JokiErä ajot 29-30.12 Joensuussa

Ilmoita tänne ajokokeiden tulokset.

JokiErä ajot 29-30.12 Joensuussa

ViestiKirjoittaja Jari Rajavuori päivämäärä Ma Joulu 31, 2012 12:53 pm

Pohjois-Karjalan kennelmiehet ry järjesti ensimmäiset JokiErä ajokokeet Joensuussa 29-30.12. JokiErä oli sponsoroinut kokeeseen kummallekin päivälle 300e ja 200e lahjakortit, maahantuomiinsa Alpinan metsästyskenkiin. Kokeeseen osallistui lauantaina 18 koiraa ja sunnuntaina 7 koiraa, enemmänkin oli ilmoittautunut, mutta vaihtelevan sääennustuksen vuoksi yhdeksän koiraa perui osallistumisensa. Kokeessa toimi lauantaina ylituomarina, jämäkkään tapaansa Heikki Vartio, lapualaisten lahja Joensuulle, sunnuntaina ylituomarina oli monitoiminainen Ritva Pirhonen. Kokeen olosuhteet olivat mainiot, maastoina olivat parhaat maastot Joensuun itäpuolelta, lunta oli 20-30cm, pakkasta 7-8 astetta. Ryhmien alkaessa tulla maastoista,voimmekin todeta, että jäniksiä löytyi hyvin joka maastosta ja ajot olivat olleet pitkiä. Lauantain kokeen voitti n. Salosoinnun Jilla 98.00 tuloksella saavuttaen samalla käyttövalion arvon. Sunnuntaina kokeen voitti u. X Hiski 94,25 tuloksella ajaen samalla yhdeksännen peräkkäisen ykkösensä. Kokeen aikana saavutti u. xx Manni tähtivalion arvoon oikeuttavat tulokset, käyttövalion arvoon oikeuttavat tulokset saavuttivat lisäksi seuraavat koirat: Ruskametsän Late, Sakpai Gaekkien narttu ja Harhapolun Mika-mies. Kokeen sihteerinä toimi Väinö Rahunen,soppakauhan varressa oli "kokinvaaran terrieri" Henri Susi.

Tulokset AJOK lauantaina:
1.xxSalosoinnun Jilla om. Jyrki Kareinen 98,00
2.Havukkakallion Heila om. Lasse Nygård 96,25
3.xxRuskametsän Late om. Ilkka Ratilainen 86,38
4.Alapörkän Jere om. Ari Tahvanainen 85,83
5.xxManni om. Pentti Pitkänen 84,75
6.xxSakpai Gaekkien narttu om. 84,63
7.Kenttämestarin Usko om. Juhani Penttinen 83,54
8.xHiski om. Osmo Tikkanen 83,50
9.xxxLänsi lokan Nina om. Tarja Lauronen 79,25
10.xHonkasuoran Aku om. Eino Siponen 78,42
11.xxNeela om. Tero Varis 74,38
12.Maihilan Jake om. Keijo Heinonen 70,96
13.Haarapolun Raiku om.Jukka Makkonen 55,29
14.Rasakan Tinka om. Markku Pöllinen 49,92
15.Tivakan Tiitu om. Harri Hintikka 41,46
16.Mannikarin Hile om.Esa Lehikoinen 33,63
BEAJ:
1.Aurinkoahon sen aika näyttää om. Henri Multanen 73,67
2.Tölpänsalon Toivo om. Mervi Hakkarainen 21,96

Tulokset AJOK sunnuntaina:
1.xHiski om. Osmo Tikkanen 94,25
2.xxManni om. Pentti Pitkänen 89,67
3.xx Harhapolun Mika-mies om. Risto Kuivalainen 87,75
4.xxx Länsi lokan Nina om.Tarja Lauronen 84,08
5.Puistorinteen Palle om.Sauli Kolehmainen 80,92
6.Haarapolun Raiku om. Jukka Makkonen luop.
BEAJ:
1.Ikitiera om.Martti Karhu 51,04
Jari Rajavuori
 
Viestit: 21
Liittynyt: Ma Joulu 31, 2012 12:13 pm

Paluu AJOKOKEET

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa