukset

Täällä voit vaihtaa mielipiteitä. Kirjoitukset voivat olla "räväköitäkin" mutta niiden tulee olla asiallisia.

Pevisaohjelman vaikutukset

ViestiKirjoittaja kalevi rytky päivämäärä To Maalis 28, 2013 7:37 pm

Monikohan hyvä koira olisi jäänyt syntymättä, jos jalostuksen ohjesääntöä olisi tiukasti noudatettu ?
Moniko huippu koira jää syntymättä rajoitusten ja pevisa -ohjelman vuoksi ?
Käyttöominaisuuksiltaan hyvät pentueet eivät ole yksilöiden saavutuksia, vaan yhdistelmän tuloksia. Sama uros ei sovi kaikille nartuille.
Uroksen suosio alkaa kun ensimmäisten pentueiden joukkoon tuurilla tai taidolla sattuu onnistuneita yhdistelmiä, joista tulee esille ja kokeisiin hyviä koiria. Matadori -uroksillakin hyvät pentueet ovat yleensä ensimmäisten pentueiden joukossa. Uroksen suosion kasvaessa ja pentueiden lisääntyessä myös yhdistelmien onnistumis -% laskee. Tästä näkökulmasta katsoen luulisi joidenkin urosten tilostojen kaunistuvan antaen kuvan, että ratkaisu rajoitusten suhteen on onnistunut.
Kun siirryimme yksipäiväiseen koemuotoon monen mielestä valionarvon saavuttaminen helpottui, josta jopa osa harrastajista kantoi huolta.
Itse kuvittelin ja toin sen myös julki, että näen sen hyvänä koska valioitten määrä lisääntyy ja otanta jalostukseen kasvaa urosten osalta, koska kriteerinä urkille on valion arvo jotta pääsee "pukille" . Eipäs mennytkään niin vaan sama ns. hyvien sukujen kimpussa häärääminen jatkui ja jalostuksessa pyörii sama pieni rinki uroksia. On paljon EH:n ja ERIN uroksia, jotka ovat käyttöominaisuuksiltaan huomattavasti keskitasoa parempia koiria jalostukseen. Pentujen ostajien tulisi olla valistuneita, osata ja uskaltaa ottaa pentu vähän tuntemattomimistakin koirista; tämä on ainut tie jalostuspohjan laajentamiselle. Terveet pitkän käyttöiän omaavat koirat kunniaan jalostuksessa. Tähdenlennoilla jalostetaan vain euroja. Koira on kokonaisuus. Pelkkä metsästysinto on tarpeeton, jos koira ei osaa ajaa, eikä hakea ja päinvastoin.
kalevi rytky
 
Viestit: 1447
Liittynyt: Su Elo 26, 2012 6:47 pm

Re: Pevisaohjelman vaikutukset

ViestiKirjoittaja Olli Pohjola päivämäärä To Maalis 28, 2013 8:05 pm

Kalevilta asiaa, mutta sillä varauksella, että yksikään koira ei ole pukille pääsyn arvoinen ilman hiukan liian kovaa intoa. Tämä siksi, että keskimääräinen into on aivan liian heikko tänäpäivänä
Olli Pohjola
 
Viestit: 66
Liittynyt: Ke Loka 17, 2012 9:12 pm

Re: Pevisaohjelman vaikutukset

ViestiKirjoittaja matti jaakola päivämäärä To Maalis 28, 2013 8:10 pm

onse hyvä ettei nyt kaikkia kilvan käyneitä kelpuuteta pukille.
eihän niistä saa edes niitä rukkasia ku ne on kuluneet jo...eikä niillä kuvilla mitään jalosteta ei ainakaan mehtäkoiraa ja luonnetta täytyy olla ja sitä kuulua intoa kuten olli jo kirjoitti.
into ei saa loppua siihen yhteen päivään vaikka lonkat olis loppu, täh

kysymys: kummalla menee vanhempi d- tai e-lonkkainen koira mehtäinnolla vai haku-/ajotaidolla?
Viimeksi muokannut matti jaakola päivämäärä To Maalis 28, 2013 8:29 pm, muokattu yhteensä 1 kerran
matti jaakola
 
Viestit: 410
Liittynyt: Pe Elo 24, 2012 9:52 pm

Re: Pevisaohjelman vaikutukset

ViestiKirjoittaja seppo markkanen päivämäärä To Maalis 28, 2013 8:29 pm

kalevi rytky kirjoitti:Monikohan hyvä koira olisi jäänyt syntymättä, jos jalostuksen ohjesääntöä olisi tiukasti noudatettu ?
Moniko huippu koira jää syntymättä rajoitusten ja pevisa -ohjelman vuoksi ?
Käyttöominaisuuksiltaan hyvät pentueet eivät ole yksilöiden saavutuksia, vaan yhdistelmän tuloksia. Sama uros ei sovi kaikille nartuille.
Uroksen suosio alkaa kun ensimmäisten pentueiden joukkoon tuurilla tai taidolla sattuu onnistuneita yhdistelmiä, joista tulee esille ja kokeisiin hyviä koiria. Matadori -uroksillakin hyvät pentueet ovat yleensä ensimmäisten pentueiden joukossa. Uroksen suosion kasvaessa ja pentueiden lisääntyessä myös yhdistelmien onnistumis -% laskee. Tästä näkökulmasta katsoen luulisi joidenkin urosten tilostojen kaunistuvan antaen kuvan, että ratkaisu rajoitusten suhteen on onnistunut.
Kun siirryimme yksipäiväiseen koemuotoon monen mielestä valionarvon saavuttaminen helpottui, josta jopa osa harrastajista kantoi huolta.
Itse kuvittelin ja toin sen myös julki, että näen sen hyvänä koska valioitten määrä lisääntyy ja otanta jalostukseen kasvaa urosten osalta, koska kriteerinä urkille on valion arvo jotta pääsee "pukille" . Eipäs mennytkään niin vaan sama ns. hyvien sukujen kimpussa häärääminen jatkui ja jalostuksessa pyörii sama pieni rinki uroksia. On paljon EH:n ja ERIN uroksia, jotka ovat käyttöominaisuuksiltaan huomattavasti keskitasoa parempia koiria jalostukseen. Pentujen ostajien tulisi olla valistuneita, osata ja uskaltaa ottaa pentu vähän tuntemattomimistakin koirista; tämä on ainut tie jalostuspohjan laajentamiselle. Terveet pitkän käyttöiän omaavat koirat kunniaan jalostuksessa. Tähdenlennoilla jalostetaan vain euroja. Koira on kokonaisuus. Pelkkä metsästysinto on tarpeeton, jos koira ei osaa ajaa, eikä hakea ja päinvastoin.


Näin puhhuu mies jonka koira astui 101 narttua ja samaan aikaan mies oli jalostusneuvoja.Aika härskiä toimintaa oli kyseisellä herralla...
seppo markkanen
 
Viestit: 74
Liittynyt: Ma Helmi 25, 2013 2:25 am

Re: Pevisaohjelman vaikutukset

ViestiKirjoittaja matti jaakola päivämäärä To Maalis 28, 2013 8:38 pm

hyvä on ollut omia kehumaan ja toisia moittimaan.
mitä kaikkea rotu on menettänytkään, voi vaan kysyä niiden vuosien aikoihin mutta aikansa kutakin, nyt se on nähty.
kehtaa vielä arvostella näitä nykyisiä käytettyjä urkkeja kun itellä ei enää käy flaksi.
matti jaakola
 
Viestit: 410
Liittynyt: Pe Elo 24, 2012 9:52 pm

Re: Pevisaohjelman vaikutukset

ViestiKirjoittaja kalevi rytky päivämäärä To Maalis 28, 2013 8:43 pm

Olisitta nyt pysyneet siellä Suomenajokoiran jalostuspuolella suutasoittamassa, kun teidät sinne rauhaan jätin. Teidän älykyysosamäärä ei riitä minua ärsyttämään ittennä nolaatte.
kalevi rytky
 
Viestit: 1447
Liittynyt: Su Elo 26, 2012 6:47 pm

Re: Pevisaohjelman vaikutukset

ViestiKirjoittaja seppo markkanen päivämäärä To Maalis 28, 2013 9:28 pm

kalevi rytky kirjoitti:Olisitta nyt pysyneet siellä Suomenajokoiran jalostuspuolella suutasoittamassa, kun teidät sinne rauhaan jätin. Teidän älykyysosamäärä ei riitä minua ärsyttämään ittennä nolaatte.


Etkö kestä sitä että me ei olla joo joo miehiä,jotka uskovat kaiken mitä sanot.Suunsoitosta puheen ollen itse olet joka asiaan kommentoimassa ja yleensä negatiiviseen sävyyn
seppo markkanen
 
Viestit: 74
Liittynyt: Ma Helmi 25, 2013 2:25 am

Re: Pevisaohjelman vaikutukset

ViestiKirjoittaja Kalevi Vänskä päivämäärä To Maalis 28, 2013 9:43 pm

No no poijaat, keskustellaampas otsikon aiheesta ja jätetään henkilöominaisuudet pois.
Käyttöominaisuuksiltaan hyvät pentueet eivät ole yksilöiden saavutuksia, vaan yhdistelmän tuloksia. Sama uros ei sovi kaikille nartuille.
Uroksen suosio alkaa kun ensimmäisten pentueiden joukkoon tuurilla tai taidolla sattuu onnistuneita yhdistelmiä, joista tulee esille ja kokeisiin hyviä koiria. Matadori -uroksillakin hyvät pentueet ovat yleensä ensimmäisten pentueiden joukossa. Uroksen suosion kasvaessa ja pentueiden lisääntyessä myös yhdistelmien onnistumis -% laskee. Tästä näkökulmasta katsoen luulisi joidenkin urosten tilostojen kaunistuvan antaen kuvan, että ratkaisu rajoitusten suhteen on onnistunut.

tämähän pitää paikkansa. Kyse on vain siitä, missä vaiheessa uroksen käyttö olisi sopivaa "katkaista", kun jälkeläiset ei enää valioidu? Onko syytä käyttää enää samaa urosta vain mainosmielessä?
Minun vastaus on, että vain ansioituneille nartuille (vähintään ajok2 paljaalta) kannattaa käyttää, eli narttujen tasoa nostettava.

Olli P kirjoitti:Kalevilta asiaa, mutta sillä varauksella, että yksikään koira ei ole pukille pääsyn arvoinen ilman hiukan liian kovaa intoa. Tämä siksi, että keskimääräinen into on aivan liian heikko tänäpäivänä

minun kokemusten mukaan nää "hiukan liian kovan innon" koirat ovat luonteeltaa jotain muuta kuin "luonne 1". Voisin luetella puolen tusinaa tällaista koiraa.
Jos koiralla "luonne 1", sillä into riittää siihen kuin isännälläkin. Minä käyn yli 160 pvää mettällä, neljä täyskasvuista ajukkia kaikilla luonne 1 ja "viihtyvät" metsässä 6-12 h.
Kalevi Vänskä
 
Viestit: 729
Liittynyt: Su Elo 26, 2012 4:23 pm
Paikkakunta: Tornio

Re: Pevisaohjelman vaikutukset

ViestiKirjoittaja Olli Pohjola päivämäärä To Maalis 28, 2013 10:08 pm

yhtään huonoluonteista koiraa ei saa käyttää jalostukseen. 6 tuntia ei ihan vielä riitä, 12 kuulostaa paremmalta. toki me otetaan aina olosuhteet huomioon ja kovavauhtinen koirahan tappaa itsensä jos ajaa alkusyksyn lämpimillä hyvällä taidolla ja hullun innolla 12 tai edes 5 tuntia. onneksi niitä hukkia tulee välillä helpottamaan, mutta ne muutaman pätkän jälkeen ukon luo tulevat, voivoivoiv..... niitä riittää
Olli Pohjola
 
Viestit: 66
Liittynyt: Ke Loka 17, 2012 9:12 pm

Re: Pevisaohjelman vaikutukset

ViestiKirjoittaja Kalevi Vänskä päivämäärä To Maalis 28, 2013 10:21 pm

..
Viimeksi muokannut Kalevi Vänskä päivämäärä Pe Maalis 29, 2013 10:01 am, muokattu yhteensä 1 kerran
Kalevi Vänskä
 
Viestit: 729
Liittynyt: Su Elo 26, 2012 4:23 pm
Paikkakunta: Tornio

Re: Pevisaohjelman vaikutukset

ViestiKirjoittaja Pauli Sornikoski päivämäärä To Maalis 28, 2013 11:55 pm

jos koiralla on 150 jälkeläistä niin kyllä näistä jo näkee onko niissä pelaavia koiria, jos taas siihen mennessä ei ole tullut hyviä koiria niin tuskin niitä tulee kuin sattumalta vaikka ois 500 pentua, enpä usko että tällä nyt hyväksytyllä pevisa ohjelmalla on mitenkään ainakaan rotua huonontavaa vaikutusta jalostukseen, lonkkakuvaus ensimmäisen pentueen jälkeen aivan hyvä asia ja nytkinhän jo paljon koiranomistajat kuvauttavat koiransa, tälläiset jotka haluavat vain itselleen jatkoa niin saavat penikoittaa kerran ilman kuvausta joka sekin hyvä, suurin syyhän tähän siitos matarodeihin on ollut pentujen kauppa, koeihmiset kulkevat hyvin herkästi muotikoirien perässä olettaen että näistä tulee parempia koiria, ei narttujen omistajatkaa uskalla ottaa riskiä että astuttaisivat jollain ei muotiuroksilla vaikka näissä voisi suvultaan olla paljon sopivampia, kun katsoo pentueilmoituksia niin huomaa että ei niissä ole ajateltu suurimmalla osalla toisilleen sopivuutta vaan haetaan vain sitä että pennut saadaan helposti kaupaksi, tänä päivänä metsästys ajokoiralla vähenee koko ajan niillä vain ajatetaan eikä ammuta riistaa joka vaikuttaa siihen että niillä ei ehkä kaikki ominaisuudet tule esille, enää ei myöskään pyritä pitkään käyttöikään vaan riittää kun toimii muutaman vuoden ja ei kun uutta kehiin.
Pauli Sornikoski
 
Viestit: 1144
Liittynyt: To Elo 23, 2012 3:37 pm

Re: Pevisaohjelman vaikutukset

ViestiKirjoittaja Jouni Leppänen päivämäärä Pe Maalis 29, 2013 7:21 am

Mielestäni on turha enää jossitella, koska asia on vuosikokouksessa hyväksytty. Muutamat asiaan kantaa ottavat olivat vuosikokouksessa ja ei siellä puheenvuoropyyntöjä asiaan tullut. Kokouksen puheenjohtaja veti kokouksen nopeasti rutiinilla läpi ja porukka oli hiljaa. Jos haluaa päätöksiin vaikuttaa pitää olla tarkkana kokouksen aikana. Siellä oli monella kokoukseen osallistujalla nippu valtakirjoja mukana ja mahdollisuus oli vaikuttaa, joten pulinat pois. Olen tyytyväinen päätökseen.
Jouni Leppänen
 
Viestit: 147
Liittynyt: Ma Syys 03, 2012 10:46 am

Re: Pevisaohjelman vaikutukset

ViestiKirjoittaja kalevi rytky päivämäärä Pe Maalis 29, 2013 11:47 am

Mikään ei ole ikuista ei myöskään pevisa -ohjelma. Jos käy ilmi, ettei pevisaohjelma palvele jäsenistön mielestä jalostusta riittävästi on siitä helppo irtaantua. Jalostuksen suurin ongelma on avoimuuden puute koirien negatiivisten ominaisuuksien ja sairaustietojen suhteen.
Terveystiedoista ja koirien suvuissa olevista negatiivisista ominaisuuksista tiedottaminen tulisi kuulua SAJ:n jalostustoimikunnalla ja ne tulisi olla vapaasti saatavilla.
Kun näistä ominaisuuksista puhuu yksityinen henkilö saa hän vain valehtelijan ja vittumaisen henkilön maineen.
Tiedon saanti kasvattajalle on ensiarvoisen tärkeää jo senkin vuoksi, että hän välttyisi tekemästä esim. linjasiitosta koiriin, joissa näitä ei-toivottuja ominaisuuksia ilmenee. Vain näin menetellen saamme ongelmat väistymään koiristamme.
Tämä ei-toivottujen ominaisuuksien peittely jatkuu pevisaohjelman myötäkin. On mystistä kun esim. lonkkakuvausten yhteydessä esilletuleva mahdollinen nivelrikko on jätetty pois julkisesta lonkalausunnosta. Ei C:n eikä D:n lonkat lyhennä koirien käyttöikää vaan sen tekee mahdollinen koirassa esiintyvä nivelrikko -oli se sitten etu- tai takapäässä. Tämän kaltainen toiminta ei palvele jalostusta.
Sama ilmiö ovat koirien negatiiviset ominaisuudet käyttöpuolella; niitä pyritään peittelemään viimeiseen asti- vielä selittelemään kaikin verukkein kun sattuvat tulemaan ilmi kokeissa. Iän tuoma vähäinen "kolina" koirissamme ei ole uhka jalostuksessa.
Jänistä ajavissa koirissa ei ole metsästysinto -ongelma -siitä pitää nykyinen koemuoto huolen. Yksipäiväistä koetta syytteleville innonpuutetta heikentävänä voin kertoa, että entisen kaksipäiväisen koemuodon aikana poikkeuksetta intohuomautukset olivat tulleet ensimmäisen päivän aikana.
Kettu KVA -koiria jalostukseen havitteleville sanoisin; tutustukaa ketunajokokeen sääntöihin, jotta teille jää oikea kuva koirien suorituksen vaatimustasosta saadakseen ykkönen kokeissa. Ketunajotaipumuksen koemuto tuo esille,muusta en mene takuuseen. Lisäksi kehotan käymään sen koiran kanssa metsässä, jota on siitokseen kaavaillut. Tieto lisää tuskaa.
Hyvää Pääsiäistä!
kalevi rytky
 
Viestit: 1447
Liittynyt: Su Elo 26, 2012 6:47 pm

Re: Pevisaohjelman vaikutukset

ViestiKirjoittaja esamäki päivämäärä Pe Maalis 29, 2013 9:05 pm

Ei kai rytky kettukoirapuolelta mitään takuita voikaan antaa. Koiraton mies.
esamäki
 
Viestit: 156
Liittynyt: Pe Tammi 04, 2013 5:20 pm

Re: Pevisaohjelman vaikutukset

ViestiKirjoittaja Tarmo Leinonen päivämäärä Pe Maalis 29, 2013 9:07 pm

Kalevia ne vaan nuo kettukoirat ahistaa. Kuninkuuden on voittanut kaksikertaa peräkkäin koira jonka sukutaulusta löytyy kettuvalioita, että silleen.
Tarmo Leinonen
 
Viestit: 325
Liittynyt: Pe Elo 31, 2012 4:30 pm

Seuraava

Paluu KESKUSTELUPALSTA

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa